Monday, September 1, 2008

Tamperelainen Seppo Lehto Tampereen kaupunginvaltuustoon yhteiseksi hyväksemme

Miten käy lapsillemme ja suomalaisuudelle, sekä perusarvoillemme rajattoman maahanmuuton edetessä?

Tamperelainen Seppo Lehto Tampereen kaupunginvaltuustoon yhteiseksi hyväksemme islamin ja maahanmuuttouskovaisten disinfon vastapainoksi

Ohessa Seppo Lehto opettaa muslimeita ja muita harhaoppisia siitä mikä on pedofiiliprofeetta Muhammed ja edustamansa arvomaailma

- Älkäämme antako periksi ollessamme oikeassa. Tamperelainen kunnallisvaaliehdokas Seppo Lehto on mallinanne suomalaisen sisun ilmentymänä erilaisia ammattikiihottujia ja kansakuntamme alasajajia vastassa kuin Don Quijote aikanaan

- Klikkaa oheista Muhammed pilakuvataiteilija Seppo Lehdon kunnallisvaalivideota ja opi oikeaa asennetta suhtautumisessa pedofiiliuskonnon pedofiiliprofeetta Muhammediin ja harhauttamiinsa ihmisiin:



Olen Seppo Lehto kunnallisvaaliehdokas Tampereelta Tampereen kunnallisvaaleissa syksyllä 2008

- -
Vaaliteemoinani mm. maahanmuuton rajoittaminen, sekä lakkauttaminen perinteisestä Mustasta Afrikasta, sekä muilta sivistymättömiltä väkivaltakulttuuria ympärileikkauksia, neekerivalehtelua tmv:aa ihannoivilta EU:n ulkopuolisilta alueilta. Tampereen keskusta-asuntoja ei pidä antaa vierasperäisiä suosien minkään "hallituksen" maahanmuuttopolitiikan alustaksi.

- Varatkaamme kuntana oikeus vaatia varantojemme kohdistaminen yhteiseksi hyväksemme eikä vahingoksemme. - Miksi kunnallinen itsehallinto ohitettaisiin, kun se on kaiken lisäksi järkevää kokonaisedunkin kannalta.

- Kuka pystyy sanomaan rehellisesti mitä myönteistä on siinä jos Tampereen kaupungista tehtäisiin neekerien ja somalien paratiisi asuttamalla kaikki liikenevät tilat ko. populalla? - Kuka maksaa viimekädessä ylläpitonsa? ... ja keiden kustannuksella?

- - Palautetta ja ehdotuksia e-mail: kunnallisvaaliehdokas(at)gmail.com

Suosikaamme nimi- ja asutusvalinnoissamme Markkuja vääräuskoisten Muhammedien sijaan ;)




Ohessa lisää asiaa islamista historiasta ja toimintatavoista - Huomioikaamme ko. seikat myös kunnallisvaaleissa ja koulujen uskontotunneilla islamista opetettaessa:

----------------------------------------
Kiitoksia oheisen nettisivuston tekijälle hyvästä ja asiantuntevasta valistuksestaan meille dhimmeille

http://aikapommi.wordpress.com/
----------------------------------

­­Islamin Aikapommi

Mikä yhteys on isla­milla ja kunniamur­hilla? Keitä ovat apinoiden ja sikojen jälkeläiset? Mitä tarkoittaa abrogaatio ja miksi muslimit vaikenevat siitä län­nen mediassa? Miksi avi­onrikkoja tulee sharia’n mukaan kivittää, eikä kivi­tystä saa korvata hirttämisellä, mes­taamisella tai am­pumisella? Onko muslimilla oikeus elää, jos hän ei ru­koile? Mitä on taqiyya? Miksi verikosto on Allahin mukaan välttämätöntä? Miksi musli­mit syyllistyvät poik­keuksellisen paljon raiskauksiin ei-mus­li­mi­mais­sa? Miksi vuo­sit­tain kym­menet tuhannet kantaväestöön kuu­luvat ruot­­sa­laiset ja hollantilaiset joutuvat pa­ke­ne­maan koti­seu­duiltaan ja mitä te­ke­mis­tä muslimeilla on asian kanssa? Näihin ja moniin muihin ky­symyksiin löydät vas­tauk­sen täs­tä artikkelista.

Kulttuuris-psykologinen tutkielma islamista — maailman suvaitsemattomimmasta ja “rasistisimmasta”[*] “uskonnosta”

Huom! Kun tällä si­vustolla puhu­taan islamista ja muslimeista, islamilla tar­koitetaan pro­feetta Mu­ham­­ma­din perus­tamaa totalita­ristista milita­ristista kulttia siinä muo­dossa, millai­nen se oli isla­min omien lähteiden mu­kaan Muham­madin ja neljän nk. “oikeaan­johdetun” kali­fin aikoina, al­kaen vuodesta yksi islamin ajanlaskun mu­kaan (v. 622), ja muslimeilla tarkoitetaan henkilöitä, jotka harjoitta­vat islamia tuossa muo­dossa pi­täen Muhammadin ilmes­tyk­siä ja käytt­äyty­mistä mo­raa­lisi­na ohje­nuo­ri­naan. Yksittäiset muslimit voivat noudattaa Ko­raa­nin käskyjä ja syyl­listyä is­lamin harjoit­tami­seen Mu­hammadin sunnan tar­joa­man esi­ku­van mukai­sesti, ja monet muslimit teke­vätkin näin, mutta tätä ei voi yleistää koskemaan muslimeiksi kutsuttujen ryhmää ko­ko­­nai­suu­des­saan. Suurin osa ny­ky­päi­vän mus­limeiksi iden­ti­fioi­tuvis­ta niin Suo­mes­sa kuin muual­­la­kin on passiivisia ja isla­­mis­ta tie­tä­mät­­tö­miä, ei­vätkä he nou­­data Allahin shari’aa, vaan haluavat elää rauhassa aihe­uttamatta ke­nel­le­kään har­mia. (Tä­mä on se mielikuva, jota po­liit­ti­­ses­ti korrekti media pyrkii propa­goi­maan.) Lisäksi suuri osa näistä muslimeista, erityisesti nai­sista, on vaike­assa ahdingossa puun ja kuo­ren välissä, sillä mo­ni­kult­tu­ris­tinen yhteis­kunta on halu­ton tar­joa­maan tukea niille, jotka ha­luai­si­­vat jät­tää is­la­min elääk­seen län­si­mai­sen, vapaan elä­mäntyylin mu­kaisesti.

Johdanto

Tämä on kulttuuris-psykologinen tutkielma siitä profeetta Muhammadin omalla käyttäytymisellään noin 1400 vuotta sitten asettamasta mallista, jota muslimiksi identifioituvat ihmiset ympäri maail­maa tänäkin päivänä pitävät ihanteellisena esikuvana omalle käyttäytymiselleen. Tarkoituksena ei ole väittää, että tietty yksittäinen muslimi käyt­täytyisi Mu­hammadin psykologisen profiilin mukai­sesti tai että kaikki muslimit tekisivät niin, mutta on ilmeistä, että mus­limiyhteisöissä havaittavien yleisten käyttäytymistendens­sien ja Muhammadin esikuvan välillä on suora yhteys. Analyysin toi­nen johtava teema on se, että islam on rakentunut kunniaa, kostamista ja fyysistä väki­valtaa arvos­tavan heimo­kulttuurin pe­ruselementtien varaan siten, että nuo van­hakan­taiset käytännöt on sankti­oitu ja spesifi­oitu käyttäytymisen pienim­mistäkin yksityiskohdista määrääväksi Allahin pyhäksi laiksi, shari’aksi, jota musli­mit odottavat koko ihmis­kunnan noudattavan.

Keskeiset lähteet

Islamin ydin muodostuu Koraanista ja sunnasta, jotka toimivat shari’an keskeisinä lähteinä. Koraani perustuu Muhammadin, Allahin lähettilään, saamiin “ilmes­tyksiin”, ja muslimit pitävät sitä Allahin omana arabiankielisenä puheena, joka on ollut olemassa aina. Sunna puolestaan tar­koittaa profeetta Muhammadin esi­mer­kil­listä elämäntapaa ja sen tarjoamaa ikuista mallia kaikille muslimeille. (Hä­meen-Anttila 2001: 19-20, 28.) Tieto sunnasta on peräisin nk. ha­ditheis­ta, jotka ovat perimätietona välitettyjä lyhyitä kertomuksia siitä, mitä Muhammad kussakin tilanteessa teki ja sa­noi. Ka­no­ni­soi­tujen hadithien lisäksi kirjallisuudessa liikkuu nk. heikkoja haditheja, joiden aitou­desta islamin op­pineet ovat epäv­armoja. Vaikka näitä ei käytetä islamin lain oikeuslähteinä, ne ovat usein suosittuja kansan parissa ja niitä pidetään mo­raalin perustana. (Hämeen-Anttila 2001: 15-16.) Shari’an kan­nalta tärkeimmät hadith-kokoelmat ovat al-Bukhari ja al-Muslim sekä lisäksi Sunan Abu-Dawud, joita islamin kaikki laki­koulukunnat pitävät luo­tet­ta­vina (sahih) ja joita tässä analyy­sissa siteera­taan. Koraa­nin ja hadithien jäl­keen islamin kolman­neksi arvostetuin lähdeteos sunnan osalta on Ibn Isha­qin (k. 766) laatima ja Ibn Hishamin lyhentämä ja toimittama (k. 833) auktoritatiivinen pro­feetta Mu­hammadin elä­mäkerta (Sirat Rasul Allah).[1] Näiden lisäksi keskeisinä lähteinä alla ole­vassa analyysissa käytetään Robert Spencerin (2007) kirjaa “To­tuus Mu­ham­ma­dista” sekä Gregory M. Davisin ohjaamaa do­­kumenttielokuvaa “Islam: What the West Needs to Know” (Islam 2007, DVD) sekä Davisin koostamaa artikkelia Islam 101.

Muhammad — islamin ilo ja ylpeys

Sensitiivisyys ja väkivaltai­nen reagointi kritiikkiä koh­taan, kostamisen ihannointi, vääräuskoisten syr­jintä, halveksiminen, syyl­listäminen ja demonisointi, fyysisen vä­kivallan ihan­nointi, ankarat rangaistukset yhteisöllisten normien rik­kojia ja toi­sinajattelijoita koh­taan, naisten alistaminen, sanojen ja tekojen vas­taa­­mat­tomuus… Avaimena näiden musli­mi­yhtei­söissä havaittavien käyt­täy­ty­mis­ten­­dens­sien ymmärtämiseen toimii musli­mien käsitys omasta it­sestään. Ko­raanin (3:110) mukaan isla­min uskontokunta on “paras kan­sa­kunta, joka ihmis­ten pa­rista on nous­sut”. Aja­tus itsen ylemmyy­destä toisiin nähden pe­rustuu aina ylpeyteen joistakin asi­oista, kuten esimer­kiksi omasta vaurau­desta, omaisuudesta, oppinei­suudesta, älystä, hengellisyy­destä tai vaik­kapa kult­tuu­rista ja sen ta­voista. Se, mistä muslimit ovat ylpeitä ja mistä yksinomaan heitä kannus­tetaan ole­maan yl­peitä, on itse islam, ainoa “to­tuuden us­konto”, ja shari’an eli islamin lain tarkoin määrittämä elä­män­tapa, joka pe­rustuu Ko­raanin määrä­yksiin ja pro­feetta Mu­hammadin “esimer­killi­seen elä­mään”.

Islamin 2. kalifi Umar bin Khattab, yksi profeetan lähimmistä ystävistä, sanoi kerran: “Olemme ihmisiä, joille Allah on suonut kunnian islamin kautta, ja jos etsimme muita kunnian lähteitä kuin islam, Allah tuomitsee meidät.” Tämä sanonta merkitsee, ettei ole kunniaa, voimaa, valtaa, ylpeyttä ja ylistystä ilman islamia. Ja ne, jotka etsivät niitä muualta kuin islamista, Allah kiroaa ja häpäisee niin tässä maailmassa kuin tuonpuoleisessa­kin. (Abu Bakrin blogikirjoitus “No honour without islam”)

muhammad-ylpeys.gif

Koko islamin kes­kipiste ja suurin yl­pey­den aihe on nimenomaan profeetta Mu­hammad, jonka saa­miin il­mestyk­siin Ko­raani perustuu ja jonka elä­mäntapa toi­mii ikuisena jäl­jittelyn koh­teena kai­kille musli­meille. Koska ylpeyteen liittyy lähei­sesti käsitys kunniasta, ennen is­la­min tarkempaa analysointia on hyödyllistä luoda kat­saus nk. kun­nian ja häpeän kulttuu­rei­hin. Alla oleva kuvaus näistä kulttuureista perustuu pitkälti Steven Dutchin webbiartikke­lissa “The World’s Most Toxic Value System” esitettyihin ajatuksiin.[2]

(–) muslimit usko­vat, että islam on kun­nian ja ylpey­den uskonto ja korkean statuk­sen us­konto tässä maail­massa ja tuon­puoleisessa; jokaisen sellai­sen statusta, joka nou­dattaa islamia, Al­lah nos­taa ja jokai­nen, joka kääntyy pois islamista, vahin­goittaa vain itseään. Yksi asioista, joita islam opettaa meille, on olla ylpeä ja vahva. (Islam Q&A:13759)

Kunniakoston kulttuureista

Yleensä, kun joku on ylpeä jos­tain, hän odottaa nautti­vansa sen johdosta arvostusta ja kunnioitusta toisten sil­missä. Jos tällaista arvostusta ei kuitenkaan osoiteta tai jos joku uskaltautuu kritisoi­maan ylpeyden aiheina pi­dettyjä asioita, niin koko sosiaalisen arvostuk­sen kort­titalo on vaarassa ro­mah­taa. Reaktiona tällaiseen kohte­luun herää helposti viha epä­kunnioituksen osoittajaa kohtaan ja halu kostaa tälle. Kunnian vasta­kohta on hä­peä: tunne siitä, että syystä tai toi­sesta ei nauti arvos­tusta toisten silmissä, vaan kokee olevansa halveksittu. Lähes kaikki ihmiset kokevat vaih­televissa mää­rin ylpe­yttä ja häpeää, ja on inhimillistä toivoa nauttivansa hyvästä maineesta ja saavansa osak­seen ylistystä sen sijaan, että olisi halveksunnan ja parja­uksen kohteena. Mutta kun­nian ja häpeän kult­tuureiden erikoi­suus on se, että niissä kun­nian säilyt­tämistä pide­tään arvoista ylimpänä ja kunnian menetystä, häpeää, puo­lestaan mitä kauhistutta­vimpana asiana. Lisäksi näissä kulttuureissa on val­lalla käsitys, jonka mu­kaan yhteisön sil­missä menetetty kunnia on mahdollista pa­lauttaa kosta­malla sille, jonka syyksi kunnian me­nettä­mi­nen luetaan, ja kos­tamista ei pidetä ainoastaan hyväk­syttä­vänä vaan jopa yhtei­sön edel­lyttämänä te­kona. Siksi osuvampi nimi­tys tällaiselle kulttuurille on kunnia­koston kulttuuri.

Käsitys kunnian ja statuksen saavuttamisesta tai palautta­misesta siten, että vastustaja, kilpailija tai vihollinen nujer­re­taan taistelussa käyttämällä fyysistä voimaa ja väkival­taa, kuuluu ennen kaikkea maskuliini­seen ajatusmaail­maan. Kunniakoston kulttuu­rit ovatkin järjestelmiä, joissa miehet ovat valta-ase­massa ja naisia pide­tään toi­sen luokan ihmisinä, miesten omaisuutena ja kauppatavarana. Nai­sen teh­tävänä on pal­vella miestä, synnyttää lapsia ja toimia välikappaleena, jonka avulla mies voi osoittaa statustaan ja pitää yllä miehistä kunni­aansa. Tällaisissa kulttuu­reissa mitään ei koeta suu­rempana uhkana mie­hen kunnialle ja yli­päätään miesten valta-asemalle yhtei­sössä kuin sitä, että naiset voisivat vapaasti va­lita, ke­nen kanssa, milloin ja kuinka he haluavat toteuttaa omaa seksuaali­suut­taan. Niinpä naisia alistetaan, vahditaan, kontrolloi­daan ja kahlehdi­taan lasten kasvatukseen sen vainoharhaisen pak­komiel­teen val­lassa, että nämä voi­vat hai­rah­tua us­kot­tomuu­teen. Koska seksu­aalisista tuntemuksista nauttivaa naista pidetään alttiim­pana lankea­maan us­kottomuuteen, joissakin kunniakoston kult­tuu­reissa käytäntönä on tyt­töjen ympäri­leik­ka­us, joka tähtää seksuaalisen nautin­non riistämiseen.

somalitytto-ymparileikkaus.jpg

Ympäri­leikkaus auttaa tätäkin somalityt­töä ole­maan hai­rahtumasta esi­aviol­­­lisiin su­ku­puo­li­suhteisiin, mikä on erittäin tärkeää hänen sek­suaalisen “puhtau­tensa” ja avioliitto­kelpoisuu­tensa ja sitä kautta myös hä­nen omai­suusar­vonsa kan­nalta.

Li­säksi monissa kunniakoston kult­tuu­reissa naisia alis­tetaan ja kontrolloidaan edellyttämällä näiltä tiukasti pidät­täyty­mistä esiaviollisista suku­puolisuh­teista. Tyt­töjen tai naisten odotetaan pysyttele­vän loitolla tuntematto­mista miehistä, ja jos nainen sitten tulee raiska­tuksi, yleensä syyllisenä tähän “häpeään” pidetään mitä suurimmissa mää­rin hänen omaa epäkun­niallista käyttäytymistään. Ja jos tyttö menettää neitsyytensä ennen avioliit­toa, esim. raiskauksen seu­rauksena, hänen omaisuusar­vonsa romah­taa ja hänestä tulee hyödytön taakka per­heelle, mikä käy­tännössä voi tarkoittaa kuolemantuo­miota. Nais­ten vainoharhainen alista­minen ja kont­rol­loimi­nen, suku­puolten eristäminen toisistaan ja normaalin kans­sakäymisen estäminen pilaa kui­ten­kin myös kunniakos­ton kulttuureissa elävien miesten elä­män ai­heutta­malla levottomuutta, tur­hautumista ja aggres­siivi­suutta erityisesti nuorten miesten kes­kuu­dessa. Huo­mionarvoista on se, että kun­niakoston kulttuu­reissa elä­vät naiset ovat sisäistäneet oman alistei­sen ase­mansa ja osallistuvat aktiivisesti pe­rinteis­ten, nai­sia alistavien arvojen välittämi­seen uusille sukupol­ville. Niinpä, jos ul­kopuolisen kulttuurin edus­taja pyrkii hyväntahtoisesti mutta naivisti auttamaan heitä ulos ahdingos­taan, hän voi hyvinkin saada osakseen torjuvan tai vihamielisen reaktion.

Monenlaisiin epä­kunnialli­sina pi­dettyi­hin tekoihin kunniakoston kulttuureissa voi­vat toki syyllis­tyä myös mie­het. Li­säksi häpeä ei vält­tämättä rajoitu yk­silöön, vaan usein epäkunni­allisen teon kat­so­taan tahraa­van koko sen yhtei­sön – per­heen, su­vun, klaanin tai hei­mon – kun­nian, jonka jäsen on ky­sei­seen te­koon syyl­listynyt. Tyy­pillisesti epä­kunnialli­sena tekona tällai­sissa kulttuureissa pi­de­tään esimer­kiksi sitä, että perheen tytär on esiaviollisessa suku­puolisuhteessa tai joutuu raiskauksen uh­riksi, kieltäy­tyy järjestetystä avioliitosta, seu­rustelee tai avioituu toi­seen kult­tuuriin tai us­kon­toon kuu­luvan miehen kanssa tai pukeutuu tai muutoin käyttäytyy tavalla, joka ei vastaa omaa kulttuu­ria tai uskontoa. Tällainen käyt­täy­ty­minen nähdään epä­kunni­oi­tuksen osoitukseksi niitä oman yh­teisön pyhiä arvoja kohtaan, joista ky­seisessä yhtei­sössä nimen­omaan ollaan ylpeitä ja joi­den va­raan yhtei­sön itsetunto perustuu. Tällai­sissa tapauk­sissa kun­nian palautta­minen kostamalla, kuten rankaise­malla kar­kotuk­sella, van­keu­della, väki­val­lalla tai mur­halla, näh­dään yleensä kunniat­tomaan tekoon syyl­lis­tyneen hen­kilön mies­puo­listen su­ku­lais­ten, kuten isän, setien, enojen ja vel­jien, vel­vollisuu­deksi.

Eräs kunniamurhatapaus, jossa oma isä murhasi tyttärensä, joka oli rakastunut väärään mieheen. Ks. myös CNN:n videoreportaasi kun­nia­murhista.

Eurooppaan muuttaneet kun­niakoston kulttuurien edusta­jat ovat oppineet hyödyn­tämään hyvin pai­kallista lain­sää­däntöä, mikä on osoituk­sena siitä, että noista kulttuureista saapuneet maa­hanmuutta­jat pystyvät kyllä halutessaan sopeutu­maan paikallisiin oloihin: usein var­sinai­seen verite­koon yl­lytetään ala­ikäisiä poikia, jotka joko on­nistu­vat välttä­mään rikos­oikeudelli­sen vas­tuun tai saa­vat vain lievän rangaistuksen rikok­sestaan. Nykyään yleinen on myös käy­täntö lähettää uhri rangais­tavaksi musli­mimaa­han, jossa sukulai­set sit­ten hoi­tavat mur­haami­sen vaivihkaa, il­man että län­si­maassa olevat lä­hiomai­set jou­tuvat siitä vastuu­seen. Myös suvaitsevaisen moni­kultturismin arvo on ym­mär­retty: kunniaväkival­lan ja -murhien tekijät pyrkivät ve­toamaan lie­ven­tävä­nä asian­haarana omaan kulttuu­riseen käytän­töönsä ja tietä­mättö­myyteensä pai­kallisista la­eista.

Muslimimaissa kunniamurhat ovat erittäin yleisiä, eikä niistä anneta ankaria rangaistuksia “lieventävien asianhaarojen johdosta”. Jos Tur­kis­ta tulee EU:n jäsenvaltio, sen jälkeen kunniamurhakulttuuri on osa myös Euroopan unionin alkuperäistä kulttuuriperimää.

Eräs kunniakoston kulttuu­reihin liittyvä piirre on yhtei­söllisyys. Näissä kulttuu­reissa ihmisiä kan­nuste­taan näkemään itsensä pikem­minkin ryhmän jäseninä kuin yksilöinä, ja hei­dät pyritään saa­maan luopumaan aikeista käyttäytyä tavalla, joka voisi uhata kunnian pe­rustana toi­mivia yhteisön perin­teitä, kuten esimerkiksi näkemyk­siä siitä, mikä on soveliasta ja mikä ei ole soveliasta omalle suku­puolelle tai per­heelle: yhteisön kunnian säilyttämistä pidetään tärke­ämpänä kuin yk­si­lön­va­pautta ja hen­kilö­kohtaisia oikeuk­sia. Tällainen mentaliteetti ei eri­tyisem­min kan­nusta luo­vuuteen ja omatoimi­suu­teen. Lisäksi yhteisöllisyyteen liittyvä tiukka sosiaalinen kontrolli tukahduttaa te­hok­kaasti itse­näistä kriittistä ajat­telua, ja väärille poluille eksyneet yksilöt pyritään palauttamaan nope­asti ta­kaisin ruo­tuun taivuttele­malla, uhkailemalla tai väki­vallalla. Väkivaltaisia ran­gaistuksia käy­tetään varoi­tuksena ja pelotteena yhtei­sön muille jäsenille, jotta vastaavia nor­minrikkomuk­sia ei tulevaisuudessa enää tapahtuisi.

Kunniakoston kulttuurien kenties silmiinpistävin piirre on kuitenkin kyvyttömyys nähdä vikoja ja puut­teita itsessä. Kyvyttömyys ottaa vastuu omista tai oman yh­teisön vir­heistä johtuu kas­vojen me­nettämisen ja hä­peän pe­losta, ja kun­niakoston kulttuu­reissa val­litseekin usein lähes täy­delli­nen kykenemättömyys ottaa vastaan kritiikkiä ja myöntää tarve korjata jotain omassa käyt­täy­tymi­sessä. Kritiikkiin reagoidaan suuttumuksella, uhkailuilla, väkivallalla ja kostolla. Koska kun­nian säilyt­tämistä pidetään arvokkaampana kuin oman erehdyk­sen myöntä­mistä, näissä kulttuureissa toiste­taan yhä uudestaan van­hoja vir­heitä ja pe­rinteisiä käyt­täyty­mis­malleja, jotka pel­kästään pitävät yllä kyseisten kulttuurien ihmis­ten ah­din­koa. Koska vikaa ei kyetä näkemään itsessä ja omassa yhteisössä, tuosta ah­dingos­ta syytetään toisia. Kunniakos­ton kulttuu­reihin liittyykin erot­tamat­tomasti näkemys omasta uhriudesta – aina silloin kun asiat eivät mene hy­vin. Vai­noharhaisesti syyllisiksi omiin ongelmiin nähdään sellaiset yksilöt ja yhteisöt, jotka edustavat toista arvo­maailmaa ja jotka siksi koe­taan muu­tenkin po­tentiaalisiksi uhkatekijöiksi omalle yhteisölle ja sen kun­nia- ja valtaraken­nel­mille. Kans­sakäy­mistä toisen­laisten arvojen edus­tajien kanssa pyritään karttamaan, eikä toisia kulttuu­reja ei suvaita, vaan niitä halveksitaan.

Kukaan ei pysty täydellisesti noudattamaan luonnottomia käyttäytymisnor­meja, jotka ovat ristirii­dassa inhimillisen vapaudenkaipuun kanssa, ja niin­pä kun­nia­koston kulttuu­reissa elävät ihmi­set joutuvat jokapäiväisessä elä­mässään väistämättä turvautumaan teeskentelyyn ja tosiasioiden kieltä­miseen. On itsestään selvää, että näissä kulttuu­reissa elävät ihmiset tekevät tekoja, joita pidettäi­siin epä­kunniallisina, jos ne tulisivat julki. Kasvo­jen menettämi­sen pelosta ja sosiaalisten kulissien yllä­pitämiseksi ainoaksi vaih­toehdoksi jää näiden tekojen salaaminen tai kieltäminen. Tällaiset teot ovat ta­buja, joista puhumi­nen yhteisössä on kiellettyä. Niinpä valehtelu, teesken­tely, tekopyhyys ja kak­sinaismora­lismi ovat jotain, mihin kunniakoston kulttuu­rien ihmiset sosi­aalistuvat jo lapsesta asti riippu­matta siitä, mitä valehteluun ja tees­kentelyyn liittyviä näen­näi­siä, ulkoisia käyttäyty­misnor­meja kulttuurissa on. Silmääkään räpäyttä­mättä itsestä ja omasta yhtei­söstä annetaan kaunisteltu kuva, joka ei vastaa to­tuutta tai koko to­tuutta. Valehtelu yh­teisön sisällä ja valheellisen tai har­haanjohtavan kuvan anta­minen yhteisöstä ulko­puolisille ovat itsestään sel­viä ja hyväksyttyjä pii­lonor­meja kunniakoston kulttuu­reissa.

Islamin kulttuurinen alusta

Kaikkialla maailmassa on yksiöitä, jotka saattavat käyttäytyä väkivaltaisesti kostaakseen menettä­mänsä kunnian, ja ylikorostunutta maskuliinisuutta esiintyy varsinkin Välime­ren seudun maissa, mutta varsinaisia kunniakoston kulttuureita tavataan pääasiassa Lähi-idässä, Poh­jois- ja Keski-Afri­kassa, osissa Keski- ja Etelä-Aasiaa. Onpa joitakin piirteitä kunniakos­ton kulttuurista havait­tavissa jopa Suo­men ro­manikult­tuu­rissa, jos­kin suhteellisen lievässä muo­dossa (vrt. verikosto ja väistämi­nen, yhteisölli­syys, vaati­muk­set kunnioittaa pukeutumis- ja muita käyt­täytymisperinteitä, herkkyys kri­tiikkiä koh­taan). Mitä tulee isla­miin, se sai alkunsa 600-luvun alkupuoliskolla Arabian niemi­maan heimokulttuu­rien kes­kellä – alueella, jossa so­taisalla kun­niakoston kulttuurilla oli ollut pitkät pe­rinteet jo ennen isla­mia.

Län­nessä islam mielletään helposti yhdeksi, yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jossa ei juuri erotella erilai­sia painotuksia. Mutta, kuten islamin puolustelijoilla on tapana tähdentää, ei ole yhtä islamia; islam on monimuotoinen ilmiö. Ny­kypäi­vän islam onkin sekoittunut erot­tamatto­masti eri aluei­den vanhakantaisiin heimope­rintei­siin, joilla kul­lakin omat kunnia­koston kult­tuurin erityis­piirteensä, kuten esi­mer­kiksi tyttöjen ym­pärileik­kaus mustan Afrikan musli­miyhtei­söissä; af­ga­nis­ta­nilaisten naisten hunnuttautuminen koko vartalon peittävään burqaan pienine pitsi­koristeltuine “ik­kunoi­neen”; miesten lähen­tely-yritykset torju­vien tai epä­kun­nial­li­sesti käyttäyty­vien, kuten hunnuttomina esiinty­vien, nais­ten ran­kai­se­minen tur­melemalla näiden kasvot ha­polla Pakistanissa ja Bangladeshissa.[3]

happo.jpg

Pakistanissa ja Bangladeshissa kunniattomasti käyttäytyvien naisten kasvot on tapana tur­mella hapolla, vaikka näin ei toimittu alun perin Arabian niemimaalla. Mainittujen maiden musli­mit ovat kui­tenkin onnis­tuneesti integ­roineet paikal­lisen käytännön omaan kulttuu­riinsa, aivan samoin kuin Eurooppa on nyt valtavan monikultturis­tisen in­nos­tuk­­sen val­lassa absor­boimassa isla­min koko kult­tuurisen kirjon rikas­tut­tamaan omia kansalli­sia kulttuurei­taan.

Nykypäivän mo­nikulttuurisesta ja kulttuurirelati­vistisesta näkö­kulmasta katsot­tuna nämä eivät ole missään ta­pauk­sessa vähek­syttä­viä käytän­töjä. Päinvastoin: vä­hemmistökult­tuureina ne anta­vat omaleimaisen paikallisen mausteen islamin arabi-imperialis­tiseen kokonai­silmeeseen. Samalla nämä rikkaat traditiot ilmen­tävät isla­min maailman sisäistä monikult­tuuri­suutta — monikulttuu­risuutta, jollaista poliitikot ovat nyt kovaa vauhtia tuomassa Eurooppaan opettaakseen täkäläisiä ihmisiä su­vaitsevam­miksi ja rikas­tut­taakseen paikallisia kansallisia kult­tuureita, joissa tällaisia käytäntöjä ei joko ole osattu arvostaa tai joista ne ovat päässeet kuolemaan yksilönva­pautta, suku­puolten ja yleensäkin ihmisten tasa-arvoa, avio­puolison vapaata va­lintaa, su­vaitsevai­suutta, ra­tio­naalisuutta, aja­tuk­sen-, sanan- ja us­konnonva­pa­utta korostavan länsi­mai­sen kulttuurin yli­vallan joh­dosta. Huo­maamatta valitettavasti on jäänyt se, että monikulttuurisuus ei toimi aivan ihanteellisesti edes isla­min sisällä; ongelmia tahtoo syntyä silloin, kun islamin eri suuntausten edustajat joutuvat asu­maan samalla alueella. Tästä ovat osoituksena sunni- ja shiiamuslimien vuosisatoja jatkuneet vihol­lisuudet ja vä­kivaltaisuudet, joista kantautuu jatkuvasti uutisia mm. Pakistanista ja Irakista.

Tässä Irakin sunna- ja shiiamuslimeille suunnatussa tietoiskussa ope­te­taan suvaitsevaisuutta aidon monikultturismin hengen mukaisesti (Al-Arabiya TV, 5.7.2007).

Kaikkien kunniakoston kulttuurien äiti

Mutta islamin ja kunnia­koston kulttuurei­den välillä on myös paljon syvälli­sempi yhteys: uskonnol­lis-ideologisena ja sotilaspoliitti­sena liikkeenä islam rakentuu itse asi­assa täysin kunniakoston kult­tuurin kon­septin varaan. Monet muslimit ovat erilaisten paikallisten tai suku- tai heimopohjaisten kunnia­kos­ton kulttuurien yhteisöjen jäseniä, ja he saattavat noudattaa oman yhteisönsä heimope­rinteitä ensisijaisesti kunnioittavaa islamin muotoa, mutta kaikesta huolimatta islamin tapauksessa keskeisenä yhteisönä, jonka kun­niaa yhteisö on valmis raivoisasti puolustamaan, on umma eli isla­min koko maail­man­laajui­nen uskonto­kunta. Hämeen-Anttila (2001: 30) toteaa: “Islamilaisessa ideologiassa ja usein myös yksit­täisen muslimin identiteetinmuodostuksessa umma on keskeinen käsite ja monesti ylittää kan­salli­sen, ro­dullisen ja kielellisen yhteenkuuluvuuden. Tästä syystä hyökkäys yhtä islami­laista val­tiota vastaan koetaan laajalti hyökkäykseksi koko islamilaista maail­maa vastaan.” Tämä merkitsee sitä huoles­tuttavaa tosiasiaa, että länsimaissa asuvien muslimien ei voi odottaa ristiriitatilanteissa olevan lo­jaaleja asuinmaidensa maallisia yhteiskuntajärjestelmiä, lakeja ja virkavaltaa kohtaan, vaan ennen kaikkea maailmanlaajuista ummaa ja islamin lakia, shari’aa, koh­taan. Uskollisuuden ummaa kohtaan odotetaan ylittävän myös perhe- ja su­ku­lais­suh­teet (ks. myös Koraani 58:22):

Uskovaiset, älkää ottako isiänne ja veljiänne ystäviksi, jos he rakastavat epäuskoa enemmän kuin uskoa. Joka teistä ottaa heidät ystävikseen, tekee väärin. (Koraani 9:23)

Amr, sinä olet vannonut Allahin kautta, että jos joku quraishilainen antaa sinulle kaksi vaihtoehtoa, sinä hy­väksyt niistä toisen!” “Kyllä”, huusi Amr vastaan, ja Ali jatkoi: “Niinpä minä kutsun sinua Allahin, Hänen lä­hettiläänsä ja islamin luo!” Amr vastasi: “Sitä en tahdo.” Ali huusi: “Sitten minä kutsun sinut kaksintaisteluun jalan!” “Miksi, serkku-hyvä?” kysyi Amr. “Kautta Allahin, en minä sinua tahdo tappaa!” Ali vastasi: “Mutta minä, kautta Allahin, tahdon tappaa sinut!” (–) Lopulta Alin onnistui surmata Amr. (Ibn Hisham: 307-308)

Sokealla miehellä oli orjavaimo, jolla oli tapana herjata ja soimata profeettaa. Mies kielsi häntä, mutta hän ei lo­pettanut. Mies nuhteli häntä, mutta hän ei luopunut tavastaan. Eräänä yönä hän alkoi herjata profeettaa ja soi­mata häntä. Niinpä mies otti tikarin, pisti sen hänen vatsaansa vasten, survaisi sen sisään ja tappoi naisen. Lapsi, joka tuli hänen jalkojensa välistä, oli veren tahrima. Kun aamu koitti, profeetalle ilmoitettiin asiasta. Hän kokosi ihmiset yhteen ja sanoi: “Mies, joka teki tämän teon, nouskoon ylös kautta Allahin ja kautta oi­keuteni häntä kohtaan!” Hypähtäen ja täristen mies nousi ylös muiden yläpuolelle. Hän istui profeetan eteen ja sanoi: “Allahin lähettiläs! Olen hänen isäntänsä; hänellä oli tapana herjata ja soimata sinua. Kielsin häntä, mutta hän ei lopettanut, ja nuhtelin häntä, mutta hän ei luopunut tavastaan. Minulla on häneltä kaksi poikaa kuin helmeä ja hän oli kumppanini. Viime yönä hän alkoi loukata ja soimata sinua. Joten otin tikarin, asetin sen hänen vat­saansa vasten ja painoin sen sisään, kunnes sain tapettua hänet.” Tämän jälkeen profeetta sanoi: “Oi, olkaa to­distajina, verirahaa ei tule maksettavaksi tuon naisen verestä.” (Sunan Abu-Dawud 38:4348)

Jos ha­luaa ym­märtää islamia ja muslimien käyttäytymistä yleisellä tasolla, riittää pit­kälti, että pe­reh­tyy kunnia­koston kulttuurin yleisiin toimintamekanismeihin. Tä­män puolesta puhuu musli­mien oma käyttäy­tyminen. Esimerkkinä voi mainita taannoiset Muhammad-pila­piirrosten ai­heutta­mat väki­val­taisuudet ja mel­lakat ym­päri muslimimaailmaa, joi­den yhteydessä tapettiin ai­nakin 139 ih­mistä ja louk­kaantui 823 ihmistä (Spencer 2007: 34). Nämä olivat kun­niakoston kult­tuuriin perin­teen mukaisia oi­keu­tet­tuja kosto- ja pelotetoimenpiteitä sen johdosta, että isla­min pyhiä arvoja oli loukattu, ja sa­malla myös osoituksia muslimien ky­vyt­tö­myy­destä sietää pie­nintäkään kri­tiikkiä. Mellakoijat itse eivät välttä­mättä olleet edes nähneet kyseisiä pilakuvia tai tien­neet syytä riehumi­sel­leen, joten tällä konk­reet­tisella seikalla ja sillä, miksi nimen­omaan Muhamma­din piir­täminen on kiellettyä, oli vain tois­sijainen mer­kitys. Olen­naista islamissa on kosto; kostamista pi­detään hyväk­syttä­vänä ja oikeu­tet­tuna, ja mitä väki­valtaisempi se on, sitä suurempi meriitti kosta­jalle koituu ja sitä täy­delli­semmin sen kat­sotaan pa­lauttavan kunnian takaisin islamin yhteisölle. Tämä selittää sen, miksi Tans­kassa vaikutta­neet imaamit Ahmed Ak­kari ja Abu Laban kiersi­vät Lähi-idässä esit­tele­mässä väärennettyjä pilaku­via Mu­hammadista liet­soakseen vihaa ja väkivaltaa länttä kohtaan, ja myös sen, miksi tämän petok­sen paljastuttua musli­mimaailmassa ei il­maistu erityistä paheksuntaa kyseisiä imaameja koh­taan: ihan­teellisena pidetyn väki­valtaisen kos­toti­lanteen ai­kaansaamiseksi va­lehtelua­kin pide­tään hyväk­syttä­vänä – erityisesti jos koston kohteena ovat “uskottomat”.

Piittaa­matta is­lamin omista keskeisistä lähteistä, Koraanista ja sunnasta, eri muslimit ja yhdet ja samat muslimit antavat mitä ristiriitaisimpia tietoja islamista eri paikoissa ja eri ihmisille ilman, että nämä ristiriitai­suudet näyttävät mus­li­mei­ta erityisemmin huolettavan. Tämänkin perus­teella voi pää­tellä, että jopa musli­meille itselleen islamin sisältökysymyksillä, kuten islamin neljällä tai vii­dellä nk. “pilarilla” ja shari’an yksityiskohtaisilla käyttäytymistä koskevilla säännöillä, on loppujen lopuksi vain tois­sijai­nen merkitys.[4] Ne ovat olemassa vain enemmän tai vähemmän mielivaltaisesti valittuina välineinä, joiden avulla mus­limien yhteisö erottuu alem­piarvoisina pidetyistä uskotto­mista niin, että heti tilaisuuden tullen voi­daan oikeutetusti käyttää kunniakoston kulttuurin ylevintä, kun­niak­kainta ja tekijälleen suurinta meriittiä tuovaa rituaalia: väkivaltaista kostoa. Olen­naista muslimeille on kostaa anka­rasti kaiken­lainen — niin islamin yh­tei­sön sisällä kuin ulkopuo­lellakin tapahtuva — epäkunnioi­tusta osoittava käyt­täyty­minen isla­min lain määräämää elämänta­paa koh­taan. Tämä on en­nen kaik­kea se, mitä saamme päivittäin todistaa ympäri maail­maa kantau­tuvista uuti­sista.

gibbons.jpgBrittiopettaja pidätettiin teddykarhun takia Sudanissa

Julkaistu: 26.11.2007

STT-REUTERS

Khartum. Brittiläinen ala-asteen opettaja on pidätetty Sudanissa. Opettajaa syytetään islamin pilkkaamisesta. Opettajan koulun maanantaina antamien tietojen mukaan Gillian Gibbons, 54, antoi luokkansa oppilaiden nimetä teddykarhun Muhammadiksi. Poliisi pidätti Gibbonsin tämän kotona Khartumissa sunnuntaina sen jäl­keen kun useat vanhemmat olivat va­litta­neet nallekarhusta Sudanin ope­tusministeriöön. Gibbonsin työtovereiden mukaan opettaja oli antanut 7-vuotiaista koostu­van luokkansa oppilaiden valita nal­lelle äänestyksessä sen nimen, josta nämä eniten pitivät. Muiden opettajien mukaan kyseessä on pelkkä erhe, eikä Gibbonsin tarkoitus ollut loukata ketään. Nallen nimeäminen liittyi luokan biologian opetukseen. Koululaiset ovat kuluneena lukukautena opiskelleet karhujen elintapoja. Mikäli Gibbons tuomitaan, hän voi saada rangaistukseksi 40 raipaniskua, puoli vuotta vankeutta tai sakkoja. Gibbonsin koulu kuulu Khartumin vanhimpiin. Koulussa on oppilaina sekä muslimeja että kristittyjä. Koulun johto on päättänyt sulkea koulun tammikuuhun saakka tapauksen takia.

29.11. 2007 Reuters-AP

Sudanin korkea-arvoiset uskonoppineet sanoivat keskiviikkona, että tapaus on osa laajempaa lännen “salaliit­toa” islamia vas­taan. Ulema-neuvosto sa­noi “salaliton” ilmenty­neen aiemmin “uskon­luopio Salman Rushdien kirjoituksissa sekä pro­feetta Mu­ham­media rie­naavissa pilapiirroksissa”. Ulema-neuvosto on mal­tillisena pi­detty puolivi­rallinen elin, jolla on Su­danin hallituksen luotta­mus.

1.12.2007 AP-Reuters-HS

Khartum/Lontoo. Ainakin tuhat sudanilaista osoitti mieltään pääkaupungissa Khartumissa vaatien is­lamin loukkauksesta tuo­mitun brittiopettajan Gil­lian Gibbonsin teloitta­mista. Mie­len­osoit­tajat saapuivat presidentin­pa­latsin ulkopuolelle per­jantain iltarukouksien jäl­keen. Osa mielenosoitta­jista kantoi mukanaan veitsiä tai mailoja ja poltti Gibbonsin kuvia. “Häpeä, häpeä Britannia” ja “Ei suvaitsevaisuutta: teloi­tus”, mielenosoittajat lauloivat.

Yhteisön kunnian palautta­miseen tähtäävän kostamisen ja fyysisen väkivallan ihan­noinnin li­säksi islam pitää sisällään myös kaikki muut kun­niakoston kulttuurien yleiset piirteet, kuten naisten alis­tamisen, yksilönvapauden tu­kah­dut­tavan yh­teisöllisyy­den ja siihen liittyvän tiukan sosiaalisen kont­rollin, ky­vyttömyyden nähdä ja myöntää itsessä olevia vi­koja, toisten vainoharhaisen syyllistämisen itse aiheute­tuista ongelmista ja itsen nä­kemisen uhriksi, suvaitse­mattomuu­den muita kuin oman yhteisön edustajia kohtaan ja näi­den hal­vek­sunnan sekä omien kasvojen säilyttämistä edellyttävän valheellisuuden, tekopy­hyy­den ja kak­sinaismora­lis­min. Mutta siinä missä perintei­sissä kunniakos­ton kulttuu­reissa nämä piirteet ovat eräänlaisia tie­dostamattomia pri­mitiivisiä jäänteitä käyt­täytymi­sestä, jollaista on mahdollista todistaa TV:stä katsomalla luontodoku­mentteja apinalaumojen elä­mästä, is­lamissa nämä kunniakos­ton kulttuu­rin toi­mintamallit on pyhitetty shari’assa, isla­min laissa, joka määrää ne mus­limeille pa­kolli­siksi. Shari’a, joka ilmentää Allahin tahtoa, määrää selväsanai­sesti, että islamin kun­nian louk­kaa­mi­sesta on kostet­tava; naisia on alistettava ja näitä lyötävä, mi­käli nämä ovat uppinis­kaisia; uskotto­mille on valeh­del­tava (ta­qiyya, kit­man) isla­min ja musli­miyh­teisön etujen ajamiseksi; vää­räuskoisia on hal­ven­nettava ja nämä on joko alis­tet­tava toisen luokan kansa­laisiksi tai, mikäli he eivät siihen suostu, heidät on otettava or­jiksi tai ta­pettava.

Lisäksi shari’a säätää vie­läpä pienimpiä­kin yksi­tyis­kohtia myöten, mikä on kiellettyä (haram) ja mikä lail­lista (halal) panta­essa täytäntöön näitä eri rituaa­leja. Muslimit itse ovat ylpeitä näistä yk­sityiskohtai­sista sää­döksistä pitäen niitä osoituksena is­lamin korkeasta sivistynei­syydestä verrattuna islamia edeltäneisiin heimokulttuu­reihin.

Islamin lain mukaan liha on halal (laillista) vain, jos eläin on teurastettu Allahin nimeen ja viiltämällä kaulavaltimot poikki ilman tainnutusta. Paholaista symboloivien pylväiden kivittämisen (rajm) ohella tuhansien uhrieläinten rituaaliteurastus kuuluu olennaisena osana muslimien oheishuveihin Mekkaan suoritettavan pyhiinvaelluksen (hajj) aikana. Varoitus! Yl­lä ole­va vi­deo mus­li­mien eid-juh­lan yh­tey­des­sä suo­rit­ta­mas­ta ka­­me­­lin ha­lal-ri­tuaa­li­uh­rauksesta voi jär­kyt­tää pahasti.

Kostakaa sen mukaan, mitä teille on tehty

Koraanissa (16:126) Allah määrää kostamaan teon mukaisesti: “Jos kostatte, kostakaa sen mukaan, mitä teille on tehty…” Kostamista pidetään islamissa välttämättömyytenä, joka toimii varoittavana esimerk­kinä muille ja opettaa tällä tavoin pelkäämään Allahia, ankaraa rankaisijaa. Yksi Allahin lisänimistä onkin paljon puhuvasti “Kostava”:

Niitä, jotka eivät usko Allahin merkkeihin, odottaa ankara rangaistus. Allah on Mahtava, Kostava. (Koraani 3:4)

Kuten kunniakoston kulttuurilta sopii odottaakin, verikosto on shari’an mukaan itsestään selvä käytäntö, joskin armeliaisuudessaan Allah on antanut syylliselle mahdollisuuden sovittaa murha myös verirahalla, mikäli lähiomaiset suostuvat siihen:

Teille, jotka uskotte, säädetään, että te voitte kostaa surmatun puolesta: vapaa mies vapaasta miehestä, orja or­jasta ja nainen naisesta, mutta jos syyllinen saa anteeksi, hänen tulee suosiolla suorittaa kohtuullinen korvaus. Tämä on teidän Herranne antama lievennys ja armo. Sitä, joka tämän jälkeen tekee väärin, odottaa tuskallinen rangaistus. Kosto suojelee teidän elämäänne, te ymmärtäväiset. Ehkä te opitte vielä pelkäämään Allahia. (Ko­raani 2:178-179.)

Jokaiselle, joka on tappanut uskovan ilman hyvää syytä, on kostettava, ellei lähin sukulainen ole tyytyväinen (verirahaan), ja uskovien on oltava yhtenä miehenä häntä vastaan ja heidän on ryhdyttävä toimiin häntä vas­taan. (Ibn Ishaq: 232)

Naiset omaisuutena, vankeina ja orjina

“Ne, jotka sanovat, että islam on tasa-arvon uskonto, valehtelevat islamia vastaan”, toteaa sheikki Muhammed Salih Al-Munajjid (ks. Islam Q&A:1105) viitaten siihen, että Koraani ei (39:9) ylipää­tään hyväksy minkäänlaista ajatusta tasa-arvosta, kuten esimerkiksi näkemystä yhdenvertaisuudesta muslimien ja ei-musli­mien välillä. Hän jatkaa: “Jokainen mies tietää, ettei ole hyväksyt­tävää sanoa, että mies on yhden­vertainen naisen kanssa.” Kunniakoston kulttuureihin erottamattomasti kuuluva naisten alistaminen on Ko­raanissa (4:34) ilmoitettu Allahin tahdoksi, sillä “Allah on toisia suo­sinut enemmän kuin toisia”, ja islamin laki määrää, että miehen on tarpeen vaatiessa kuritettava naista lyömällä, mikäli pelkää tä­män olevan up­piniskainen:

Mies on naisen pää, koska Allah on toisia suosinut enemmän kuin toisia ja koska mies elättää vaimo­aan. Hurs­kas vaimo on nöyrä ja vartioi siveyttään, koska Allah on antanut sen vartioitavaksi. Jos pel­käätte vaimonne olevan uppiniskainen, varoittakaa häntä, välttäkää häntä vuoteessa ja lyökää häntä, mutta jos hän sitten tottelee teitä, älkää ahdistako häntä enää. Allah on Korkea, Mahtava. (Koraani 4:34)

Katkelma Qatarin TV:ssä 27.4.2004 esitetystä perjantaisaarnasta, jossa muslimioppinut ylistää vaimon lyömistä ja kertoo mm. kolmen­­tyyp­pisistä naisista, jotka kaipaavat jatkuvaa kuritusta, jotta mies voisi elää heidän kanssaan.

Lyömisen tarkoituksena on ohjata ja kouluttaa uppiniskaista vaimoa samalla tavoin kuin niskuroivia eläimiä on tapana kouluttaa. Jos naiset tottelevat miehiä, eivätkä syyllisty säädyttömyyteen, heillä on Muhammadin mukaan oikeus saada kohtuullinen elatus ja vaatetus, mutta Allahin laki määrää, että naiset ovat vankeina miestensä luona, eikä heillä ole oikeutta päättää omista asioistaan:

Neuvokaa naisia lempeästi. He ovat teidän luonanne kuin vankeja eikä heillä ole valtaa omien asioittensa suh­teen, mutta te olette ottaneet heidät Allahin teille uskomaksi vel­voitteeksi ja teillä on oi­keus nauttia heistä su­kupuolisesti Allahin sanojen mukaan. (Ibn Hisham: 450)

Sheikki Muhammed Salih Al-Munajjid opastaa, että vaimolla ei ole mis­sään tapauksessa oikeutta kieltäytyä yhdynnästä, jos hänen mie­hensä sitä haluaa.

Vaimon rankaiseminen lyömällä niin kovaa, että se aiheuttaa hänelle kipua, on profeetta Muham­madin esikuvallisen elämän mukaista. Muhammadilla oli ainakin 13 vaimoa[5], joista Aisha oli hänen lempi­vaimonsa. Muham­mad mieltyi Aishaan ja solmi avioliittosopimuksen Aishasta tämän ollessa vasta 6-vuotias, ja kolme vuotta myö­hemmin tuolloin n. 53-54-vuotias Muhammad oli ensi kertaa suku­puo­liyhteydessä 9-vuotiaan Aishan kanssa (ks. Bukhari 7:62:88).

lapsimorsian-afganistan.jpg

Mohammed, 40, ja hänen morsiamensa Ghulam, 11, hääpäivänään Af­ganistanissa. Profeetta Muhammadin esikuvan mukaisesti monissa muslimimaissa miehet ottavat lapsimorsiamia tänäkin päivänä. Vuoden Unicef-kuva 2007.

Kun Aisha oli kerran jäänyt kiinni siitä, että hän oli käynyt luvatta ulkona, Muham­mad kosti iske­mällä häntä rintaan. Aisha kertoo:

Hän iski minua rintaan, mikä aiheutti minulle kipua, ja hän sanoi: Kuvittelitko, että Allah ja Hänen lähetti­läänsä kohtelisivat sinua epä­oikeuden­mukaisesti? (Sahih Muslim 4:2127)

Naisiin kohdistuva kunnia­väkivalta ja -kunniamurhat ovat erittäin yleisiä musli­mimaissa. Islamin puoluste­lijoilla on tapana väittää, että islamin laki ei hyväksy kun­niaväkivaltaa ja kun­niamur­haa sillä perusteella, että is­lamin laista ei löydy kohtaa, jossa naiseen kohdistuvaksi määrätty väkivaltai­nen teko tai murha oikeutettaisiin ni­menomaan suvun tai miehen kunnian puhdistamisella. Islamin laki kuitenkin hy­väksyy koston ja erityisesti verikoston, jotka molemmat sinänsä edustavat kun­niaväki­valtaa yleisemmässä mielessä, ja lisäksi se määrää ruu­miil­lisia rangaistuksia naiselle, mikäli mies pelkäs­tään pelkää tämän käyttäyty­vän uppiniskaisesti. Vaikka Koraanissa ei puhuta kun­nian me­nettämisestä vaan up­piniskaisuudesta oikeutuk­sena naisen lyömiselle, niin tosiasiassa naisen up­pinis­kaisuus on kuitenkin suo­rassa yhteydessä miehen tai suvun kunniaan, koska nai­sen oletetaan totte­levan mies­tään ja raja “uppiniskai­suuden” ja “epäkunniallisuu­den” välillä on käytännössä ole­maton. Ko­raanissa (4:15) on erikseen mainittuna rangaistuksia uskottomuudesta kiinni jääneille naisille, ja naisen uskottomuus jos mikä yhdistetään yleisesti miehisen kunnian me­nettämiseen:

Jos vaimonne on teille uskoton, hankkikaa keskuudestanne neljä todistajaa häntä vastaan. Kun he ovat antaneet todistuksensa, teljetkää vaimonne taloonsa, kunnes kuolema hänet korjaa tai Allah osoittaa hänelle toisen tien. (Koraani 4:15).

Vaikka siis kunniaväkivallasta ja -murhista ei puhuta näillä termeillä shari’assa, nämä molemmat käsitteet vastaavat shari’an yleistä, naisia alistavaa henkeä:

Profeetta sanoi: “Mieheltä ei kysytä, miksi hän löi vai­mo­aan.” (Sunan Abu-Da­wud 11:2142)

burqa-tipahtaa.jpg

Koraani (24:31 ja 33:59) määrää naiset hunnuttautumaan. Kuvassa afganistanilaisnainen on tiputtanut huntunsa, minkä johdosta häntä rangaistaan lyömällä, jottei siveetön käyttäytyminen uusituisi — ja varoitukseksi muille.

Musliminaiset ovat monessa suhteessa epätasa-arvoisessa asemassa miehiin nähden. Esimerkiksi Koraani (4:11) määrää, että mies saa perintönä kak­sin­kertaisen määrän naiseen verrattuna. Musli­mimies voi ottaa 1-4 vaimoa, ja hän voi ottaa vaimok­seen kristityn tai juutalaisen, jonka ole­tetaan sitten kääntyvän islamiin. Musliminainen sitä vastoin voi ottaa vain yhden aviomiehen, joka voi olla vain muslimi, koska muussa tapauksessa naisen pelätään luontaisen heikkoutensa ja vähä-älyisyy­tensä johdosta joutuvan alt­tiiksi väärän uskonnon vaikutteille. Koraanin (2:282) mukaan yksi mies vastaa lain edessä todistusvoimaltaan kahta naista, mutta sek­suaalirikkomusten tapauksissa naisen sanalla ei käytän­nössä ole merkitystä. Raiskaus on islamin laissa periaatteessa ankarasti kielletty, mutta raiskauksen todistajaksi tarvitaan neljä miestä (Koraani 24:13), eikä naisuhrin omalla todis­tuksella ole paljon arvoa paitsi siinä tapauksessa, että raiskaaja kieltää teon eikä raiska­ukselle löydy tarvittavaa lukumäärää todistajia.[6] Tällöin mies vapautuu syytteestä, mutta naisen todistus voidaan tulkita aviorikoksen myön­tä­mi­seksi, ja aviorikoksen rankaisemisessa islamin laki on erittäin ankara niin naisille kuin miehillekin. Ainoa vaihtoehto on — jälleen Muhamma­din it­sensä tar­joa­man esi­merkin mu­kaan — on kivittämi­nen kuoliaaksi[7], sillä sitä pidetään mestaamista ja ampumista ankaram­pana rangaistuk­sena ja siten tehokkaam­pana pelot­teena aviorikoksen syntiä vastaan.[8]

On olennaista kivittää arvionrikkoja kuoliaaksi lähettilään sunnan mu­kai­sesti, koska on todistettu, että hän sa­noi niin, teki niin ja nautti siitä. Allahin lähettiläs kivitti Maa’izin, juhani-naisen, ghamidi-naisen ja kaksi juu­talaista. Kaikki tämä on todis­tettu profeetasta kertovissa luo­tettavissa haditheissa. (–) Niinpä ei ole sallittua korvata kivitystä mestaamisella tai ampumisella, koska kivitys on ankarampi rangais­tus ja tehok­kaampi pelo­te uskottomuuden syntiä vastaan, joka on syn­neistä vakavin heti shirkin[9] jälkeen ja sellai­sen sielun tappamisen jäl­keen, jonka tappamisen Allah on meiltä kieltänyt. (Islam Q&A:14312)

Musliminaisten ahdingosta kertovat Aishan kuuluisat sanat: “En ole nähnyt kenenkään naisen kär­sivän niin paljon kuin uskovien naisten.”

Rifa’a erosi vaimostaan, minkä jälkeen ‘AbdurRahman bin Az-Zubair Al-Qurazi meni naimisiin tämän kanssa. Aisha kertoi, että tämä nainen tuli vihreässä hunnussa ja valitti hänelle aviomiehestään ja näytti ihollaan olevia vihreitä läikkiä, jotka olivat aiheutuneet lyömisestä. Naisten tapana oli tukea toisiaan, joten kun Allahin lähet­tiläs saapui, Aisha sanoi: “En ole nähnyt kenenkään naisen kärsivän niin paljon kuin uskovien naisten. Katso hänen ihonsa on vihreämpi kuin hänen huntunsa!” (Sahih Bukhari 7:72:715)

Profeetan kosto

Kunniakoston kulttuureille tyypillinen loukkaantumis­herkkyys ilmentää pohjim­miltaan huonoa it­setuntoa: sitä, että ne perustat, joiden varaan oma itsetunto on ra­kentunut, ovat varsin huterat ja siksi koko rakennelma on vaa­rassa romahtaa. Islamin tapauksessa nuo itsetunnon perustat ovat erityisen hei­kot, sillä mus­li­mi­yh­tei­sön käsitys omasta ylemmyy­destä perustuu yhteisössä vallitsevaan epä­tasa-arvoi­suuden tilanteeseen, jota on jatkuvasti pidettävä keinote­koisesti yllä halventamalla ja alistamalla ei-muslimiväes­töä – ja aina tarvittaessa va­leh­te­lemalla. Lisäpaineita luo se, että har­hanäkemys islamin yhteisön ylem­myy­destä ei usein­kaan tunnu vastaavan reaalitodellisuutta. Se, että muslimit ovat erityi­sen herkkiä kritiikille, jonka kohteena on itsensä profee­taksi julistanut Mu­hammad, johtuu Mu­hammadin keskei­sestä asemasta islamista. Koraani, jonka muslimit us­ko­vat olevan sa­nasta sanaan Allahin ikuisesti olemassa ollutta arabiankielistä pu­hetta, on koostettu Mu­ham­madin il­mestyk­sistä, ja näin ollen muslimien käsitys Al­lahista ja Allahin tahdosta perustuu Mu­hammadin, yh­den ainoan hen­kilön, puhei­siin. Muhammad itse oli hy­vin pitkävihainen ja koston­ha­luinen kaikille, jotka kriti­soivat häntä tai jotka eivät suostuneet tunnustamaan hänen profeetallista erityisase­maansa.

“Jokainen, joka loukkaa islamia tai profeettaa, tulisi tappaa.” — Tämä on islamin keskeisiä ajatuksia ja suora seuraus islamin uskon­tun­nus­tuksesta (shahada) ja Muhammadin asettamasta esikuvasta.

Salman Rushdien “Saatanallisten säkeiden” ja Muhammad-pilapiirrosten ai­heut­tamat mellakat ja väkivaltaisuudet ja Sudanin Muhammad-nallekonflikti ovat esimerkkejä tapauksista, joiden yhtey­dessä suurellekin yleisölle ovat tulleet tutuiksi muslimioppineiden vaatimukset kostaa tappamalla islamin ja profeetta Mu­hammadin vä­häi­nen­kin kritisointi. Tämä toimintamalli on peräisin suoraan Muhammadilta itseltään, jolla oli tapana antaa murhakäskyjä kriiti­koidensa ja vastustaji­ensa eli­minoimiseksi:[10]

Kun Allahin lähettiläs palasi Medinaan Ta’ifin piirityksen jälkeen, Bujair ibn Zuhair kirjoitti kirjeen veljelleen Ka’bille (ibn Zuhairille) ja kertoi, kuinka Allahin lähettiläs Me­kassa surmauttanut häntä kiu­sanneita ja runoil­laan pilkanneita ihmisiä. Hän kertoi myös, että loput Quraishin runoilijoista, kuten Ibn az-Ziba’ra ja Hubaira ibn Abi Wahb, olivat paenneet eri puolille maata. (Ibn Hisham: 416)

Allahin lähettiläs lähetti joukon henkilöitä Abu Ra­fin luo. Yöllä tämän nukku­essa Abdullah bin Atik meni si­sälle hänen taloonsa ja tappoi hänet. (Sahih Bukhari 5:59:370)

Tunnettu on kertomus yli 100-vuotiaasta runoilijasta Abu ‘Afakista, joka kritisoi Muhammadia tä­män murhattua vastustajansa al-Harith b. Suwayd b. Samitin. Abu ‘Afak pilkkasi Muhammadia mm. siitä, että tällä oli tapana luokitella mitä moninaisimpia asioita “laillisiksi” tai “kielletyiksi”. Mu­ham­madin kysyttyä “Kuka hoitaa tämän ryökäleen puolestani?” Salim bin ‘Umayr kävi yön pi­mey­dessä tappamassa nukkumassa olleen Abu ‘Afakin. (Ibn Ishaq: 675.) Muham­madin seuraava uhri oli Abu ‘Afa­kin murhasta tuohtunut ja islamia ja sen seuraajia kritisoinut nais­runoilija Asma bint Marwan. Muhammadin lähettämä murhaaja kävi murhaamassa hänet yöllä tä­män imettäessä lastaan (ks. Wikipedia: Asma bint Marwan):

Kuultuaan, mitä hän (Asma bint Marwan) oli sanonut, lähettiläs sanoi: “Kuka hankkiutuu puolestani eroon Marwanin tyttärestä? ‘Umayr bin ‘Adiy-al-Khatmi, joka oli hänen seurassaan, kuuli tämän ja meni samana yönä hänen taloonsa ja tappoi hänet. (Ibn Ishaq: 675-676)

Yksi Muhammadin murhauttamista henkilöistä oli juuta­laisrunoilija Ka’b ibn al-Ash­raf, jonka sa­notaan loukan­neen musliminaisia eroottis­sävyisillä runoil­laan:

Lopulta hän (Ka’b ibn al-Ash­raf) pa­lasi Me­dinaan ja ah­disti siellä musliminaisia rakkaus­runoil­laan. Allahin lähettiläs kysyi: “Kuka hoi­taa minun puolestani Ibn al-Ash­rafin?” Muhammad inb Mas­lama vastasi: “Minä teen sen, Allahin lähet­tiläs, minä tapan hänet.” “Tee niin, jos vain pys­tyt”, sanoi Allahin lä­het­tiläs. (Noin kol­men päivän ku­luttua:) “Allahin lähet­tiläs, minä lupasin si­nulle sel­laista, josta en tiedä, pystynkö siihen!” Alla­hin lä­hettiläs vas­tasi: “Ai­nakin sinun on yritet­tävä!” Muhammad bin Maslama sanoi vielä: “Allahin lähettiläs, meidän on ainakin valehdeltava!” “Sanokaa mitä tah­dotte”, vas­tasi Allahin lä­hettiläs, “te saatte siihen lu­van!” (Ibn Hisham: 250)

Jabir bin ‘Abdullah on kertonut: Profeetta sa­noi: “Kuka on valmis tappamaan Ka’b bin al-Ashrafin, joka on to­della lou­kannut Al­lahia ja Hänen lä­hettilästään?” Muhammad bin Maslama sa­noi: “Oi, Allahin lä­hettiläs! Ha­luatko minun tappavan hänet?” Hän vas­tasi myöntävästi. Niinpä Mu­hammad bin Maslama lähti tap­pamaan häntä (Ka’bia) ja sanoi: “Tämä henkilö (ts. profeetta) rasittaa meitä ja pyytää meiltä almuveroa.” Ka’b vastasi: “Allahin kautta, saatte siitä mie­hestä vielä tar­peeksenne.” Muhammad [bin Maslama] sa­noi hä­nelle: “Olemme seuranneet häntä, jo­ten meidän ei tee mieli lähteä hänen luo­taan, ennen kuin näemme, kuinka hänen käy.” Mu­ham­mad bin Mas­lama jut­teli hänen kanssaan tällä tavoin, kunnes sai ti­laisuuden tappaa hänet. (Sahih Bukhari 4:52:270)

Ka’bin salamurha järkytti ymmärrettävästi juuta­laisyhteisöä, ja jokaisen juu­talaisen kaupungissa sano­taan pelänneen henkensä edestä (Ibn Hisham: 253). Syystäkin, sillä seuraavaksi Muhammad antoi käskyn tappaa jokaisen eteen osuvan juutalaisen:

Allahin lähettiläs sanoi: “Jos saatte jonkun juutalaisten miehistä kiinni, surmatkaa hänet.” Silloin Muhayyisa ibn Mas’ud hyökkäsi Ibn Sunainan kimppuun ja tappoi hänet. Ibn Sunaina oli juutalainen kauppias, joka oli seurustellut Muhayyisan heimon kanssa ja tehnyt sen kanssa kauppasopimuksia. Huwayyisa ibn Mas’ud, Mu­hayyisan vanhempi veli, ei vielä tuolloin ollut kääntynyt islamiin. Kun Muhayyisa tappoi ibn Sunainan, Hu­wayyisa alkoi piestä veljeään ja huusi: “Sinä Allahin vihollinen, tapoitko sinä hänet? Kautta Allahin, osa sinun vatsasi rasvasta on peräisin hänen omaisuudestaan!” Muhayyisa itse on kertonut:

Minä vastasin: “Kautta Allahin, sain käskyn surmata hänet sellaiselta mieheltä, että jos hän käskisi minua sur­maamaan sinut, katkaisisin kaulasi!” Kautta Allahin, tämä oli oli Huwayyisan kääntymisen alku! Hän vastasi: “Kautta Allahin, tappaisitko sinä minut, jos Muhammad niin käskisi?” “Kyllä”, minä vastasin, “jos hän käskisi minua katkaisemaan sinulta kaulan, minä tekisin niin!” Huwayyisa sanoi: “Kautta Allahiin, uskonto, joka saa tuon aikaan, on ihmeellinen!” Näin Huwayyisa kääntyi islamiin. (Ibn Hisham: 253)

Yllä kuvattu tapaus vahvistaa jälleen sen tosiasian, että umman, islamin yhteisön, oletetaan olevan etusijalla suhteessa perhe- ja sukuyhteisöön. Edes oman lä­hi­su­ku­lai­sen hengellä ei ole suurta arvoa silloin, kun on kysymys islamin kunnian puolustamisesta — kuvio, joka on erittäin tuttu kunnia­koston kulttuurien vaalimasta kunniamurhan perinteestä.

Muhammad “kauniina esikuvana”

Koska Koraa­nin ja koko islamin uskotta­vuus riippuu siis yksinomaan Muhamma­dista, “Allahin viimei­sestä lähetti­läästä”, niin ainoa vaihto­ehto, jonka muslimit voivat hyväk­syä, on se, että Mu­hamma­din on täytynyt olla al-in­san al-kamil, täy­delli­nen ihminen. Tämä puolestaan mer­kit­see, että myös Mu­hammadin elä­män­ta­van, sunnan, on täytynyt olla ko­ko­nai­suu­­des­saan esi­kuval­lista. Hä­meen-Anttila (2001: 28) toteaa: “Sunna on si­tova esikuva muslimeille, ja jokaisen hurskaan musli­min velvolli­suus on nou­dattaa profeetta Mu­hammadin tarjoamaa esikuvaa. Sunnan ja Koraa­nin kes­keinen ero on siinä, että Koraa­nin teksti on sanasta sanaan Jumalan puhetta, mutta sunna on kerto­muksia Mu­hammadin sa­noista ja teoista, ei jumalallista ilmoitusta. Profeetta Mu­hammad oli kui­tenkin virheiltä suojattu (ma’sum), joten hän ei käytöksessään tehnyt mitään väärää tai mitään, mikä ei olisi ollut Jumalan tarkoitus.” Koraani (33:21) vahvistaa Muhammadin esiku­vallisuuden ja kehot­taa toistuvasti muslimeita tottelemaan Muhammadia (Koraani 3:32; 3:132; 4:13; 4:59; 5:92; 8:1; 8:20; 8:46; 9:71; 24:47; 24:51; 24:52; 24:56; 33:33; 47:33; 49:14; 58:13; 64:12):

Allahin lähettiläässä on kaunis esikuva niille, jotka uskovat kohtaavansa Allahin viimeisenä päivänä ja ajatte­levat paljon Häntä. (Koraani 33:21)

Erityisen tär­keää on tiedostaa, että tämä Muham­madin esi­mer­killinen ja “virheiltä suo­jattu” elämä on tarkoi­tettu esikuvaksi kaikille musli­meille ja kaikkina aikoina: “Pro­feetta ei eläes­sään ollut toi­minut yk­sinomaan senhetkisen tilanteen mukaan vaan pi­täen samalla silmällä myös tulevaisuutta. Profeetan elämän yksityiskohdat oli tar­koitettu islamin yhteisön ikuisen jäljit­telyn kohteeksi.” (Hä­meen-Ant­tila 2004: 37.) Tämä merkitsee samalla sitä, että myös shari’a eli islamin laki on käytän­nössä muuttumaton. Shari’an keskeisinä oikeuslähteinä toimivat Koraani ja hadithit, joihin tieto sun­nasta perustuu, sekä niiden lisäksi oppineiden konsensus (ijma) ja analogia (qiyas). Shari’a on pyhä laki, joka ei ole muutettavissa ih­misten päätöksellä. Hämeen-Anttila (2001: 26) korostaa: “Koska shari’an oikeuslähteet ovat historiallisia ja lopullisia (Koraani, hadith ja jo määritelty konsensus eivät voi enää muuttua, analogia puolestaan toimii näiden kolmen pohjalta), ei myöskään shari’a voi muuttua, ainakaan teoriassa. Enintään vain tulkinta voi kehittyä, ja tämäkin on vaikeata, koska laki­koulukuntien klassiset esitykset ovat hyvin yksityiskohtaisia eivätkä jätä paljon tilaa uudelle tulkinnalle.” Tämä kaikki tekee tyhjäksi ne joidenkin länsi­maisten islamin puolustelijoiden esittä­mät argumentit, joiden mukaan Muhammadin teot ja islamin lain raakalaismaiset rangaistukset tu­lisi ym­märtää historiallisessa kontekstissaan, eikä niitä voi suhteuttaa suoraan nykypäivään.

Katkaiskaa varkaan, miehen tai naisen, kädet rangaistukseksi siitä, mitä hän on tehnyt ja varoittavaksi esimer­kiksi. Allah on Mahtava, Viisas. (Koraani 5:38)

Ibn ‘Umar on kertonut: Allahin lähettiläs katkaisi varkaan käden tämän varastettua kilven, joka oli kolmen dir­hamin arvoinen. (Sahih Bukhari 8:81:787)

Abu Huraira on kertonut: Mies tuli Allahin lähettilään luo, kun tämä oli moskeijassa, ja kutsui tätä sanoen: “Allahin lähettiläs, olen ollut laittomassa sukupuoliyhteydessä.” Profeetta käänsi kasvonsa toiseen suuntaan, mutta mies toisti toteamuksensa neljä kertaa, minkä jälkeen profeetta kutsui häntä sanoen: “Oletko hullu?” Mies vastasi: “En.” Profeetta kysyi: “Oletko naimisissa?” Mies vastasi: “Kyllä”. Sitten profeetta sanoi: “Vie­kää hänet pois ja kivittäkää kuoliaaksi.” Jabir bin ‘Abdullah sanoi: “Olin niiden joukossa, jotka osallistuivat ki­vittämiseen, ja kivitimme häntä Musallassa. Kun kivet alkoivat tuottaa hänelle tuskaa, hän pakeni, mutta otimme hänet kiinni Al-Harrassa ja kivitimme kuoliaaksi. (Sahih Bukhari 8:82:806)

Anas b. Malik kertoi, että juutalainen oli tappanut tytön kivellä anastaakseen tämän hopeakorut. Tyttö tuotiin Allahin lähettilään luo, kun hän oli vielä juuri ja juuri hengissä. Hän (pyhä profeetta) kysyi tytöltä: Onko se ja se tappanut sinut? Tyttö vastasi päätään heiluttamalla “ei”. Hän kysyi toisen kerran ja tyttö vastasi jälleen pää­tään heiluttamalla “ei”. Hän kysyi kolmannen kerran ja tyttö vastasi pään nyökkäyksellä “kyllä”, ja Allahin lä­hettiläs määräsi murskaaman miehen pään kahden kiven väliin. (Sahih Bukhari 8:82:816)

(Allahin) lähettiläs sanoi: (–) “Jos Allah antaa minulle voiton Quraishista tulevaisuudessa, silvon 30 heidän miestään.” Kun muslimit näkivät lähettilään surun ja vihan niitä kohtaan, jotka olivat tällä tavoin kohdelleet hänen setäänsä, he sanoivat: “Kautta Allahin, jos Allah antaa meille voiton heistä tulevaisuudessa, silvomme heidät tavalla, jolla yksikään arabi ei ole ikinä silponut ketään.” (Ibn Ishaq: 387)

Musli­mit itse uskovat, että Koraani on Allahin aina olemassa ollutta puhetta, joka on totta ja pätee kaik­kina ai­koina, ja täydellisenä ihmisenä Muhammad on muslimeille ikuinen jäljittelyn kohde. Näin ollen muslimeille itselleen ei ole olemassa mitään “historiallista kontekstia” (ks. Ibn Warraq: How to Debate Muslims).

Puhtaat muslimit ja likaiset uskottomat

Muslimien itsetunto ja koko islamin usko ovat kaikkea muuta kuin varmalla pohjalla, ja sen johdosta muslimien kyky hyväksyä omaa identiteettiä uhkaavaa erilaisuutta on poikkeuksellisen rajoittunut. Tästä seuraa hyvin ahdasmielistä ja kaavamaista ajattelua: Jos kerran muslimien yhtei­sön on määrä olla muita uskontokuntia ylempi, kuten Ko­raanissa sano­taan, tämä johtaa väistämättä siihen johto­päätök­seen, että on mahdo­tonta, että voisi olla olemassa sellaisia ihmisiä, jotka edustai­sivat muita uskon­toja tai maail­mankat­somuksia ja jotka olisivat ta­sa­ver­tai­sia muslimien kanssa. Tällaisia ihmi­siä ei yksin­kertai­sesti voi olla — ei musli­miyhteisön sisällä eikä koko maail­massa! Muslimien ajat­telun mu­kaan ai­noa hyväk­syttävä vaihto­ehto on se, että tällaisten ihmisten on joko vapaaeh­toisesti kään­nyttävä eli “palattava” islamiin, ku­ten muslimit asian ilmaisevat, tai heidän on alis­tuttava. Ja jos hen­kilö ei suostu kum­paankaan, ai­noaksi vaihtoehdoksi jää joko kuolema tai or­juus — pel­käs­tään siksi, että on mah­dotonta, että voisi olla olemassa “uskotto­mia”, jotka olisivat tasa­vertaisia muslimien kanssa.

Tämä ajattelutapa on johta­nut siihen, että mus­limien on pakko alistaa oman yhtei­sönsä si­sällä asu­vat ei-mus­limit halveksituiksi toisen luokan kan­salaisiksi, dhim­meiksi, mikäli nämä eivät vapaaeh­toi­sesti suostu kääntymään islamiin. Tosin etuoi­keus solmia dhimma eli suojelusopimus on suotu vain yksi­jumalaisille nk. Kirjan kanso­jen edusta­jille – kristityille, juutalaisille ja sittemmin zarat­­hust­ra­laisille – sillä ehdolla, että nämä maksavat erityistä jizya-ve­roa, suo­je­lu­ra­haa, välttääkseen tulemasta tapetuiksi tai orjiksi. Toisin kuin mafian tapauksessa is­lamissa suojelurahan ke­räämisen tarkoi­tuksena ei ole pelkkä rahan rosvoaminen vaan myös uhrin halventaminen, jotta us­kos­saan epäröi­ville muslimeille ei syntyisi vä­häisimmissäkään määrin sel­laista vaikutelmaa, että väärä­us­koisten elämänta­vassa olisi mitään houkutte­levaa. Al-Ma­hili, 1400-lu­vulla elänyt musli­mioppi­nut, ohjeis­taa:

Jizyan maksun päivänä heidät (dhimmit) kootaan julkiselle paikalle, kuten kauppapaikalle. Heidän tulisi seistä siellä odot­ta­mas­sa alhaisimmalla ja saastaisimmalla paikalla. Lakia edustavat virkailijat tulee sijoittaa heidän yläpuolelleen, ja heidän tulee omaksua mitä uhkaavin asenne niin, että dhimmeistä, samoin kuin muista, näyt­tää, että tehtävänämme on halventaa heitä riistämällä heiltä heidän omaisuutensa. He tulevat oi­val­ta­maan, että oikeastaan teemme heille palveluksen hy­väk­syes­säm­me heiltä jizyan ja antaessamme heidän mennä vapaasti.[11]

Islamin ajatus suvaitsevaisuudesta rajoittuu siihen, että muslimit voivat sie­tää näiden dhimmien — kristittyjen ja juutalaisten — oleskelua isla­min alu­eella (Dar al-islam), etenkin koska maksamansa jizya-veron johdosta dhimmit ovat myös taloudelli­sesti hyvin tuottoisia islamin yhteisölle. Dhim­mien elämään liittyy kuitenkin monia nöyryyttäviä ra­joi­tuk­sia, jotka korostavat heidän alemmuut­taan ja halveksittavuuttaan:[12]

Dhimmit eivät saa ohittaa muslimia oikealta puolelta, vaan ainoastaan vasemmalta puolelta. Dhimmien talot eivät saa olla yhtä korkeita tai korkeampia kuin muslimien talot. Dhimmeillä ei saa olla työtehtäviä, joissa he olisivat muslimien esimiehinä, paitsi poikkeustapauksissa. Dhimmit eivät saa ratsastaa hevosilla tai kameleilla, korkeintaan aaseilla tai muuleilla, ja heidän on laskeuduttava ratsailta, jos he tulevat paikkaan, jonne on ko­koontunut muslimeita. Dhimmien tulee käyttää erityistä vaatetusta, josta heidät tunnistaa heidän kävellessään kadulla. Muslimilapsia neuvotaan heittämään dhimmejä kivillä, kun he kulkevat kadulla. Dhimmien on mak­settava vuosittainen jizyansa tilaisuudessa, jossa muslimit komentavat “Dhimmi, Allahin vihollinen, maksa ve­rosi!” ja ravistelevat kauluksesta tai läimäyttävät heitä niskaan muistutukseksi heidän väärä­uskoisuudestaan. Dhimmien tulee kantaa kaulassaan erityistä merkkiä todisteena jizyan, suojelurahan, maksamisesta. Dhimmit eivät saa omistaa aseita puolustaakseen itseään; heillä ei ole lupa puolustautua, jos muslimi lyö heitä. Dhimmit eivät saa todistaa oikeudessa muslimeja vastaan. Muslimia ei tulisi rangaista teloittamalla ei-muslimien tappa­mi­sesta (Sahih Bukhari 1:3:111). Dhimmit eivät saa viettää uskonnollisia juhlia julkisesti. Dhimmit eivät saa ju­listaa uskontoaan, ei­vätkä “epäpuhtaina” saa koskettaa Koraaniin eivätkä lukea sitä. Dhimmeillä ei ole oike­utta rakentaa itselleen temp­peleitä (kirkkoja, synagogia), eikä korjata jo olemassa olevia temppeleitään. Jos dhimmi rikkoo mitä ta­hansa näistä säännöistä, hänet voidaan ottaa orjaksi, vangita tai teloittaa, ja hänen vai­monsa otetaan jalkavai­moksi ja lapset orjiksi.

Merkittävä muslimioppinut Al-Damanhuri, joka toimi 1600-luvulla Kai­ron yli­opiston johtajana, perustelee selväsanaisesti, että dhimmien alistaminen islamin alueella on yksinkertaisesti välttä­mä­töntä, jotta kollektiivista mutta epävarmalla pohjalla olevaa usko­musta islamin ja muslimiyhtei­sön ylemmyy­destä saadaan pidettyä yllä:

Pro­feetan seuraajat sopi­vat näistä me­nettelyistä osoit­taakseen vää­räuskoisten hä­peälli­sen alen­nus­tilan ja suo­jel­lak­seen hei­kosti uskovan uskoa, sillä jos vähäus­koi­nen näkee heitä nöy­ryy­tet­tävän, hän ei kallistu heidän usko­aan kohtaan, mikä voisi ta­pahtua, jos hän näkisi heidät vallassa, ylpeinä tai ylel­lisissä tami­neissa. Näh­­des­sään oman ahdinkonsa ja köy­­hyy­tensä tämä kaikki voisi saada hä­net arvos­­tamaan heitä ja tun­temaan vetoa heitä kohtaan. Uskot­­tomia kohtaan osoitettu arvostus on kuitenkin epäuskoa.[13]

Muhammad perusteli tätä juutalaisten ja kristittyjen saamaa “etuoikeutettua” dhimmistatusta nä­kemyksellään, jonka mukaan islam edustaa samaa yk­si­ju­malaista profeetallista perinnettä kuin juu­talaisuus ja kris­tinusko.[14] Islamin mukaan juutalaiset ja kristityt olivat aikoinaan saaneet profeetto­jen välityksellä aitoja ilmoituksia Allahin “Kirjasta”, ja siksi he ovat statukseltaan astetta korke­ammassa ase­massa kuin pakanat, ateistit ja hindujen ja budd­halais­ten kaltaiset “epäjumalan­palvo­jat”, joille mus­limit eivät ylipäätään anna min­kään­laista ihmisarvoa. Muhamma­din mukaan juutalaiset ja kris­tit­yt olivat syyllistyneet vain siihen, että he olivat tahallaan muunnelleet ja vääris­telleet aiempien pro­feettojen alkupe­räisiä ilmoituksia, ja siksi nuo ilmoitukset tar­vitsivat Koraanin tarjoamaa korja­usta. Mu­ham­mad väittikin ole­vansa pitkässä profeet­tojen ket­jussa viimeinen ja lo­pullinen profeetta, jonka il­mestykset korjasivat ja syr­jäyttivät kaikki aiemmat juuta­laisten ja kristit­tyjen ilmoitukset. (Spencer 2007: 61-62, 69-70, 157-158, 182; Islam Q&A:10232.) Esi­merkiksi Muhamma­din mu­kaan Jee­susta, jota musli­mit pitävät yhtenä pro­feetoistaan ja jota he kut­suvat “Al­lahin or­jaksi”, ei suinkaan ristiinnaulittu, vaan ristillä oli­kin vain joku hänen näköi­sensä henkilö, jonka Allah oli vaihtanut hänen tilalleen. Kristinuskon nä­kökul­masta varsin koominen on Muham­madin apoka­lyp­tinen näky viimeisestä päivästä, jolloin Jeesus laskeutuu maan päälle, rikkoo ristin ja lakkauttaa kristinuskon, tappaa sian, taistelee ihmisiä vastaan islamin asian puolesta, ja lo­pulta Al­lah tu­hoaa kaikki muut uskonnot kuin islamin (ks. myös Spen­cer 2007: 181-183):

Abu Hurayrah on kerto­nut: Profeetta sanoi: Ei tule profeettaa minun ja hänen (Jeesuksen) väli­senä aikana. Hän laskeu­tuu (Maan päälle). Kun näette hänet, tunnistakaa hänet: kes­ki­ko­koi­nen, pu­nertavan kalvakka; yllään hä­nellä on kaksi vaalean­keltaista vaatekappaletta; näyttää siltä kuin pisaroita tippuisi hänen päästään, vaikka se ei ole märkä. Hän tulee taistelemaan ihmisiä vastaan islamin asian puolesta. Hän rik­koo ristin, tappaa sian. Allah tuhoaa kaikki muut uskonnot kuin islamin. (Sunan Abu Dawud 37: 4310)

jeesus-allahin-orja.jpg

Myös psykologisesta näkökulmasta on ym­märrettä­vää, miksi mus­limit eivät suinkaan odota kaikkien ihmisten käänty­vän mus­li­meik­si, vaan he sallivat dhim­mien oleskelun islamin alueella. Jot­ta ajatus muslimiyhteisön ylem­myydestä voisi to­teu­tua konk­reettisella tasolla ja silminnähtävästi, yhteisön sisälle tarvitaan alempiarvoisia “toisia”, dhimmejä, joihin mus­li­mit voi­­vat verrata itseään ja suhteuttaa oman ylemmyytensä. Jos kaikki todella kääntyisivät islamiin, mus­limien yhteisö me­net­täisi erityismerkityksensä muita ylempänä kansakuntana.

“Mikä tekee Allahin onnelli­seksi? Allah on onnellinen, kun ei-muslimeja tapetaan. Islamin lain mukaan mus­limimaahan tulevat kuffarit (vää­rä­uskoiset) ovat kuin kar­jaa, jonka kuka tahansa voi ot­taa kiinni sota­saaliina, viedä to­rille myytäväksi tai tappaa”, to­teaa sittem­min vihan­lietsonnasta ja rasis­­mis­ta Englan­nissa tuo­mittu musli­mi­op­pi­nut Abu Hamza.

Muslimit muistuttavat itseään viisi kertaa päivässä juutalaisuuden ja kristinuskon harhapoluista ru­koillen (salat, yksi islamin pilareista), etteivät joutuisi nii­den tielle, “joiden päälle Allahin viha lan­keaa” eikä niiden tielle, “jotka vaeltavat eksyksissä”:

Allahin, Armeliaan Armahtajan nimeen. Kunnia Allahille, maailman Herralle, Armeliaalle Armahtajalle, Tuomiopäivän Ruhtinaalle. Sinua me palvomme, Sinua me huudamme avuksi. Johdata meidät oikealle tielle, niiden tielle, joille Sinä olet suosiollinen, ei nii­den, joiden päälle Sinun vihasi lankeaa ja jotka vaeltavat eksyk­sissä. (Koraani 1:1-7)

Niillä, “jotka vaeltavat ek­syk­sissä”, tarkoitetaan kristittyjä ja niillä, “joiden päälle Allahin viha lan­keaa”, tarkoitetaan juutalaisia (Spencer 2007: 104). Ja jotta näistä muista Kirjan kansojen edusta­jista ei syntyisi vahingos­sa­kaan liian positiivista kuvaa, muslimeilla on tapana kutsua kristittyjä — ja erityi­sesti juu­ta­lai­sia — “apinoiden ja sikojen jälkeläisiksi” viitaten mm. seuraaviin Koraanin jakei­siin:

Tiedättehän te kyllä, kuinka kävi niiden teistä, jotka rikkoivat sapattia; me sanoimme heille: “Muuttukaa hal­veksituiksi api­noik­si!” (Koraani 2:65)

Sano: Te, joilla on Kirja, kostatteko te meille muuta kuin sen, että me uskomme Allahiin ja siihen, mitä meille on lähetetty ja mitä on aikaisemmin lähetetty? Kostatteko te meille vain sen, että useimmat teistä ovat syntisiä? Sano: Kerronko minä teille, kuka saa pahimman palkan Allahin luona? Ne, jotka Allah kiroaa ja joihin Hän vi­hastuu tehden heistä apinoita, sikoja ja epä­ju­ma­lan­pal­ve­lijoita. He ovat huonoimmassa asemassa ja kauimmas eksyneet tasaiselta tieltä. (Koraani 5:59-60)

Kun he tekivät sitä, mistä heitä oli kielletty, me sanoimme heille: “Muuttukaa alhaisiksi apinoiksi!” (Koraani 7: 166)

“He ovat todellakin apinoiden ja sikojen jälkeläisiä, kuten Koraani opettaa meille”, toteaa Syyrian uskontoasioiden apulaisministeri tri Muhammad ‘Abd Al-Sattar Syyrian TV:ssä 21.7.2006.

Koraani kieltää muslimeja ottamasta ystäviksi juutalaisia ja kristittyjä, sillä muussa tapauksessa he eivät ole enää mus­li­meja, vaan kuuluvat näiden häpeällisten ja halveksittujen “Allahin vihollisten” joukkoon, eikä musli­meilla ole lupaa tuntea min­käänlaista rakkautta heitä kohtaan:

Uskovaiset, älkää ottako juutalaisia ja kristittyjä ystäviksenne; he ovat toistensa ystäviä. Joka ottaa heitä ystä­väkseen, kuuluu heihin. Allah ei johdata väärintekijöitä. (Koraani 5:51)

Joka valitsee muun uskonnon kuin islamin, ei saa Allahin suosiota vaan joutuu tuonpuoleisessa perikatoon. (Koraani 3:85)

Epäilemättä muslimi on velvollinen vihaamaan Allahin vihollisia ja torjumaan hänet, koska se on lähettilään ja hänen seuraajiensa tapa. Allah sanoo: Aabrahamissa ja hänen seuraajissaan teillä on hyvä esikuva. He sanoi­vat kansalleen: “Me sanoudumme irti teistä ja niistä, joita te palvotte Allahin lisäksi. Me kiellämme teidät, ja välillämme on viha ja vihollisuus aina siihen asti, kunnes te uskotte yksin Allahiin.” (Koraani 60:4) Kukaan niistä, jotka uskovat Allahiin ja viimeiseen päivään, ei rakasta niitä, jotka vastustavat Allahia ja Hänen lähet­tilästään, vaikka nämä olisivat heidän isiään ja poikiaan, veljiään tai muita sukulaisiaan. (Koraani 58:22) Tä­män perusteella muslimin ei ole luvallista tuntea sydämessään mitään rakkautta Allahin vihollisia kohtaan, jotka ovat itse asiassa myös hänen vihollisiaan. (Islam Q&A:59879)

Kun tutkii muslimimaiden mediaa, ilmenee, että jo pienestä asti muslimilapset altistetaan propa­gandalle, joka demonisoi juutalaiset, kristityt ja muut “uskottomat” ja opettaa lapsia vihaamaan näitä ihmisryhmiä:

“Muslimien on… kasvatettava lapsensa jihadiin. Tämä on suurin hyöty tilanteesta: lasten kasvattaminen jiha­diin ja vihaan juutalaisia, kristittyjä ja uskottomia kohtaan; lasten kasvat­taminen jihadiin ja siihen, että jihadin hiillokset syttyvät heidän sielussaan. Tämä on se, mitä nyt tarvitaan.” (Sheikki Muhammed Salih Al-Munajjid, MEMRI 3.4.2005)

Kolme- ja puolivuotias Bashmallah kertoo nä­ke­myk­siään profeetta Mu­ham­­madista ja juutalaisista (Iqra TV, Saudi-Arabia, 7.5.2002).

Muslimit eivät periaatteessa saa pukeutua uskottomien tavoin, jäljitellä heitä missään suhteessa (Islam Q&A:21694) eivätkä olla ylipäätään missään tekemisissä heidän kanssaan, mutta heidän on kyllä “sallittua käyttäytyä uskottomia koh­taan ystävällisesti siinä toivossa, että nämä saattaisivat kääntyä muslimeiksi”:

Muslimin ei ole luvallista ystävystyä vääräuskoisen kanssa tai ottaa häntä läheiseksi ystäväkseen, koska islam kutsuu meitä hylkäämään vääräuskoiset ja torjumaan heidät, koska he palvovat jotain muuta kuin Allahia. Al­lah sanoo: “Uskovaiset, äkää ottako ystäviksenne ihmisiä, jotka ovat saaneet päälleen Allahin vihan (ts. juuta­laisia). He ovat luopuneet tuonpuoleisen toivosta aivan samalla tavoin kuin uskottomat ovat luopuneet hau­doissa olevista.” (Koraani 60:13) (Islam Q&A:21530)

Muslimin tulisi tuntea sydämessään, että hän vihaa kuffareja (vääräuskoisia) ja sitä, miltä nämä näyttävät ja miten nämä käyttäytyvät. Tämä viha motivoi häntä välttämään sitä, että hän muistuttaisi vaatetukseltaan tai muulla tavoin lainkaan heitä. Ettekö näe, että henkilö joka halveksii tiettyä kansaa tai heimoa tai tietynmaalaisia ihmisiä, vihaa pukeutumista heidän tavallaan, erityisesti jos he ovat köyhiä? (Islam Q&A:2322)

Jotta uskottomista syntyisi mahdollisimman vastenmielinen ja halveksittava vaikutelma ja jotta kä­sitys muslimien ylivertaisuudesta korostuisi, Allah kutsuu kaikkia muita ihmisiä kuin muslimeja “epäpuhtaiksi”:

Uskovaiset, uskottomat ovat epäpuhtaita. Älkööt he siis saako lähestyä suojeltua temppeliä enää tämän vuoden jälkeen. (Koraani 9.28)

Niinpä muslimit eivät esimerkiksi saa syödä samoista astioista kuin uskottomat, ellei se ole aivan välttämä­töntä. Tällöin kuitenkin astia on sitä ennen pestävä perusteellisesti:

Hän (profeetta) sanoi: “Mitä tulee mainitsemiinne Kirjan kansojen ihmisiin, niin älkää syökö heidän astiois­taan, jos voitte saada muita astioita, mutta jos ette saa muita astioita, peskää heidän astiansa ja syökää niistä.” (Sahih Bukhari 7:67:387)

Ja jos uskottomat sitten eivät näytä olevan epäpuhtaita, heistä on tehtävä sellaisia vaikka väkisin. Shari’a määrää, että muslimi ei missään tapauksessa saa pestä kuolleen sukulaisensa ruumista, jos tämä on ollut vääräuskoinen, tai hän saa pestä sen ainoastaan “jollain saastaisella aineella”:

Jos muslimin uskoton sukulainen kuolee, hän pesee ruumiin jollain saastaisella materiaalilla, sitten kietoo sen kangaspalaan ja heittää kaivantoon tai luovuttaa sen kuolleen uskontoon kuuluvien ihmisten haltuun. http://www.iant.com/imam/multaqa1.txt

Allahin lähettiläs sanoi: “Jos joku vaihtaa islamin uskonsa, niin teloittakaa hänet.” (Sahih Buk­hari 9:84:57.) Jos hä­net sitten on teloitettu, hän on kuollut kafirina (vääräus­koisena), joten häntä ei saa pestä eikä pukea kää­rin­liinaan; hänelle ei saa lausua hautajaisrukousta, eikä häntä saa haudata muslimien hau­taus­maalle. Ylös­nousemuksen päi­vänä hän tulee olemaan yksi Helvetin asukkaista, jotka pysyvät siellä ikui­sesti.

Kaiken kaikkiaan edellä ku­vattu muslimien ylimielinen asenne ja jyrkkä erottelu “puhtaiden musli­mien” ja “likaisten uskottomien” vä­lillä merkitsee sitä, että hy­väntahtoiset mutta naiivit ajatukset mus­limien “kotou­tumisesta” tai “in­teg­roitumi­sesta” länsimai­seen yhteis­kun­taan ovat täysin epä­realisti­sia, erityisesti koska ne ovat jyrkässä ristiriidassa muslimien omien pyrkimys­ten ja ghettoutu­mista edel­lyttävän isla­min lain kanssa:

Samurah on kertonut, että profeetta sanoi: “Älkää eläkö vääräuskoisten keskellä, älkääkä sekoittuko heidän kanssaan, sillä se, joka elää tai sekoittuu heidän kanssaan, ei ole yksi meistä.” (Kertonut al-Bayhaqi 9/142; al-Haakim 2:/154. Hän on sanonut, että se on al-Bukharin ehtojen mukaisesti sahih.) (Islam Q&A:21530)

Henkilö, joka kuvittelee tuovansa islamin, juutalaisuuden ja kristinuskon yhteen tai lähemmäksi toisiaan, on kuin sellainen, joka pyrkii tuomaan yhteen totuuden ja valheen, uskottomuuden ja uskon, vastakohdat. (Islam Q&A:10232)

Länsimaihin muuttavien muslimien näkökulmasta länsimainen vapaa demo­kraattinen yhteiskunta, jota ei hallita shari’an määräysten mukaisesti, edustaa tietä­mättömyyden ja epäuskon (jahiliyyah) väliaikaista his­toriallista vaihetta ennen siirtymistä shari’an alaisuu­teen (Spencer, Islam 2007, DVD). Tästäkään syystä länteen muuttavilla muslimeilla ei ole suurempaa halukkuutta pyrkiä sopeu­tumaan paikallisiin oloihin eikä antaa panosta länsimaisiin arvoihin perustuvan yhteiskunnan kehittämiseen, sillä heidän mieles­sään siintää jo tuleva islamin pyhän lain mu­kaisesti hallittava musli­miyhteiskunta.

Rauhan ja suvaitsevaisuuden uskonto

Vielä dramaatti­sempi seuraus ajattelutavasta “on mahdotonta, että voisi olla olemassa ei-mus­limeja, jotka olisivat tasavertaisia muslimien kanssa”, on se, että islamilla on pa­konomainen tarve le­vittäytyä kaikkialle maailmaan ja alistaa koko maailma Allahin ja hänen shari’ansa alaisuuteen. Ta­voitteena on pe­rus­taa maailmanlaajui­nen kalifaatti, jota hallitaan shari’a-lain mu­kaisesti.

Taistelkaa heitä vastaan, kunnes epäjumalia ei enää palvota, vaan yksin Al­lahia (koko maailmassa), mutta jos he herkeävät (palvomasta muita Allahin li­säksi), tietää Allah, mitä he tekevät. (Koraani 8:39)

Hän (Allah) on lähettänyt lähettiläänsä (Muhammadin) tuomaan johda­tuk­sen ja totuuden uskonnon (islamin) saattaakseen sen voittamaan kaikki muut us­konnot, vaikka se on vastoin vääräuskoisten (monijuma­laisten, pa­kanoiden, epä­ju­ma­lan­palvojien ja ateistien) tah­toa. (Koraani 9:33)

Anas ibn Malik on kertonut: Profeetta sanoi: “Minut on määrätty taistelemaan ihmisiä vastaan, kunnes he to­distavat, että ei ole muuta jumalaa kuin Allah ja että Muhammad on Hänen palvelijansa ja Hänen lähetti­läänsä, suuntaavat kasvonsa qiblaamme (rukoussuuntaamme) kohti, syövät mitä teurastamme ja rukoilevat taval­lamme.” (Sunan Abu-Dawud, Kitab Al-Jihad, 14: 2635)

Mihrab tar­koittaa sotapaikkaa, taistelupaikkaa. Mihrabeista tulisi lähteä sotaan, aivan kuten kaikkiin islamin sotiin aikoinaan lähdettiin mihrabeista. Profeetalla oli miekka ihmisten tappamista varten. Vain (pyhät) imaamit olivat todellisia sotilaita. Kaikki heistä olivat sotureita. Heillä oli tapana kantaa miekkaa; heillä oli tapana tappaa ihmisiä. Tarvitsemme kalifin, joka amputoi käsiä, katkoo kauloja, kivittää ihmisiä samalla tavoin kuin Allahin lähettiläällä oli tapana katkoa käsiä, katkoa kauloja ja kivittää ihmisiä. Samalla tavoin kuin hän teurasti Banu Quraizan juutalaiset, koska nämä olivat liuta tyytymättömiä ihmisiä. Jos profeetalla oli tapana polttaa talo tai tuhota heimo, se oli oikeudenmukaista. (Ajatollah Khomeini)

Isla­milainen valtioteoria jakaa koko maailman kah­teen vaikutuspiiriin: islamin alueeseen (Dar al-islam) ja sodan alueeseen (Dar al-harb). Sana islam mer­kitsee “alistumista” ja muslimi “alistuvaa”, ja niinpä isla­min alue käsittää ne kan­sakunnat, jotka ovat alistuneet islamilaisen vallan alle, mikä tar­koittaa sitä, että näissä yhteis­kun­nissa vallitsee shari’a-laki. Koko muun maa­ilman, joka ei ole hy­väksynyt shari’a-lakia ja joka ei näin ollen ole alistu­misen tilassa, katsotaan olevan kapina- tai sota­tilassa Al­lahin tahtoa vastaan. Dar al-islamin velvollisuutena on käydä sotaa Dar al-harbia vastaan aina sii­hen asti, kunnes kaikki kansakunnat alistuvat Allahin tahtoon ja hyväksyvät shari’an. Kuten Davis (Islam 101) toteaa: “Islam on paljon vähemmän henkilökohtainen usko kuin poliittinen ideolo­gia, joka on perustavanlaatuisessa ja pysyvässä sotatilassa ei-islamilaisten sivilisaatioiden, kulttuurien ja yksilöiden kanssa.” Rau­han tila (Dar al-salam) uskotaan saavutetta­van vasta sitten, kun koko maa­ilma on täydellisesti alistunut Allahin lain alai­suuteen. Eräät muslimiteo­reetikot, ku­ten muslimivel­jeskunnan pääideologeihin kuulunut Sayyid Qutb (k. 1966), pu­huvatkin isla­mista “rauhan uskontona” viita­ten juuri tuohon islamin utopistiseen lopulliseen voit­toon muusta ihmis­kunnasta (Islam 2007, DVD). Mutta siihen asti kunnes tuo kaukainen tavoite on saavutettu, islamin maa­ilma katsoo olevansa jatkuvassa, jo 1400 vuotta kestäneessä sotatilassa muun maailman kanssa:

Allah on komentanut meidät vaalimaan hänen uskontoaan ja käymään jihadia Hänen vihollisiaan vastaan. Ko­raanissa on hyvin paljon jakeita, jotka komentavat pyhään sotaan vääräuskoisia vastaan ja taistelemaan näitä vastaan, kunnes kaikki alistuvat yksin Allahille; niissä ilmaistaan selkeästi, että tämä on pakollista ja määrätty meille. (Islam Q&A:34830)

Jihadia koskevia määräyksiä löytyy mm. seuraavista Koraanin jakeista (ks. esim. Hämeen-Anttila 2001: 65-98): 2:154, 2:190-195, 2:216-218, 3:110-111, 3:142-173, 3:195-200, 4:74-80, 4:84-85, 4:89-100, 4:104, 6:151, 8:15-18, 8:26, 8:36-40, 8:58-75, 9:1-29, 9:36, 9:73, 9:88-89, 9:111, 9:120, 9:123, 22:39-40, 47:4, 48:25, 57:10, 60:1-9, 61:10-13.

Dokumenttifilmi siitä, kuinka muslimilapset aivopestään pienestä asti käymään jihadia “Allahin asian puolesta” ja haaveilemaan mart­tyy­riudesta ja tuonpuoleisesta elämästä paratiisissa.

Taisteleminen Al­lahin asian puolesta on muslimien yhteisöllinen velvollisuus (fard al-kifaya), ja tätä maailmanlaa­juista taistelua shari’an käyttöönottamiseksi kaik­kialla maailmassa kutsutaan jiha­diksi. Jihadilla, joka kirjai­mellisesti tarkoittaa “kamppailua”, on monia eri muotoja, ja sitä voidaan käydä esimer­kiksi puheen, aseiden tai rahan avulla (Islam Q&A:26125). Islamin puolustelijoilla on tapana viitata ta­rinaan, jossa Muham­madin kerrotaan eräältä sotaretkeltään palattuaan todenneen, että muslimit palasivat pie­nemmästä jihadista (jihad asghar) suurempaan jihadiin (jihad akbar). Kun tari­nan mukaan Mu­ham­madilta kysyttiin, onko suu­rempaa jihadia kuin jihad vääräuskoisia vastaan, hänen väitetään vastan­neen: “Kyllä, jihad al-nafs (jihad itseä vastaan).” Islamin puoluste­lijat eivät tarkoituksellisesti kui­ten­kaan koskaan mainitse erästä olennaista to­siasiaa, joka liittyy kyseiseen perimätietoon. “Tämä hadith ei ole sahih (luotettava)”, kuten sheikki Muham­med Salih al-Munaj­jid toteaa. Li­säksi isla­min puolustelijoi­den antama mielikuva siitä, että jihad al-nafs olisi jotain saman­kaltaista kuin hen­gel­linen kil­voittelu kris­tinuskossa, on harhaan­johtava, sillä hengelli­sen kamppai­lun tavoitteena isla­missa on ennen kaikkea voittaa fyysistä sotimista vastaan koettu vastenmieli­syys:

Epäilemättä jihad itseä vastaan edeltää jihadia vääräuskoisia vastaan, koska vääräuskoisia vastaan ei voi tais­tella ennen kuin on taistellut itseään vastaan, sillä taisteleminen on jo­tain, mistä itse ei pidä. Allah sanoo: “Vaikka te ette pidäkään taistelemisesta, on se määrätty teille, mutta kenties te inhoatte jotakin, mikä onkin teille hyväksi, aivan kuin te kenties rakastatte jotakin, mikä onkin teille vahingoksi. Allah tietää, mutta te ette tiedä.” (Koraani 2:216) Idea on siinä, että jihad vihollista vastaan ei ole mahdollista ennen kuin on kamppaillut ja pakottanut itsensä tekemään sitä; ennen kuin on alistunut ja hyväksynyt sen. (Islam Q&A:10455)

Islam myöntää, että taistelu ja tappaminen ovat periaatteessa vastenmielisiä, ja niinpä Allah uhkaa­kin ankarasti Helvetin tulella niitä, jotka ilman perustelua syytä perääntyvät taistelun tiimellyksestä. Tappamista kohtaan koettu vastenmielisyys on Koraanin mukaan Allahin “parasta koettelemusta”, joka jokaisen muslimin tulee voittaa alistumalla Allahille:

Uskovaiset, kun kohtaatte uskottomia taistelun tiimellyksessä, älkää kääntäkö heille selkäänne. Joka sinä päi­vänä kääntää heille selkänsä — ellei hän sitten tee sitä kääntyäkseen uuteen taisteluun tai liittyäkseen toiseen joukkoon — on käynyt sisälle Allahin vihaan, ja hän saa sijansa Helvetissä. Se on huono määränpää! Ette te heitä surmanneet, vaan Allah. Kun sinä ammuit nuolen, et ampuja ollut sinä vaan Allah. Hän teki näin koetel­lakseen uskovia parhaalla koettelemuksella. Allah on Tietävä, Kuuleva. (Koraani 8:15-17)

Sheikki Muhammed Salih al-Munajjid korostaa: “Fyysinen jihad on islamin huippukohta, ja jotkut oppineet pitävät sitä islamin kuuden­tena pilarina.” (Islam Q&A:34830) Aseelli­nen jihad (qitaal) voi olla luon­teel­taan puolustavaa (jihad al-daf) tai hyökkäävää (jihad talab). “Ji­had-talab mer­kitsee hyök­käämistä kuffarien, vääräuskoisten, kimppuun näiden omissa maissa, kun­nes näistä tulee mus­li­meja tai he maksa­vat jizyaa halukkaina alistumaan ja kunnes he tuntevat it­sensä alistu­neiksi,” ku­ten sheikki Muham­med Salih al-Munajjid toteaa (Islam Q&A:26125). Käytännössä ero puolusta­van ja hyökkäävän jihadin väliltä on kadonnut, sillä — kunniakoston kulttuurin liittyvän uhrikultin mu­kai­sesti — mus­limit katsovat vainoharhaisesti olevansa juutalaisten tai amerikkalaisten ja/tai mui­den “risti­retke­läisten” hyökkäysten ja sorron uhreja, ja on ilmeistä, että umma, muslimien maa­il­manlaajuinen yhteisö, pitää tällaista uhrina olemista pysy­vänä olotilanaan. Niinpä musli­meilla on tapana kutsua länsimaissa ja muualla toi­meenpanemiaan terrori-is­kuja puo­lustavaan jiha­diin liitty­viksi oikeutetuiksi kosto-ope­raatioiksi, vaikka todellisuu­dessa monet musli­mit mieltävät ne pikem­min­kin kunni­akkaammaksi, hyökkää­väksi jihadiksi. Asian esittäminen oi­keutet­tuna vas­ta­toi­men­pi­teenä ve­toaa kuiten­kin moniin va­semmisto­laisiin, juutalais- ja amerikka­laisvastaisiin länsi­maalai­siin, mikä puolestaan edesauttaa merkittävästi mus­li­mien jiha­dia muuta ihmis­kuntaa vastaan niin länsimaissa kuin – länsi­maiden välinpitämättömyy­den johdosta – myös Afri­kassa, Aasias­sa ja ylipäätään kaikkialla, missä is­lam ja muut us­kon­not ja kulttuurit kohtaavat.

Allahin armeliaisuus ja sen rajat

Shari’a säätää yksityiskohtia myöten säännöt, joiden mukaisesti muslimien tulee alistaa valloittami­ensa alueiden asukkaat islamin lain alle (ks. Muhammadin antama tarkempi ohjeistus: Sahih Mus­lim 19:4294):

Profeettamme on käskenyt meitä taistelemaan kafireita vastaan, kun kykenemme siihen, ja hyök­käämään heitä vastaan heidän kotimaissaan ja antamaan heille kolme vaihtoehtoa ennen kuin tun­keudumme heidän mai­hinsa: joko heistä on tultava muslimeja ja heidän on oltava kaltaisiamme jakaen oikeutemme ja velvollisuu­temme; tai heidän on maksettava jizyaa (veroa) ja tunnettava it­sensä alistuneiksi; tai he taistelevat, jolloin hei­dän omai­suutensa, vaimonsa, lapsensa ja kotinsa tu­levat sallituksi sotasaaliiksi muslimeille. (Islam Q&A:13759)

Kun vääräuskoiset on saarrettu, heitä tulee kut­sua hyväk­symään islam us­kon­nokseen, ja kutsu tulisi armeliaasti toistaa useaan otteeseen.[15] Muslimien länsi­maissa laajamit­taisesti harjoittama da’wa eli isla­miin kutsumi­nen edustaa itse asiassa tätä vai­hetta, ja mm. Osama bin Laden on toistuvasti ke­hotta­nut länsimaita kääntymään islamiin.[16]

dawa-suomessa1.jpg

Islamin Aika -yhdistyksen puheenjohtaja Abdullah Tammi har­­joit­­ta­mas­sa da’waa, islamiin kutsumista, ja keräämässä kannattajia pe­rus­tetta­va­na ole­valle islamilaiselle puolueelle, joka tähtää shari’an käyttöönottoon Suomessa.

Vaikka Muhammad yhtäältä painotti islamiin kutsun tärke­yttä, hän itse kuitenkin toimeenpani myös yllätyshyökkäyksiä mm. Khaibariin ja Ta­bukiin (Spencer 2007: 145-146, 158-162).

Ibn ‘Aun repor­ted on kerto­nut: Kir­joitin Nafi’lle ja ky­syin hä­neltä, onko tarpeel­lista kutsua (uskotto­mia) kääntymään islamiin ennen heidän kohtaa­mistaan tais­te­lussa. Hän kir­joitti vasta­uk­seksi, että se oli tar­peen [vain] is­lamin varhaisvai­heessa. Alla­hin lähettiläs suo­ritti yllätys­hyökkäyk­sen karjaansa juot­tamassa ol­leita pa­haa aa­vis­ta­mat­to­mia Banu Musta­­liq -heimolaisia vastaan. Hän tappoi ne, jotka panivat vastaan ja van­gitsi loput. Juuri tuona päi­vänä hän sieppasi Ju­wairiya bint al-Ha­rithin [jal­ka­vaimok­seen]. Nafi’ sa­noi, että tämä perimätieto on peräisin Ab­dullah b. Uma­rilta, joka oli itse mukana ryöstö­retkei­lijöiden jou­kossa. (Sahih Muslim 19:4292)

Joka tapauk­sessa, jos uskottomat eivät suostu otta­maan vastaan islamia mutta he edustavat yksiju­ma­laisia Kir­jan kansoja, kris­tinuskoa, juutalai­suutta tai zarat­hust­ra­laisuutta, heille tarjo­taan mahdollisuutta alis­tua dhimmin asemaan, toi­sen luokan ih­miseksi, ja maksaa jizya-veroa mus­limi­hallitsijoilleen.[17] Tätä kauemmas Allahin armeliaisuuden rajat eivät siten ylläkään, sillä jos he uppiniskaisesti kiel­täytyvät alistumasta, Allah määrää Koraanissa muslimeja taistelemaan heitä vastaan:

Taistelkaa niitä Kirjan ihmisiä (juutalaisia ja kristittyjä) vastaan, jotka eivät usko Allahiin ja viimeiseen päi­vään, eivät pidä kiellettynä sitä, mitä Allah ja Hä­nen profeet­tansa ovat kieltäneet, eivätkä ota us­konnokseen totuuden us­kontoa (ts. islamia). Tais­telkaa heitä vastaan, kunnes he maksavat nöyrinä ve­ronsa. (Koraani 9:29)

Ja kun taistelu sitten alkaa, muslimien tulee Allahin käs­kystä olla armottomia ja jul­mia “uskotto­mia” kohtaan (Koraani 48:29). Muhammadin asettaman esi­ku­val­lisen mallin mukaisesti “uskotto­mien” miehet tapetaan ja omaisuus, naiset ja lapset otetaan sotasaaliiksi:[18]

Inb Umarin arvovallalla on kerrottu, että Banu Nadirin ja Banu Quraizan juutalaiset taistelivat Allahin lähetti­lästä vastaan, joka karkotti Banu Nadirin ja salli quraizalaisten pysyä paikoillaan suosiollisena heitä kohtaan, kunnes myös nämä alkoivat taistella häntä vastaan. Sitten hän (profeetta) tappoi heidän miehensä ja jakoi hei­dän naisensa, lapsensa ja omaisuutensa muslimien kesken, lukuun ottamatta niitä, jotka olivat liittyneet Allahin lä­hettilään puolelle. Tämä antoi heille turvatakeen, ja he kääntyivät islamiin. (Sahih Muslim 19:4364)

Abu Said Al-Khudri on kertonut: Kun Banu Quraizan heimo oli valmis vastaanottamaan Sadin tuomion, Alla­hin lähettiläs pyysi hakemaan lähistöllä olleen Sadin. Sad tuli ratsastaen aasilla ja kun hän tuli lähelle, Allahin lähettiläs sanoi: “Nouse ylös johtajasi edessä.” Sitten Sad tuli ja istuutui Allahin lähettilään viereen, joka sanoi hänelle: “Nämä ihmiset ovat valmiita vastaanottamaan tuomiosi.” Sad sanoi: “Annan tuomion, että soturit on tapettava ja heidän lapsensa ja naisensa on otettava vangeiksi.” Profeetta huomautti: “Oi, Sad! Olet antanut heille tuomion, joka on (samanlainen kuin) Kuningas Allahin tuomio.” (Sahih Bukhari 5:52:280)

Yllä olevissa perimätiedoissa viitataan juutalaisen Banu Quraiza -heimon kuu­lui­saan joukkomur­haan, jonka yhteydessä Muham­mad tappoi 600-900 vangitsemaansa quraizalaismiestä katkaisemalla näiden kaulat:

Kun quraizalaiset olivat antautu­neet, Allahin lä­hettiläs van­gitsi heidät Medinassa Bint al-Harit­hin taloon. Sit­ten hän lähti Medinan to­rille — tämä on yhä samalla pai­kalla — kaivatti sinne kai­vantoja ja lähetti hake­maan quraizalaisia. Hän hak­kautti heidän kau­lansa poikki noiden kaivanto­jen partaalla. Qurai­zalaiset tuotiin teloitet­tavaksi pieninä ryh­minä. Heidän jou­kossaan oli myös Al­la­hin vihollinen Huyai ibn Akhtab sekä Ka’b ibn Asad, kan­sansa joh­taja. Kaik­kiaan qu­raizalaisia oli kuusi- tai seitsemän­sataa; jotkut jopa sanovat heitä olleen kah­deksan- tai yhdeksänsataa. Kun juuta­laisia vie­tiin ryhmä kerrallaan Allahin lähettilään luo, Ka’b ibn Asa­dille sanottin: “Ka’b, mitä luulet meille nyt tehtävän?” Ka’b vastasi: “Ettekö te koskaan ym­märrä? Ettekö te näe, ettei kutsuja lopeta työtään eivätkä kut­sutut enää tule ta­kaisin? Kautta Jumalan, tämä tar­koittaa kuole­maa!” Näin jatkui, kun­nes heidät kaikki oli teloitettu. (Ibn Hisham: 320-321)

nick-berg.jpg

Panttivangiksi otetun yhdysvaltalaisen liikemiehen Nick Bergin vii­mei­nen hetki ennen kuin al-Tawhid wal-Jihad -muslimiryhmittymän edesmennyt johtaja Abu Musab al-Zarqawi katkaisi hänen kaulansa Irakissa 7.5.2004.

Mujahidinien, islamin uskontaistelijoiden, tapa surmata uskottomat katkaisemalla näiden kaulat ja huutamalla samalla “Allahu-Akbar!” noudattaa siis suoraan Muhammadin omalla käytöksellään asettamaa mallia, ja se vastaa myös Allahin enkeleilleen antamaa käskyä katkoa uskotto­mien kaulat ja raajat (Koraani 8:12):

Abdallah ibn Mas’ud on kertonut: Minä löysin Abu Jahlin henkitoreissaan. Kun tunnistin hänet, painoin jal­kani hänen niskaansa vasten — hän oli kerran Mekassa riuhtaissut minut kiinni ja lyönyt ja pahoinpidellyt minua — ja kysyin: “No, onko Allah saattanut sinut häpeään, sinä Allahin vihollinen? Hän vastasi: “Miten Hän muka olisi saattanut minut häpeään? Onko miehelle häpeä tulla surmatuksi? Kerro minulle, kumpi voitti tänään?” “Allah ja Hänen lähettiläänsä”, minä vastasin. Sitten hakkasin hänen päänsä irti ja vein sen Allahin lähettiläälle sanoen: “Allahin lähettiläs, tässä on Allahin vihollisen, Abu Jahlin, pää!” Allahin lähettiläs vastasi: “Todel­lako, kautta ainoan Allahin!” — Näin hän tapasi vannoa. — Minä vastasin: “Todella, kautta ainoan Allahin!” Sitten heitin pään hänen jalkoihinsa, ja hän ylisti Allahia. (Ibn Hisham: 230)

Herrasi antoi enkeleille ilmoituksen: “Minä olen teidän kanssanne. Vahvistakaa niitä, jotka uskovat. Minä asetan pelon uskottomien sydämeen. Hakatkaa poikki heidän kaulansa ja raa­jan­sa!” (Koraani 8:12) “Tässä teille; maistakaa nyt sitä! Uskottomia odottaa tulen rangaistus.” (Koraani 8:14)

Muslimiterroristien laajalti harrastama pankkivankien ottaminen lunnaiden toivossa perustuu sekin suoraan Allahin Koraanissa (47:4) antamaan käskyyn:

Kun kohtaatte taistelussa uskottomia, sivaltakaa heitä niskaan! Kun olette alistaneet heidät, sitokaa heidät köy­siin vapaut­taaksenne heidät joko suosionosoituksena tai lunnaita vastaan. Tehkää näin, kunnes sodan taakka on laskettu selästänne. Jos Allah tahtoisi, Hän sel­viytyisi heistä itse, mutta Hän tahtoo koetella teitä toisillanne. Niiden teot eivät mene hukkaan, jotka surmataan Allahin tiellä. Allah johdattaa heidät, pitää heistä huolen ja ko­koaa heidät Paratiisiin, josta Hän on kertonut heille. (Koraani 47:4)

Allah kuitenkin varoitti Muhammadia himoitsemasta liikaa vankien ottamista lunnaiden toivossa ennen kuin vihollisen “teurastus” on pantu toimeen ja koko maa alistettu, sillä, kuten Ishaq (s. 326-327) asian il­maisee, vihollisten tappaminen ilmentää sitä uskontoa, jota Allah haluaa ilmaistavan:

Profeetan ei sovi ottaa sotavankeja lunnaiden toivossa ennen kuin hän on suorit­tanut (vihollisten) teu­rastuk­sen. Te tavoit­telette tämän maailman omaisuutta, mutta Allah haluaa teidän tavoittelevan tuonpuoleista. Allah on Mahtava, Viisas. (Koraani 8:67) “Mutta Allah haluaa teidän tavoittelevan tuonpuoleista”, ts. heidän tap­paminensa ilmentää sitä uskontoa, jota Hän haluaa ilmaistavan ja jonka kautta tuonpuoleinen on saavutetta­vissa. (Ibn Ishaq: 326-327)

Sheikki Bakr Abd Al-Razzaq Al-Samarain tyypillinen perjantaisaarna Abd al-Qadir al-Gaylani -moskeijassa Bagdadissa 14.2.2003. Al-Samarai lietsoo vihaa län­si­maa­laisia ja juutalaisia vastaan ja yllyttää muslimeja katkaisemaan juutalaisten kaulat.

Jihad ja vääräuskoisten tappaminen assosioituvat niin tiivisti yhteen muslimien mielessä, että toisi­naan muslimeja on muistutettava (Islam Q&A:21961), että jihadin tarkoi­tuksena ei ole niin­kään pelkkä vääräuskoisten tappaminen vaan islamin levittäminen shari’an käyt­töönottamiseksi kaikki­alla maailmassa:

Islamilaisessa terminolo­giassa jihad tarkoittaa sitä, että muslimit kamp­pailevat tehdäkseen Alla­hin sanasta ylimmän ja aset­taakseen Hänen us­kontonsa valtaan Maan päälle. Jihadin tarkoituk­sena ei ole tappaa ei-musli­meja, vaan levittää Allahin uskonto maan päälle, ottaa käyttöön Hä­nen shari’­a-mää­räyk­sensä ja tuoda ihmiset toisten ihmisten palvelemisesta kaikkien ihmisten Her­ran palve­lemiseen, toisten us­kontojen epä­oi­keu­denmu­kaisuudesta is­lamin oi­keu­den­mu­kai­suu­teen.” (Islam Q&A:21961)

Muslimien sota- ja ryöstöretkien yhteydessä vangiksi otettujen naisten kohtalo on varsin lohduton. Islamin lakikäsikirja ‘Umdat al-Sa­lik (Al-Azharin yliopisto) määrää: “Kun lapsi tai nainen otetaan vangiksi, heistä tulee orjia kiin­niottamisen myötä, ja naisen aiempi avioliitto mitätöityy välittö­mästi.” Avioliiton mitätöity­misellä halutaan sa­noa, että heidät voidaan vapaasti ottaa vangitsi­joidensa jalkavaimoiksi. (Spencer: The Rape Jihad, Front­page, 24.9.2004.) Kuten edellä todettiin, isla­min laki sallii miehen ottaa neljä vaimoa, mutta sotasaaliiksi otettujen orjanais­ten mää­rää ei ole rajoitettu (Koraani 4:24 ja 33:50). Sheikki Muhammed Salih Al-Munajjid (ks. Islam Q&A:10382) koros­taa, että naisilla ei ole lupaa moittia miehiä sukupuo­liyhteyden harjoitta­misesta orjanais­ten kanssa, koska se on vastoin oppinei­den kon­sensusta ja koska myös Muham­mad ja muut pro­feetat käyt­ti­vät or­ja­nai­sia sek­suaa­lises­ti hy­väk­seen. Muhammad määräsi, että musli­mimiesten ei tulisi harjoittaa keskeytettyä yhdyn­tää raiskatessaan vangitsemiaan orjanaisia:

Abu Said Al-Khudri on kertonut: Taistelun aikana Bani Al-Mustaliqia vastaan he (muslimit) sieppasivat van­geiksi joitakin naisia ja aikoivat olla sukupuoliyhteydessä heidän kanssaan saattamatta heitä raskaiksi. Niinpä he kysyivät profeetalta keskeytetystä yhdynnästä. Profeetta sanoi: “On parempi, ettette tee niin, sillä Allah on kirjoittanut, kenet hän aikoo luoda ylösnousemuksen päivään asti.” (Sahih Bukhari 9:93:506)

Kun otetaan huomioon tämä orjanaisten raiskauksiin liittyvä kulttuuritausta ja se shari’an tulkinta, jonka mukaan aviori­koksesta ei tule antaa rangaistusta ei-islamilaisessa tai kapinallisessa valti­ossa[19], sekä muslimimiesten shari’aan perustuva oletta­mus vähäisestä kiinni­jäämi­seen riskistä (nel­jän todistajan puuttu­misen johdosta), ei ole ihme, että muslimiväestön lukumäärän kasvu länsi­maissa näyttäisi heijastuvan kasvuna myös paikalli­sissa rais­kausti­lastoissa.[20]

raiskaus.jpg

Lue Fjordmanin koko artikkeli englanniksi. Köö­pen­­ha­mi­nan muf­ti (us­kon­op­pi­­nut, jolla on oikeus an­taa isla­­min lakiin pe­­rustuvia fatwoja, lain­opil­li­sia mie­lipiteitä) Shahid Mehdi julisti v. 2004 tv- ja sa­no­ma­leh­­ti­haas­­tat­te­­luissa, että naiset, jotka kieltäytyvät käyttämästä huntua “kerjäävät raiskausta”. Vas­taa­vas­ti Aus­t­ra­lian joh­ta­va mus­li­mi­op­pi­nut sheik­ki Taj el-Din al-Hi­lali to­­tesi vuo­den 2006 lo­ka­kuus­sa, että nai­set, jotka eivät käytä hijabia ovat kuin seksuaa­lista hyök­käys­tä ker­­jää­vää “peit­tä­­mä­tön­tä li­haa”, puo­lus­taen sa­mal­la suur­ta huo­mio­ta saa­neen Syd­neyn jengi­rais­­kauk­sen te­ki­jöi­tä.

Aina Muhammadin ajoista asti aseelliseen jihadiin on oleellisena elementtinä liittynyt “uskottomien” omaisuuden nöyryyttävä anastaminen sotasaaliiksi. Islamin lain mukaan ryöstösaaliin anastamisessa ei suin­kaan ole kyse varasta­mista, vaan se on Allahin antama oikeutettu palkkio siitä hyvästä, että muslimit ovat taistelleet Allahin asian puolesta:

Varastaminen tarkoittaa omaisuuden ottamista varastamalla ja laittomasti oikeasta paikastaan. Se on jotain ai­van muuta, sillä jihadin suoma vauraus, ryöstö- ja sotasaaliit, otetaan vää­rä­uskoisilta oikeutetusti. Shari’a on antanut meille luvan tehdä niin ja meidän on sallittua tehdä niin, sillä Allah sanoo: “Käyttäkää nyt saamaanne saalista kaikkeen hyvään ja sallittuun ja pelätkää Allahia” (Koraani 8:69). Ja profeetalla oli tapana tehdä niin käy­dessään sotaa ja jihadiaan vääräuskoisia vastaan, kun hän takavarikoi heidän omaisuuttaan ja rikkauksiaan. Varkaus koskee omaisuutta, joka on suojattua ja loukkaamatonta, mutta islamia vastaan sotaa käyvien vääräus­koisten omaisuus ei ole suojattua eikä loukkaamatonta. (Islam Q&A:7461)

Profeetta sanoi: “Henkilö, joka osallistuu (pyhään sotaan) Allahin asian puolesta ilman, että mi­kään pakottaa häntä sii­hen paitsi usko Allahiin ja hän lähettilääseensä, saa Allahilta hyvitykseksi joko palkkion tai sotasaa­lin (jos hän jää henkiin) tai hänelle suodaan pääsy paratiisiin (jos hän kuolee taistelussa mart­tyy­ri­na). (Sahih Buk­hari 1:2:35)

Vaurautta kerätäkseen Muhammad ja hänen joukkionsa te­kivät lukemattomia ryöstöretkiä “uskotto­mien” karavaaneja ja keitaita kohtaan ja rosvosivat alistami­aan heimoja. Sotasaaliin hamuaminen ja jakaminen onkin yksi keskeisistä teemoista Muhammadin elämäkerrassa (ks. Ibn Ishaq: The Life of Muham­mad). Shari’assa aihetta käsitellään laajasti[21], ja onpa jopa Koraanin 8. suura nimetty “Sotasaa­lii­den suuraksi”. Tässä Muhammadin Allahilta saamassa ilmestyksessä Allah varmistaa, että sotasaalis kuuluu ennen kaikkea Allahille ja hänen profeetalleen Muhammadille:

He kysyvät sinulta sotasaaliista. Sano: sotasaaliit kuuluvat Allahilla ja profeetalle. (Koraani 8:1)

Pääsääntöisesti sotasaalis jaetaan siten, että 1/5 menee “Allahille ja pro­fee­talle” (Koraani 8:41), mikä nykypäivänä tarkoittaa erilaisia yleishyödyllisiä asioita ja hyväntekeväisyyttä, ja loput 4/5 jaetaan tasan jihadistien kesken (Islam Q&A:7461). Muhammad osoitti ennakkotapauksellaan sen, että jopa kiduttaminen on isla­missa laillinen keino, kun on tarpeen saada selville, mihin uskottomat ovat pii­lottaneet omaisuut­taan:

Allahin lähettilään luo tuo­tiin myös Kinana ibn ar-Rabi’, jonka hallussa Nadir-heimon aar­teet oli­vat. Allahin lähetti­läs kysyi hä­neltä aar­teista, mutta hän kielsi tietä­vänsä, missä ne olivat. Eräs toi­nen juutalainen saa­pui Allahin lähettilään luo ja sanoi: “Minä näin Kina­nan kiertelevän tämän raunion ympärillä joka aamu.” Allahin lähettiläs kysyi Kina­nalta: “Mitä arve­let? Jos löy­dämme aarteen sinulta, sur­maanko minä sinut?” “Kyllä”, vastasi Kinana. Alla­hin lähettiläs käski kaivaa raunioita, ja osa aar­teesta löytyikin sieltä. Hän kysyi Kinanalta, missä loput oli­vat, mutta Kinana kieltäytyi näyttä­mästä niiden paikkaa hänelle. Allahin lähet­tiläs käski az-Zu­bair ibn al-Awwa­mia: “Rankaise häntä, kunnes saat hänestä kai­ken irti!” Az-Zubair iski hä­nen rinnastaan tulta tulikivillä, kunnes hän oli kuolla. Lopulta Allahin lähettiläs an­toi Ki­nanan Muhammad ibn Maslamalle, joka sur­masi hänet kostoksi vel­jes­tään Mahmudista. (Ibn Hisham: 362)

Muhammad oli tähdentänyt, että jihadin yhteydessä ei tulisi aiheuttaa tarpeetonta tuhoa, mutta hän ei itsekään noudattanut tuota kehotustaan vaan poltti armotta Banu Nadir -heimon taate­lipalmut — itsensä Allahin luvalla (Spencer 2007: 128; Sahih Muslim 19:4326) — ja läpi historian musli­mit ovatkin pyrkineet syn­nyt­tä­mään mahdollisimman suurta tuhoa siviiliväestön keskuudessa, mi­käli nämä eivät ole kääntyneet islamiin (ks. Spencer 2007: 165-166; Davis: Islam 101):

Juutalaiset menivät turvaan linnakkeisiinsa, ja lähettiläs määräsi, että palmupuut tulisi katkoa ja polttaa. He kutsuivat häntä: “Muhammad, olet kieltänyt mielivaltaisen tuhoamisen ja moittinut siihen syyllistyneitä. Miksi katkot ja poltat palmupuumme?” (Ibn Ishaq: 437) — Katkaisittepa te nuoria palmuja tai jätitte ne pystyyn, se ta­pahtui Allahin käskystä, jotta Hän saattaisi syntiset häpeään. (Koraani 59:5)

Muslimit usein korostavat, että shari’a kieltää viattomien naisten ja lasten tappamisen. Mutta seu­raava esimerkki Muhammadin sunnasta todistaa, että tämäkään periaate ei ole suinkaan ehdoton, ja on ilmeistä, että Osama bin Laden vetosi shari’an yleisen kostoperiaatteen (Koraani 16:126: “Jos kostatte, kostakaa sen mukaan, mitä teille on tehty…”) lisäksi juuri seuraavaan tapauk­seen puolus­tellessaan viattomien naisten ja lasten tappamista New Yorkin 11/9-iskussa:

As-Sab bin Jaththama on kertonut: Profeetta ohitti paikan nimeltä A-Abwa tai Waddan, ja häneltä kysyttiin, onko luvallista hyökätä pakanasotureiden kimppuun yöllä siinäkin tapauksessa, että näiden naiset ja lapset to­dennäköisesti joutuvat vaaralle alttiiksi. Profeetta vastasi: “He (ts. naiset ja lapset) ovat samaa joukkoa (ts. pa­kanoita).” (Sahih Bukhari 4:52:256)

Kuvassa on yksi kolmesta kristitystä koulutytöstä, jotka mestatiin 30.10.2005 koulumatkalla Poson alueella Sulawesin saarella Indo­nesiassa. Heidän rikoksenaan muslimien mielestä oli se, että he olivat vääräuskoisia. Voit katsoa kuvaa sumentamattomana tästä, mutta älä klikkaa linkkiä, mikäli olet herkkä­hermoinen!

Koraanin tunnetuimpiin jakeisiin kuuluu 9:5, nk. Miekkajae, joka toimii suurena inspiraation läh­teenä aseel­lista jihadia Allahin tiellä käyville mujahidineille ja jossa määrätään, että uskottomien tappaminen tulisi aloittaa vasta “rauhoitettujen kuukausien” jälkeen:

Kun rauhoitetut kuukaudet (islamilaisen kalenterin 1., 7., 11. ja 12. kuukausi) ovat kuluneet, tappakaa uskot­tomat missä heitä tapaattekin, vangitkaa ja saartakaa heidät ja väijykää heitä kaikkialla, mutta jos he katuvat, pitävät rukouksensa ja antavat almuja, antakaa heidän mennä rauhassa. Allah on Anteeksi­antava. (Koraani 9:5)

Eräässä tilanteessa Abdallah ibn Jahshin johtamat muslimiryöstäjät eivät kui­ten­kaan voineet vastus­taa kiusausta hyökätä quraishilaisten karavaanin kimppuun rauhoitetun rajab-kuukauden viimeisenä päi­vänä. Aluksi he epä­röivät aikansa: “Kautta Allahin, jos päästämme heidät tänään menemään, he pääsevät pyhälle alueelle emmekä me voi heille mitään. Jos taas surmaamme heidät, se tapahtuu vielä pyhän kuun aikana.” Mutta…

Sitten he rohkaisivat mielensä ja päättivät surmata heidät ja ottaa heidän tavaransa. Waqid ibn Abdallah ampui nuolella Amr ibn al-Hadramin kuoliaaksi ja vangitsi Uthman ibn Abdallahin ja al-Hakam ibn Kaisanin, mutta Naufal ibn Abdallah pääsi heiltä pakoon. Abdallah ibn Jahsh toi karavaanin ja vangit Medinaan Allahin lähet­tilään luo. (–) Kun he tulivat Medinaan, Allahin lähettiläs sanoi: “En minä käskenyt teidän taistella pyhän kuukauden aikana!” Hän ei koskenut karavaaniin eikä vankeihin, vaan kieltäytyi ottamasta niistä osuuttaan. Ryöstöretken tehneet kauhistuivat, kun Allahin lähettiläs teki näin, ja luulivat joutuvansa kadotukseen. (Ibn Hisham: 207)

Hämmennystä ja pahennusta aiheuttanut on­gelmatilanne ratkesi, kun Mu­ham­mad sai Allahilta – jälleen kerran kuin tilauksesta – asiaan liittyvän ilmestyksen:

Sinulta kysytään rauhoitetun kuukauden aikana taistelemisesta. Sano: Sen aikana taistelemi­nen on suuri synti, mutta Allahin edessä on vieläkin suurempi synti estää ihmisiä kulkemasta Hänen tiellään ja menemästä suo­jattuun temppeliin, ajaa pois sen asukkaita ja olla usko­matta Häneen. Fitna on suurempi synti kuin tappami­nen. Eivät he lakkaa taistelemasta teitä vastaan ennen kuin saavat teidät käännytetyksi pois uskostanne, jos vain voivat. (Koraani 2:217) — Fitna tarkoittaa sitä, että he taivuttelivat muslimeita takaisin epäuskoon; Alla­hin silmissä tämä on suurempi synti kuin tappaminen. Kun tämä Koraanin jae ilmoitettiin, Allah huojensi muslimien mieltä. Allahin lähettiläs otti karavaanin ja vangit vastaan. (Ibn Hisham: 208)

Mikään periaate islamissa ei näytä olevan niin pyhä, ettei siitä voisi joustaa, jos perusteena on kos­taminen (ks. Koraani 2: 178-179) tai jos sotasaalis on yksinkertaisesti tar­peeksi houkutteleva hukatta­vaksi. Yleensäkin läpi uransa Muhammad näyttää saaneen Allahilta ilmestyksiä, jotka oikeuttivat aina sen, mitä hän halusi kulloinkin tehdä. Spencer (2007: 107) tiivistää ytimekkäästi em. ta­pahtuman mo­raali­sen merkityk­sen seuraavasti:

Tämä oli merkittävä tapahtuma, sillä se asetti mallin. Hyvä samaistettiin mihin tahansa, mikä koitui muslimien hyödyksi, ja paha mihin tahansa, mikä vahingoitti heitä — ilman viittausta mihinkään suurempaan moraaliseen normiin. Moraaliset eh­dot­to­muudet pyyhkäistiin pois tieltä kaikenkattavan oman edun periaatteen hyväksi.

Erityisen joustava islamin laki näytti olleen Muhammadille itselleen, jolle Allah salli monia poik­keuksia, joita hän ei tavallisille muslimeille suonut. Esim. Mekan valloituksen yhteydessä Muham­mad kielsi muslimeilta tappamisen Mekassa, muslimien pyhässä kaupungissa, mutta salli kuitenkin itselleen poikkeuksen “Allahin (Mekan) asukkaita kohtaan tunteman vihan johdosta” (Ibn Hishaq: 555):

Lähettiläs nousi ylös ja puhutteli meitä: (–) “Jos joku sanoo, että lähettiläs tappoi ihmisiä Mekassa, sanokaa, että Allah salli Hänen lähettiläänsä tehdä niin, mutta Hän ei salli sitä teille.” (Ibn Ishaq: 555)

Ei uskontoon pakoteta

Niin muslimit kuin islamin puolustelijatkin toistavat lakkaamatta, että islam ei harjoita pakkokään­nytystä ja että pakko­käännytys on islamin lain vastaista, vedoten Koraanin varhaisiin jakeisiin (50:45, 109:1-6) ja erityisesti jakeeseen 2:256:

Ei uskontoon pakoteta, vaan hurskaus ja harha ovat selvästi erillään. Joka kieltää epäjumalat ja uskoo Alla­hiin, on tarttunut tukevaan kädensijaan, joka ei repeä. Allah on Kuuleva, Tietävä. (Koraani 2:256)

Mitä tulee jihadiin, sitä tullaan käymään aina viimeiseen päivään asti. Sen päämääränä on levittää totuuden kutsu koko ih­mis­kunnalle ja vapauttaa ihminen sortovoimista, jotka peittävät valon häneltä ja estävät häntä ajattelemasta totuutta ja alistavat hänet sääntöihin, jotka ovat Allahin sääntöjen vastaisia. Jihadin tarkoituksena ei ole pakottaa ketään islamiin, koska Allah sanoo: “Ei uskontoon pakoteta.” (Islam Q&A: 82360)

Mutta vaihtoehdot ovat vähissä: mahdollisuutena on joko 1) hyväksyä islam, 2) alistua dhimmin — eli toisen luokan ihmisen — asemaan ja maksaa jizyaa, suo­jelurahaa, tai 3) taistella muslimeja vas­taan ja tulla sitä kautta mahdollisesti joko or­jaksi tai ta­petuksi. Vain nämä kolme islamin lain sää­tämää vaihtoeh­toa on olemassa, ja näistä voi sitten kukin valita vapaasti mieluisensa. Nämä ovat ne rajat, joiden sisällä ihmiset voivat islamin mukaan harjoittaa uskonnonvapautta. Seuraava esi­merkki, jossa Muhammad tivaa profeti­ansa hyväksymistä, ku­vaa sitä, kuinka “vapaa­ehtoisen isla­miin palaamisen” houkuttelevuutta voi­daan tar­vit­taessa tehostaa uhkai­lulla ja miekalla:

Allahin lähettiläs jatkoi: “Voi sinua, Abu Sufyan, eikö sinun olisi jo aika tietää, että minä ollen Al­lahin lähet­tiläs!” Abu Sufyan vastasi: “Kautta isäni ja äitini, kuinka lempeä, jalo ja ystävällinen sinä oletkaan! Mitä tähän tulee, on sielussani vieläkin epäilyä!” Al-Abbas huudahti hänelle: “Voi sinua, käänny islamiin, ennen kuin kaulasi katkaistaan, ja todista, ettei ole muuta jumalaa kuin Allah ja että Muhammad on Hänen lähettiläänsä!” Abu Sufyan lausui toden uskontunnustuksen ja kääntyi islamiin. (Ibn Hisham: 385)

Dhimmiyden historian asiantuntija Bat Ye’or (Islam 2007, DVD) toteaa: “Muslimit ymmärtävät jihadin sotana, joka vapauttaa vääräuskoiset heidän vää­rä­­us­koi­suu­des­taan ja antaa heille etuoikeu­den päästä islamin uskoon ja hylätä väärä uskonsa. Jihad nähdään siis palveluksena, joka tehdään vää­räuskoiselle väestölle, jotta tämä muuttaisi tapansa ja kääntyisi oikeaan uskontoon: islamiin.”

Kuffarit (vääräuskoiset), joita vastaan taistelemme, hyötyvät itse jihadista. Me kamppailemme heitä vastaan ja taistelemme niin, että kääntyvät Allahin uskontoon, jonka Hän hyväksyy ja joka johtaa heidän pelastumiseensa tässä maailmassa ja tuon­puoleisessa. (Islam Q&A:21961)

Viitatessaan Koraanin em. rauhanomaisiin säkeisiin (2:256, 50:45, 109:1-6) islamin puolustelijat jättävät tietoisesti mainitsematta erään ratkaisevan tärkeän periaatteen, joka liittyy Koraanin tulkin­taan. Tämä on nk. abrogaation eli ku­moa­mi­sen periaate, jonka Koraani (2:106) itse säätää. Sen mu­kaan Koraanin myöhäisemmät säkeet kumoavat ja korvaavat varhaisemmat säkeet siinä tapauk­sessa, että niiden välillä on ristiriita:

Jos me (Allah) pyyhimme pois jonkin jakeen tai annamme sen unohtua, annamme tilalle sa­manlai­sen tai pa­remman. Etkö tiedä, että Allah on kaikkivaltias. (Koraani 2:106)

Koraania ei ole järjestetty kronologisesti, joten oikean järjestyksen selvittämi­seksi on turvauduttava muihin lähteisiin, kuten Muhammadin elämäkertaan. Koraanin suurien kro­nologinen järjestys löy­tyy esim. täältä. Koraanin suurat jakautuvat kahteen osaan: varhai­semmat, Mekan kau­den suurat ovat suhteellisen rauhan­omaisia. Tuohon aikaan Mekassa ol­lessaan Muhammad oli uu­sine uskontoineen ahtaalla ja alakynnessä, mutta sen jälkeen kun hän joutui sala­murhan pelossa pakenemaan (hijra ‘maanpako’, josta islamin ajanlasku alkaa) seuraajineen Medinaan ja kun hän oli tehnyt itsestään voimakkaan sotapääl­likön, Koraanin ilmes­tysten sävy muuttui sotaisaksi ja valloi­tushaluiseksi. Abrogaation periaatteen tärkein seuraus on se, että myöhäisemmät, Medinan kau­den sotaisat jakeet, joissa vaaditaan joko alistumista ja pakkokään­nyttämistä islamiin, kumoavat Koraa­nin varhaisemmat, rauhanomaiset jakeet:

“Taistelkaa heitä vastaan, kunnes epäjumalia ei enää palvota, vaan yksin Allahia (koko maailmassa), mutta jos he herkeävät (palvomasta muita Allahin lisäksi), tietää Allah, mitä he tekevät. (8:39) / Kun rauhoitetut kuu­kau­det (islamilai­sen kalenterin 1., 7., 11. ja 12. kuukausi) ovat kuluneet, tappakaa uskottomat missä heitä ta­paattekin, vangitkaa ja saar­takaa heidät ja väijy­kää heitä kaikkialla, mutta jos he katuvat, pitävät rukouksensa ja antavat almuja, antakaa heidän mennä rauhassa. Allah on Anteeksi­antava. (9:5) Tämä jae tunnetaan Ayat al-Sayfina (Miek­ka­jakeena). Nämä ja vastaa­vanlaiset jakeet kumoavat ne Ko­raanin jakeet, joissa sano­taan, ettei ole pakkoa kääntyä mus­li­mik­si.” (Islam QA:34770)

Erikoista sinänsä on se, että Allah, jonka puheen tulisi olla ikuista, vaihtoi mieltään tiettyinä vuo­sina tietyistä asioista. Kummallista on myös se, että Muhammad, jonka olisi pitänyt olla “virheiltä suojattu”, sai eräässä vaiheessa ilmestyksen, jossa islamin ehdoton yksijumalaisuus kumottiin ja muslimien sallittiin rukoilla Allahin lisäksi quraishilaisten monijumalaisten palvomia pakanajuma­lattaria al-Latia, al-’Uzzaa ja Manatia (Ibn Ishaq: 165-167). Samalla Muhammad tuli huomaamat­taan tehneensä Allahin edessä suurimman mahdollisimman synnin (ks. myös Shirk):

Kysyin profeetalta: “Mikä on suurin synti Allahin silmissä?” Hän sanoi: “Se, että asettaa kilpailijan Allahille, vaikka Hän yksin on luonut sinut.” (Sahih Bukhari 6:60:4)

Myöhemmässä, arkkienkeli Gabrielin välittämässä ilmoituksessa Muhammad sai sitten tietää, että tuo aiempi ilmoitus al-Latin, al-’Uzzan ja Manatin rukoilemisen sallimisesta olikin peräisin itsel­tään Saata­nalta! (Ibn Ishaq: 165-167.) Mie­len­kiin­toista on se, että Muhammad itse ei pysty­nyt erotta­maan, oliko tietty ilmestys peräisin Allahilta vai Saatanalta. Kuinka Muhammad saattoi sitten tietää, ettei tuo jälkim­mäinen Gabrielin välittämä ilmestys ollut myös peräisin Saatanalta? Kenties Koraa­niin on päässyt livahtamaan paljonkin “saatanallisia säkeitä”?

Allah vihaa niitä, jotka kyselevät liikaa

Kuten on ilmeistä, loogisuus ja johdonmukaisuus eivät ole koskaan olleet islamin vah­voja puolia. Syy tähän on ilmeinen. Oman kriittisen ajattelun tu­kah­dut­ta­minen on välttämätön eloonjäämisstra­tegia islamilaisessa kulttuu­rissa, jossa pienikin kritiikki tulkitaan kapinoinniksi Alla­hia vastaan ja jossa shari’a määrää uskonhylkääjille kuolemanrangaistuksen:

‘Abdullah b. Mas’udin kertoi Allahin lähettilään sanoneen: Ei ole luvallista ottaa muslimin henkeä, joka to­distaa, ettei ole muuta jumalaa kuin Allah ja että minä olen Hänen lähettiläänsä, muulloin kuin jossakin kol­mesta tapauksesta: naimisissa oleva avion­rikkoja, elämä elämästä (eli verikoston tapauksessa) ja dinin (isla­min) hylkääjä, joka hylkää yhteisönsä. (Sahih Muslim 16:4152)

Jotkut zanadiqat (ateistit) tuotiin Alin luo, ja tämä poltti heidät. Uutinen tästä tapahtumasta tavoitti Ibn ‘Abba­sin, joka sanoi: “Jos olisin ollut hänen asemassaan, en olisi polttanut heitä, sillä Allahin lähettiläs on kieltänyt sen sanoen: “Älkää rankaisko ketään Allahin ran­kaisulla (tulella).” Olisin itse tappanut heidät Allahin lähetti­lään seuraavan toteamuksen mukaisesti: “Jos joku vaihtaa islamin uskonsa, niin tappakaa hänet.” (Sahih Buk­hari 9:84:57)

Toimittaja tuo­mittiin kuole­maan jumalan­pilkasta

Kabul. Nuori toimittaja on tuomittu kuole­maan Afganista­nissa syytettynä ju­malanpilkasta. Maan tiedotus­ministeriön mu­kaan on kuiten­kin mahdollista, että tuomio vielä muuttuu. Poh­jois-Afga­nista­nissa sijait­sevan Balkhin maakun­nan oikeus tuo­mitsi Perwiz Kam­bakhshin, 23, kuolemaan. Oi­keuden mu­kaan Kambakhsh oli levit­tänyt in­ter­ne­tistä lataa­miaan artik­ke­­leita, jois­sa ky­­seen­alais­tet­tiin Ko­raa­nia. Is­la­­mi­lai­sen lain mu­kaan tämä on rikos. HS.fi 24.1.2008 (STT-AFP)

Mikään ei ylipäätään voisi olla suurempi uhka käsityk­selle islamin ylivertaisuu­desta kuin se, että joku hyl­käisi omasta päätöksestään islamin ja valitsisi jonkin itselleen paremmin sopivan toisen uskonnon tai maail­mankatso­muksen. Muham­mad itse ei myöskään hen­kilökoh­taisesti loukkaantu­nut mistään enemmän kuin siitä, että joku uskalsi hylätä hä­nen perustamansa us­konnon ja yhteisön, ja niinpä Alla­hin määrä­yksen (Koraani 5:33) mukaisesti Muhammad rankaisi ankarasti islamin hyl­kääjiä:

Ne jotka taistelevat Allahia ja Hänen lähettilästään vastaan ja kiirehtivät tekemään pahaa, saavat palkkansa: heidät surmataan, naulitaan ristiin tai heidän kätensä ja jalkansa hakataan poikki ristikkäin tai heidät karkote­taan maasta. Tämä on heidän häpeänsä tässä maailmassa, ja tuonpuoleisessa heitä odottaa ankara rangaistus. (Koraani 5:33)

Anas b. Malik kertoi, että jotkut ‘Uraina-heimoon kuuluneet tulivat Allahin lähettilään luo Medinaan, mutta sen ilmasto oli vahingoksi heidän terveydelleen. Niinpä Allahin lähettiläs sanoi heille: “Jos haluatte, voitte mennä Sadaqan kameleiden luo ja juoda niiden maitoa ja virtsaa.” He tekivät niin ja parantuivat. Sitten he hyökkäsivät paimenten kimppuun ja tappoivat nämä ja ryhtyivät islamin hylkääjiksi ja ajoivat pro­feetan kame­lit tiehensä. Tämä uutinen tavoitti Allahin lähettilään ja hän lähetti ihmisiä heidän jäljilleen, ja hei­dät tuotiin hänen luokseen. Hän (pyhä profeetta) katkaisutti heidän kätensä ja raajansa, poltatti heidän sil­mänsä ja heitätti heidät kiviselle maaperälle, kunnes he kuolivat. (Sahih Muslim 16:4130)

Hamasin lastenohjelmassa Mikki Hiiri -klooni nimeltä Farfour opettaa palestiinalaislapsille vihaa ja islamin ylemmyyttä (Al-Aqsa TV, 16.4.2007). Ks. myös katkelma myöhemmästä jaksosta, jossa Farfour itse kuolee juutalaisten tappamana marttyyrina.

Jos yksikin vanhemmista on muslimi, niin islamin lain mukaan lapsesta tulee automaatti­sesti mus­limi ilman mahdollisuutta vaihtaa uskontoa loppuelämän aikana. Onkin ymmärret­tävää, että pel­kästään suo­jellak­seen jälkeläisiään mus­li­mi­van­hem­mat aloittavat pienestä asti lastensa syste­maatti­sen aivope­sun islamin kaavamaisiin käyttäytymis- ja ajattelutottumuksiin, sillä shari’an mukaan jopa rukoilematta jättämisestä voidaan langettaa kuolemantuomio tai vähin­tään vankeutta:

Islam ei anna mahdollisuutta sellaisen ihmisen elää vapaasti ihmisten parissa, joka ei rukoile, sillä tässä tapa­uksessa hänet on kutsuttava rukoilemaan, ja jos hän itsepintaisesti kieltäytyy, hänet on teloitettava uskonhyl­kääjänä. (Islam Q&A:47425)

Lisäksi muslimiyhteisöjen tiukka sisäinen sosiaalinen kontrolli ja monissa musli­mimaissa partioivat uskonnolliset poliisit varmistavat sen, ettei islamin lain säätämistä normeista hevillä poiketa. Onkin ilmeistä, että islamin yhteisössä vallitseva ainainen kontrolloiminen sekä pelon ja terrorin ilmapiiri tekee mahdotto­maksi sellaisen normaalin älyllisen kriittisen ajattelun ja dialogin, johon lännessä on totuttu. Muham­mad itse korosti, että Allah vihaa niitä, jotka kyselevät liikaa kiistanalaisista uskon­nollisista asioista (Sahih Bukhari 2:24:555), ja pelkkä ajatus Koraanin henkilökohtaisesta tulkitsemi­sesta — siinä mie­lessä kuin kristityt vapaasti tulkitsevat Raamattua ja mukauttavat sen sanomaa nykypäi­vään — on pois­sul­jettu:

Profeetta sanoi: “Jos joku tulkitsee Allahin Kirjaa oman mie­li­pi­teensä valossa, niin vaikka hän olisi oikeassa, hän on vää­räs­sä.” (Sunan Abu-Dawud 25:3644).

Muslimien kanssa keskustellessaan länsimaiset ihmiset tekevät sen virheen, että he olettavat musli­mien ajattelevan samalla tavoin kuin he itse ymmärtämättä, että muslimeilla ei yksinkertaisesti ole mentaalista valmiutta itsenäiseen vapaaseen kriittiseen ajatteluun. Ali Sina kirjoittaa:

Minulta kysytään usein, miksi jätin islamin. Niin absurdilta kuin se voi vaikuttaakin, jotkut muslimit eivät salli itsensä edes ajat­televan, että islamin jättäminen voisi olla vaihtoehto tai edes mahdollista. He ajattelevat mie­luummin, että islamin hylkääjät ovat maksettuja juutalaisia agentteja, kuin hyväksyvät sen tosiasian, että ihmi­sillä on vapaus ajatella ja että jotkut saattavat jopa ajatella, että islam ei ole heitä varten. (Lue loput artikke­lista.)

Muslimit puolestaan tekevät vastaavanlaisen virheen heijastaessaan omia ajat­te­lu­tot­tu­muksiaan län­simaisiin ihmisiin ja kuvitellessaan vainoharhaisesti, että nämä “petolliset ja kiittämättömät uskottomat” vihaavat muslimeja, jos he lähestyvät islamia sa­manlaisella kriittisellä otteella kuin heillä on tapana lä­hestyä muitakin uskontoja ja ideologioita. Ajatus “uskottomien” vihasta muslimeja ja islamia kohtaan on teema, joka toistuu jatkuvasti muslimien ja is­la­min puo­lus­te­li­joi­den re­to­rii­kas­sa.

Syyrialais-yhdysvaltalainen psykologi Wafa Sultan korostaa, että olem­me todistamassa keskiaiaikaisen barbaarisen mentaliteetin ja 2000-luvun modernin mentaliteetin yhteenottoa.

Kaiken kaikkiaan muslimien kanssa on käytännössä mahdotonta keskustella islamista, koska he eivät itse saa ajatella mitään kriit­tistä islamista ja pro­feetta Muhammadista. Niinpä tämänkaltaisissa keskusteluissa musli­mit ja is­lamin puo­lus­te­li­jat pyrki­vät aina joko puhumaan ohi asian, kään­tämään puheenaiheen muu­alle, tai he hyökkäävät vastaväit­telijän henkilöä kohtaan tai uhkaavat vä­kival­lalla (ks. Ayesha Ahmedin satiiri How to Debate and Frustrate Infidels). Lisäksi se, että shari’a määrää valehtelemaan ja kertomaan puolitotuuksia vääräuskoisille, tekee järkevästä kommunikaati­osta vielä mahdottomampaa…

Tämä BBC:n haastattelu on tyypillinen esimerkki siitä, kuinka vaikeaa muslimien kanssa on yrittää keskustella järkevästi islamista. Haas­tat­telussa tunnettu brittimulla Anjum Chaudri perustelee, miksi on oikeutettua, että viattomia ei-muslimisiviilejä kuolee muslimien itse­murhaiksuissa.

Sota on petosta

Kaikkiin kunniakoston kulttuureihin sisältyy piilonormina teeskentely ja valehtelu kasvojen säilyt­tämiseksi. Islamissa tämä on tiedostettu hyvin, ja sen kitkemiseksi Allah käskeekin Muhammadia (Koraani 9:73) olemaan kova “teeskenteli­jöitä” kohtaan, jotka ovat kääntyneet islamiin ainoas­taan pelosta tai muka­vuu­den­halusta hyväksymättä aidosti sen näkemystä sydämes­sään:

Profeetta, taistele uskottomia ja teeskentelijöitä vastaan ja ole heille kova. He saavat sijansa Helvetistä. Siinä on huono määränpää! He vannovat Allahin nimeen, että eivät ole puhuneet epäuskon sanoja, vaikka ovatkin niin tehneet ja luopuneet islamista tavoitellessaan sellaista, mitä eivät kuitenkaan saaneet. (Ko­raani 9:73-74)

Muslimien mukaan islam on ainoa totuuden uskonto, mutta paradoksaalisesti kuitenkin juuri tees­kentely, valehteleminen ja petollisuus ovat samaan aikaan erottamaton osa islamia. Koraanin (8:30) mu­kaan valehtelijoista parhain on vieläpä itse Allah, joka “punoo par­haat juonet”, ja sunnassa on lukuisia esi­merkkejä siitä, kuinka Muhammad määräsi käyttämään hyväksi va­lehtelua vastustaji­ensa surmaa­miseksi. Muhammadilla oli tapana korostaa: “Sota on petosta.”

Kun profeetta oli lähdössä sotaretkelle, hän aina teeskenteli menevänsä jonnekin muualle, ja hänellä oli tapana sanoa: “Sota on petosta.” (Sunan Abu-Dawud 14:2631)

Tavallisesti kun Allahin lähettiläs lähti sotaretkelle, hän ei kertonut suoraan, minne oltiin matkalla, vaan sanoi jonkin toisen kohteen. (Ibn Hisham: 417)

Uskonnollisessa mielessä islamin eräs erikoisimmista ja kiehtovimmista piirteistä on taqiyya: us­konnollisesti sankti­oitu valeh­telu muslimien suojelemiseksi ja islamin edun ajamiseksi. Siinä missä teeskentely ja valehtelu ovat — tietyin varauksin[22] — periaatteessa kiellettyjä islamin yhteisön si­sällä, muslimien yh­teisön edel­ly­tetään har­joittavan näitä käytäntöjä suhteessa ei-muslimien yhtei­söihin ja näiden edus­tajiin silloin, kun muslimit kokevat ole­vansa vaaran alaisia tai alakynnessä, mikä vastaa esim. län­simaissa tällä hetkellä oles­kelevien mus­limivähemmistöjen tilannetta (ks. Davis: Islam 101). Ko­raani (3:28 ja 16:106) antaa muslimeille täyden val­tuu­tuksen valehdella tällai­sissa tilanteissa:

Uskovat älkööt ottako uskottomia suojelijoikseen toisten uskovien sijasta. Joka näin tekee, on sanoutunut irti Allahista, paitsi jos pelkäätte heitä. (Koraani 3:28)

Joka luopuu uskostaan Allahiin — paitsi jos hänet pakotetaan siihen, vaikka hän on sydämessään mieltynyt uskoonsa — ja riemumielin valitsee epäuskon, saa Allahin vihan päälleen, ja häntä odottaa ankara rangaistus. (Koraani 16:106)

“Sunnalaisille taqiyya (teeskenteleminen) merkitsee sitä, että on toverillinen ja kohtelias ilman mitään tekopy­hyyttä tai hän­nys­te­lyä, kun on tarpeen olla ystävällinen ja sanoa asioita, joihin ei usko sellaisissa tapauksissa, kun muslimi pel­kää elämänsä puolesta, mutta hänen sydä­mensä on kuitenkin levol­linen ja uskovainen. (Islam Q&A: 21087)

Avaa/lataa tiedosto pallywood.wmv

Esimerkki siitä, kuinka palestiinalaiset manipuloivat mediaa juu­ta­lais­vas­tai­suu­teen (http://seconddraft.org/streaming/pallywood.wmv, 60 min -oh­jelma).

Luonnollisesti lännessä asuvat muslimit eivät hevin puhu julkisuudessa maallisen demokraattisen yhteiskuntajär­jestelmän syrjäyttämiseen ja shari’an käyttöön­ottamiseen liittyvistä tavoitteistaan ja strategioistaan niin kauan kuin he tuntevat itsensä uhatuiksi, ja se mitä muslimit puhuvat omissa oloissaan keskenään on jo­tain aivan erilaista kuin mitä he esittävät ollessaan uskottomien seurassa (ks. Islam 2007, DVD, osio War is Deceit I ja II; Dispatches: Undercover Mosque).

Dispatches: Undercover Mosque on dokumenttielokuva, joka paljastaa muslimien kaksinaamaisuuden: se, mitä muslimit puhuvat moskeijoissa, on jotain aivan muuta kuin se, mitä he puhuvat julkisesti lännen me­dias­sa.

Se, että muslimien on luvallista ja jopa pakollista valehdella ei-muslimeille suo­jel­lak­­seen intressejään ja ajaakseen islamin etua, vie käytännössä pohjan pois kai­kilta länsivaltojen ja islami­laisten maiden välisiltä sopimuksilta .[23]

Taqiyyaa muistuttava käytäntö islamissa on kitman, joka tar­koittaa har­haan­johtavien puolitotuuk­sien puhumista. Niinpä esimerkiksi, kun muslimit viittaavat Koraanin rauhan­omaisin sä­keisiin, he eivät mainitse abrogaa­tion periaatetta, jonka mukai­sesti Ko­raanin sotaisat ja­keet kumoa­vat rauhan­omaiset jakeet. Kun muslimit puhuvat islamin armeliaisuudesta, he eivät mainitse, että armeliai­suutta saa osoittaa vain suhteessa toisiin muslimeihin ja niihin, jotka päättävät lopulta alistua Alla­hille ja tunnustaa, että “Allah on ainoa jumala ja Muhammad Hänen profeettansa”; sitä vastoin kaikkia muita kohtaan Al­lah käskee olemaan ankara (Koraani 48:29). Kun muslimit sanovat, että islamin laki kiel­tää tappami­sen, he eivät mai­nitse sitä, että tällä tarkoitetaan ensi sijassa toisen mus­limin tappamista, ei ihmisten tappamista ylipäätään. Ja musliminkin saa tappaa verikostoksi, jos hän on tappanut toisen muslimin; sitä vastoin jos muslimi on tappanut ei-muslimin, shari’a ohjeistaa pidät­täytymään kuoleman­rangaistuksesta:

“…ketään muslimia ei tulisi tappaa qisasin (silmä silmästä -kostoperiaatteen) mukaisesti uskottoman tappami­sesta.” (Sahih Bukhari 1:3:111).

Lisäksi muslimin saa tappaa, jos hän on syyllistynyt aviorikokseen, maan­tie­rosvoukseen tai islamin hylkäämiseen, ja Koraani määrää surmaamaan ris­tiin­nau­lit­se­malla tai raajat ristikkäin katkomalla ylipäätään kaikki ne, “jotka taistelevat Allahia ja hänen lähettilästään vastaan ja kiirehtivät teke­mään pahaa” (Koraani 5:33), mikä voi käytännössä tarkoittaa melkeinpä mitä tahansa. Shari’a sallii muslimien tappamisen jopa siinä tapauksessa, että us­kottomat pitävät heitä ihmiskilpinään; ts. islamilaisessa etiikassa “us­kottomien” tappaminen on arvokkaampaa ja kunniakkaampaa kuin omien hengen suojeleminen:

Ammumme heitä, vaikka he pitäisivät muslimivankeja kilpinään. (http://www.iant.com/imam/multaqa5.txt)

Kun muslimit sanovat, että islam kieltää viattomien naisten ja lasten tappamisen ja sattumanvarai­sen tuhoamisen, he eivät mainitse, että Koraani ja Muhammadin sunna toisaalta myös vahvasti puoltavat näitä käytäntöjä. Kun muslimit sanovat, että islam kieltää valehtelemisen, he eivät mai­nitse, että Koraani valtuuttaa valehtelemaan uskottomille oman hengen tai islamin edun ollessa vaa­rassa. Kun muslimit sanovat, että islamin laki kieltää raiskaamisen, he eivät mainitse, että tämä ei koske orja­naisten rais­kaamista jihadin yhteydessä Dar al-harbissa, sodan alueella, eli muslimien näke­myksen mukaan kaikkialla muualla kuin islami­laisissa maissa. Kun muslimit sano­vat, että shari’a kieltää varastamisen, he eivät mainitse, että so­tasaaliin ryöstämi­nen on Allahin musli­meille jiha­dissa suoma oikeu­tettu palkkio. Kun muslimit sanovat, että islamin laki kieltää itsemurhan, he eivät mainitse, että marttyyrien pommi-iskut eivät muslimien oman tul­kin­nan mukaan edes ole itsemur­hia: en­sisijai­sena ta­voitteenahan niissä on tappaa vääräuskoisia, ja oma kuolema on vain tahaton seuraus räjäh­dyk­sestä (ks. Islam 2007, DVD). Ja niin edelleen, ja niin edel­leen… Sitä paitsi, kuten Mu­ham­mad omalla käyttäyty­misellään osoitti, olipa shari’assa minkälaisia ylei­siä sääntöjä ja periaat­teita hyvänsä, loppujen lopuksi ratkaisevaa on se, onko jos­tain asiasta hyötyä islamille ja muslimeille vai ei; jos on hyötyä, se on hyvää ja Allah sallii sen, eikä muita sen eri­tyi­sem­piä perusteluja tarvita.

Valehtelun kenties petollisinta ja salakavalinta muotoa nykypäivän islamissa edustaa terroristijär­jestö Al-Takfir wal-Hijran ideologia, jota edes kaikki mus­li­mi­op­pi­neet eivät hyväksy (ks. kui­ten­kin fat­wa Is­lam Q&A:2322):

Liike nimeltä “Takfir Wal-Hijra” on suurelle yleisölle täysin tuntematon. Takfir on eräänlainen salaseura, jonka ideologia on levinnyt Egyptistä Pohjois-Afrikan kautta Eurooppaan. Se on äärimmäisen jyrkkä islamisti­nen suuntaus, jonka opit sallivat viattomien siviilien ja jopa toisten muslimien häikäilemättömän tappamisen.

Eri maiden turvallisuuspalvelut pitävät Takfiria tämän hetken suurimpana uhkana. Sen jäsenet ovat valmiita hyvin suun­niteltuihin itsemurhaiskuihin. Yhdysvaltojen syyskuun 2001 lentokoneiskujen päätekijän Moham­med Attan arvellaan saaneen innoituksensa Takfirin opeista. Samoin Takfir-yhteyksiä epäillään olleen Madri­din junapommittajalla, Casablancan kahvila­terroristeilla, ohjaaja van Goghin murhaajalla sekä Lontoon en­simmäisen iskun suorittajilla.

Takfir sallii epäislamilaisen käytöksen kuten tupakoinnin ja alkoholinkäytön, ja se on valmis ymmärtämään ri­kollisuutta taistelussa vääräuskoisia vastaan. Takfiristien “länsimainen” elämäntapa on tarkoitettu harhautuk­seksi, ja sen vuoksi ideo­logian kannattajia on erittäin vaikea saada kiinni. Takfir tekee kuitenkin ymmärrettä­väksi sen kuinka “normaalit” nuoret miehet ryhtyvät yhtäkkiä ja jopa perheidensä yllätykseksi verisiin terrori­tekoihin. Algerian joukkomurhat 90-luvulla on yhdistetty takfiristeihin, ja tällä hetkellä sen oppien kannatus on laajinta Marokossa. Suurin osa Madridin iskujen syytetyistä on marokkolaisia. (Yle, Silminnäkijä 20.10.2005)

Koska valehtelu on keskei­nen osa islamia, on hyvin vaikea saada selville, mistä islamissa on kysy­mys, jos asiaa kysyy muslimeilta it­seltään tai islamia puoluste­levilta, “dhimmiytyneiltä” islamintutki­joilta, jotka islamin kriittisen ana­lyysin sijaan syyttävät me­diaa, amerikkalaisia ja juu­talaisia islamin ongelmista. Asioista on otettava itse sel­vää tutkimalla islamin kes­keisiä lähteitä: Koraania, haditheja ja Mu­hammadin elämäkertaa. Muhammad itse va­roitti, että Ko­raania ei saa antaa vääräuskoisten kä­siin ilmeisesti tiedostaen hyvin, että Koraani ei kestä kriittistä tarkastelua, ja peläten, että vääräuskoiset voisivat käyt­tää sitä is­la­mia vastaan:

Ibn ‘Umarin arvovallalla on kerrottu Allahin lähettilään sanoneen: “Älkää ottako Koraania mukaan matkal­lenne, sillä pelkään, että jos se katoaa, se voi joutua vihollisen käsiin. Ayyub (yksi välittäjäketjun kertojista) sanoi: Vihollinen voi anastaa sen ja alkaa riidellä kanssasi sen sisällöstä.” (Sahih Muslim 20:4609)

Isla­mia ymmärtääkseen on välttämätöntä perehtyä myös muslimimaiden me­dioissa käytäviin kes­kus­teluihin ja niistä välittyvään maailmankuvaan (ks. MEMRI, PMW). Paljastuu räikeä ristiriita sen vä­lillä, mitä mus­limit itse puhuvat omissa medioissaan, ja sen välillä, millaisena muslimit kuvaavat islamin länsi­maisissa medioissa. Jos muslimit itsepintai­sesti puhuisi­vat islamista muslimimaissa samalla tavoin kuin länsimaissa, heidät lynkattaisiin välittö­mästi tai heille langettaisiin kuoleman­tuomio islamin hylkäämisestä (ks. Islam 101. Mutta länsimaissa tämä menettely on osa taqiyyaa, ja siksi islamilaisten maiden us­konoppineet hy­väksy­vät sen. Joissakin tapauksissa kysy­mys on taas siitä, että länsimaissa maltilli­sina esiinty­vät muslimit eivät itse aidosti ole tietoisia, mistä islamissa on todella ky­symys, mutta myös tällaisten “hyödyl­listen idioottien” toiminta on islamin koko­naisedun mu­kaista, sillä val­heellinen ajatus mal­tillisen islamin mahdollisuudesta edesauttaa musli­mien maa­han­muuttoa ja sitä kautta maail­manlaa­juista jihadia muuta ihmiskuntaa vastaan.

Muslimeilla on tapana väittää, että ainoas­taan arabian kieleen syvällisesti perehtyneet muslimioppi­neet voivat ymmärtää Koraania ja islamia, ikään kuin Ko­raania ei voisi kääntää vähemmän tai enemmän onnistuneesti toisille kielille siinä missä muitakin tekstejä (ks. Ali Sina: Why I left Islam ja Ibn Warraq: How to Debate Muslims). Tosiasia joka tapauksessa on se, että monet muslimeiksi identifioituvat henkilöt eivät tiedä todellakaan paljoa siitä, mistä Ko­raanissa pu­hutaan ja millainen henkilö Muhammad oli, koska mus­limien on rukoil­tava ja luettava Koraania arabiaksi, Allahin kie­lellä, ja suurin osa nykypäivän muslimeista on äidinkie­leltään ei-arabian­kieli­siä (Spencer 2007: 23). Muslimeille Koraanin ymmärtäminen ei suinkaan ole ensisijaista, vaan sen resi­toimi­nen ja ulkoa opettelu arabiaksi: Allah haluaa kuulla Koraania lausuttavan nimenomaan omalla kie­lellään arabi­aksi; rukoi­leminen muilla kielillä ei käy päinsä. Tämä arabi-impe­rialismi on johta­nut siihen, että monet muslimit eivät aidosti tiedä, millainen henkilö Muhammad oli, ja niinpä he rai­vostuvat sil­mittömästi, kun joku islamin omiin lähteisiin perehtynyt kertoo kiu­sallisia mutta totuu­denmukaisia yksi­tyiskohtia Muhammadin elämästä ja hänen sunnas­taan.

Tilannetta hämärtää lisäksi islamin sisäinen valheellisuus: monille muslimeille ja islamin puolus­teli­joille Muhammadin elämä ja sen yksityiskoh­dat — islamin pyhä ydin, jota ei saa kyseenalaistaa ja josta muslimien oletetaan olevan ylpeitä ja jonka kunniaa he suojelevat kostoiskuillaan, mella­koi­misellaan ja muulla riehumisellaan — on yksinkertaisesti liian järkyttävä ja vasten­mielinen, jotta he voisivat hy­väksyä sen. Harva mieleltään terve ihminen, edes muslimi, haluaisi todella olla sellainen, millaiseksi Mu­ham­mad, “täydellinen ihminen”, islamin omissa lähteissä ku­vataan.

On ilmeistä, että Mu­hammad kärsi toistuvista temporaalilohkoepileptisistä kohtauksista (ks. Ali Sina: Muhammad and Temporal Lobe Epilepsy), jotka tuottivat hänelle harha-aistimuk­sia jumalallisesta läsnäolosta,[24] mikä sai hänet sitten suuruudenhulluuttaan kuvitte­lemaan olevansa jon­kinlainen poikkeuk­sellinen yli-ihminen: profeetta. Islamin lähteiden perusteella syntyy vai­kutelma, että Mu­hammad oli erittäin huonosta itse­tunnosta kärsinyt narsisti­nen vaino­harhainen so­siopaatti, joka omaa profeetallista erikoisasemaansa muille todistaakseen oli valmis kylmästi turvautu­maan mihin hyvänsä menetelmiin, kuten valehteluun, manipulointiin, ryöstelyyn, kidutuk­seen, ter­roriin, raiska­uksiin, vastustajiensa or­juut­tamiseen, kunnia- ja jouk­komurhiin. Tätä taustaa vasten ei siis ole ihme, että Muham­madin elämästä on laadittu paljon kau­nisteltuja ja vää­risteltyjä kuvauksia, joissa hä­nen käyttäyty­mistään on selitetty par­hain päin, monia kiusalli­sia asi­oita on “unohdettu” mainita, ja hä­nestä on pyritty an­tamaan kuva erään­laisena oi­keudenmukai­sena ja Jee­suksen kaltaisena ihan­teelli­sena myötätuntoi­sena pyhi­myk­senä (ks. Spen­cer 2007: 17-26). Samaan aikaan kui­tenkin luke­mat­tomat mart­tyyriu­desta haa­veile­vat mu­jahidinit, lap­set ja nuo­rukai­set Pales­tiinassa, Pakis­tanissa, Iranissa ja kaikkialla maailmassa lukevat ja kuule­vat tarinoita Ko­raanista, Mu­hamma­din elämäker­rasta ja haditheista ja ihan­noivat hä­nen kiistä­mätöntä tai­tavuut­taan ovelana ja armot­tomana sota­päällik­könä, joka osasi moti­voida taistelijansa anta­maan kaikkensa ja kuole­maan asiansa puo­lesta. Koska nämä jälkimmäiset nojautuvat islamin alkuperäi­siin auktoriteetteihin, Ko­raanin ja sun­naan, he ovat aina vahvemmassa asemassa kuin asioista tietä­mät­tömät ja harhaanjoh­detut maltilli­semmat musli­mit, joiden roolina lännessä on — hyö­dyllisten idioo­ttien ominai­suudessa — toimia maaperää jiha­dille pehmentävänä etu­jouk­kona.

Robert Spencer Jihad Watch -järjestöstä kertoo kirjastaan “The Truth about Muhammad”. Ks. Spencerin Heritage-sääti­össä pitämä luento Mu­hammadista­ sekä muita Youtube-vi­deoita ha­kusanalla Robert Spencer.

Islamin omat läh­teet osoittavat paikkansa pi­tämättömäksi sen usein tois­te­tun ho­keman, että pieni radikaali vähem­mistö on kaapannut islamin ja pilannut islamin alkuperäisen rauhan sanoman (Spencer 2007: 17). Yksittäiset mus­limit voivat olla rau­hanomaisia, ja onneksi valta­osa mus­limeiksi iden­tifioitu­vista on rau­han­omaisia, mutta islam ei sitä ole. Jokainen muslimi on potenti­aalinen kä­velevä aikapommi, mikäli hän ei sa­noudu irti islamin uskontun­nustuksesta, vaan pitää Ko­raania ja sun­naa moraalisina ohjenuori­naan. Jotta islam voisi maltil­listua, tarvitaan paljon ihmisiä, jotka ovat valmiitta uh­raamaan elämänsä sen edestä: tarvitaan ei-muslimeja sekä islamin hylänneitä ja har­ha­oppisia “musli­meja”, jotka kään­nyttävät muslimeja massoittain pois islamista osoitta­malla, että Ko­raa­nil­la, Mu­hamma­dilla ja hänen sun­nallaan ei ole sijaa ny­ky­maa­il­massa. Ayaan Hirsi Ali toteaa haastattelussaan (lokakuu 2007):

Ei ole maltillista islamia. On mus­limeja, jotka ovat passiivisia tai jotka eivät nou­data islamin sääntöjä, mutta on todella vain yksi islam, joka määritelmän mukaan on alistumista Jumalan tahdolle. Siinä ei ole mi­tään maltillista.

Hyödylliset idiootit

Vaikka muslimit kutsuvat islamilaisen maailman ulko­puolista aluetta Dar al-har­biksi, sodan alu­eeksi, tuon sodan ei kuitenkaan tarvitse välttämättä aktualisoitua (Hämeen-Anttila 2001: 55). Toki kaik­kialla maail­massa, missä muslimit kohtaavat muiden uskontojen ja kult­tuurien edustajia, on kriisi­pesäkkeitä, sotia ja väkivaltai­suuksia, mutta isla­milainen maailma on viime vuosisatojen aikana ollut liian heikko ja hajanainen aloittaak­seen laajamittaisia sotatoimia länttä vastaan, vaikka erään shari’an tulkin­nan mukaan islamin yhteisön tulisi suorittaa hyökkäys us­kottomia vastaan näiden omalla maaperällä (jihad talab) vähintään ker­ran vuo­dessa (toisen tulkinnan mu­kaan hyökkäykseen on ryh­dyttävä aina, kun se on mah­dollista).[25] Suoranaisen rintamahyökkäyksen sijaan länsimaat ovat saaneet pysyväksi riesakseen isla­milaisen terrorismin, minkä lisäksi väkivaltaisuudet ja mella­kat lännen suurkaupun­kien muslimi­ghetoissa ovat viime vuosina selvästi lisääntyneet ja voimistu­neet. Yksinomaan Ranskassa on tällä hetkellä jo 200-300 esikaupunkialu­etta tai kylää, joita hallitaan shari’a-lailla ja joissa polii­silla ei ole lain­kaan kontrol­lia. Hollannissa ja Ruotsissa kymmenet tu­hannet kantaväestöön kuulu­vat ihmiset pakenevat vuo­sittain muslimialueilta joko ulko­maille tai mus­li­mi­va­­pail­le vyöhykkeille maan sisällä. Erään ruotsalaisarvion mu­kaan white flight al­kaa, kun maahan­muutta­jien määrä ylit­tää 20 % pai­kal­li­sesta väes­töstä. Nä­mä ke­hitystrendit ovat väistä­mättömiä myös Suomessa.

Muslimien mielenosoitus Lontoossa (helmikuu, 2006) on tyypillinen esimerkki jihadin “rau­han­omai­sista” menetelmistä, joilla kaikkinainen vastarinta ja kritiikki islamia kohtaan pyritään kieltämään. Mie­len­osoitus saa jatkua huolimatta siinä avoimesti harjoitettavasta uhkailusta ja vihan lietsomisesta. Viranomaiset ja poliitikot pyrkivät sitä vastoin aktiivisesti kieltämään shari’an käyt­töön­ottoa vastustavat mie­len­osoitukset, ja min­kään­lai­sis­ta jour­na­lis­tisis­ta kri­tee­reis­tä vä­lit­tämät­tä leh­dis­tö leimaa suoralta kädeltä tällaisiin mie­len­osoituksiin osal­listujat ää­ri­oi­keis­to­lai­sik­si kiihkoilijoiksi, kse­no­­fobeik­si ja ra­sis­teiksi.

Avoimen väkivallan sijaan ja sen ohella musli­mit ovat turvautuneet globaalissa jihadissa eri­laisiin pitkän ai­kavälin strategioihin. Muslimien väkivallattoman jihadin keskeisiä menetelmiä ovat maahanmuutto länsimaihin ja musli­mien korkea syntyvyys. Asiat sujuvat suhteellisen rauhanomaisesti aina siihen asti, kunnes musli­mien osuus väestöstä ylittää tietyn prosenttiosuuden. (Ks. No Sharian teoria Euroopan islamisaatio­sta: No Sharia: Islamization of Europe and Policies to Prevent It.) Kuten esimerkit Länsi-Euroopan maista osoittavat, muslimiväestön lisääntyminen johtaa väistämättä so­siaalisiin ongelmiin, rikolli­suuden kasvuun, mellakointiin ja muusta yhteis­kunnasta eristyneiden muslimi­ghettojen muo­dostu­miseen. Näihin sosiaali­siin on­gelmiin vedoten ja hyödyntäen juutalais-kristilli­sen perinteen syylli­syyskulttuuria mus­limit ja heidän puolestapuhujansa vaativat yhteiskunnalta lisää “kotouttamis-” ja “integroitumisrahaa” — mikä juurruttaa isla­min syvemmälle yhteiskuntaan ja tukee sitä kautta suo­raan vapaan demokratian syrjäyttämistä shari’alla. Länsimaihin muut­tavat muslimit har­joit­ta­vat aktii­vi­sesti da’waa eli islamiin kutsumista, jokaisen mus­limin velvolli­suutta (ks. Islam Q&A:12913), ja perustavat vilkkaasti uusia moskeijoita ja isla­milaisia “kulttuurikeskuksia” — usein ra­hoi­tuk­sella, joka on peräi­sin islamin kovaa, wahhabilaista linjaa edustavasta Saudi-Ara­bi­asta.

Egyptiläinen muslimioppinut sheikki Yousuf Al-Qara­dhawi us­­ko­o, että mus­­li­mit val­loit­ta­vat Eu­roopan ja alista­vat sen sha­ri’an alai­suu­teen da’­wan avul­la. (Qa­­tar TV, 28.7.2007)

Muslimit käyttä­vät häi­käile­mättä hyväksi länsi­maisten yh­teis­kuntien heikkoja kohtia ajaak­seen päämää­riään. Eräs mene­telmä on pe­rustaa islami­laisia puolu­eita tai solut­tautua päätök­sente­ko­pro­ses­sei­hin amerik­kalais- ja juu­ta­lais­vas­taisten, tasa-ar­voa ja su­vait­sevai­suutta yliko­rosta­vien, kult­tuu­rire­lati­vismia ja moni­kulttu­rismia propa­goivien vih­rei­den tai so­siaa­li­demo­kraat­tisten puoluei­den kautta. Näi­den ideologi­oiden kan­nat­tajien joukossa on pal­jon sha­ri’an käyt­töönot­toa edes­auttavia “hyödyllisiä idi­ootteja“, jotka ajavat islamin asiaa pelkäs­tään vastus­taak­seen Yhdys­valtojen poli­tiik­kaa, ro­mah­­­dut­taak­seen länsi­maisen elä­mänta­van, jonka he nä­kevät epä­on­­nistu­neen tai jota he — mus­limien ta­voin — pitä­vät epä­mo­raalise­na, tai ilmais­takseen anar­kis­tien ta­voin yleistä ni­hi­lis­tistä in­ho­aan järjes­täyty­nyttä yh­teis­kuntaa vastaan. Nämä hyö­dylli­set idi­ootit ei­vät vali­tet­ta­vasti ym­märrä, että sha­ri’an to­talita­risti­nen yhteis­kunta­järjes­telmä, Alla­hin laki, ei anna min­kään­lais­ta suojaa vähem­mis­töille, eikä se kun­ni­oita yk­si­lönva­pautta eikä muita perusva­pa­uksia, vaan pa­kottaa kaikki ih­­mi­set poikke­uksetta, mu­kaan lukien ka­pinoi­vat ääri­vasem­mis­tolai­set ja anar­­kis­tit — niin en­ti­set kom­mu­nis­tit kuin hu­ma­nistisista ar­voista piittaa­matto­mat ja lyhyen täh­täimen voi­ton maksi­mointia ta­voittelevat kapita­listitkin — alis­tu­maan yk­sin Allahille ja hänen shari’­an­sa mää­rä­yk­­sille.

Muslimit eivät myöskään epäröi käyttää hyväksi länsi­maista su­vaitsevaisuutta, sanan- ja uskonnon­vapautta lak­kaut­taakseen ne heti, kun heille tar­joutuu siihen mahdollisuus. Kuten viimeistään Theo van Goghin murha ja Mu­hammad-pilapiirros­kohtu osoittivat, jo nyt länsimaissa asuvat muslimit odotta­vat, että myös muiden kuin muslimien tulisi suhtautua täysin kritiikittömästi ja kun­nioitta­vasti Mu­hammadia ja islamia kohtaan. Jos tähän ei suostuta, muslimit alkavat esittää uhkauksia ja turvautu­vat tarvittaessa mellakointiin, väkivaltaan ja murhiin kostaakseen “islamin pilk­kaa­jille” ja estääk­seen jatkossa kaikenlaisen kriittisen keskustelun islamista. Näiden menetelmien lisäksi mus­limit ja islamin puolustelijat pyrkivät leimaamaan islamia vähänkin kritisoivat henkilöt kiihkoili­joiksi, ääri­oikeistolaisiksi tai ra­sisteiksi — antaen itse rasistisesti ymmärtää, että islam olisi rotu, vaikka tosi­asiassa se on fasismiin verrattavissa oleva kult­tijohtaja Mu­ham­madia glo­rifioiva ja Allah-nimistä jumalolentoa pal­vova mi­litaristis-ekspansiivinen ja uskonnollis-poliittinen liike (is­lamin ja fasismin yhteyksistä ks. ObsessionRadical Islam’s War Against the West). Joka tapauk­sessa kriitikoiden leimaaminen “kiihkoilijoiksi”, “rasisteiksi”, “muukalaisvihamielisiksi” tai “ääri­liik­keiden edus­tajiksi” on län­si­maissa tehokas menetelmä keskustelun lopettamiseksi. Muslimit ja isla­min puolus­telijat pyrkivät tekemään kaikkensa kiel­tääkseen — shari’an mukaisesti — lainsää­dännöllä islamin kritiikin, ja yksi heidän tätä varten lanseeraamista käsit­teis­tään on islamo­fobia. Henkilöt, jotka ovat perehtyneet liian syvälli­sesti islamin lähteisiin, Koraa­niin ja sunnaan, ja va­roittavat islamin tavoitteista ja vaaroista, pyritään leimaamaan islamofo­beiksi antamalla samalla ymmärtää, että islamofobia olisi jotain kielteistä. Tosiasiassa islamofobia on välttämätöntä länsi­maisen vapaan yhteiskunnan suo­je­le­mi­seksi, ja SIOE:n verk­ko­sivua lainaten se on “ylintä tervettä maalaisjärjen­käyttöä”. Todellinen ongelma länsi­maissa ovat suvaitsevaiset ja po­liittisesti korrektit, musli­meja myötäilevät ja islamia puolustavat “dhimmiytyneet” poliitikot ja tut­kijat, jotka maan­pet­turuu­teen rinnastettavilla lausunnoillaan ja toi­millaan ovat viemässä länsimaista vapaata yhteis­kuntaa ko­vaa vauhtia kohti sen perikatoa. Islamin kritiikin vaientami­nen johtaa lopulta to­dennä­köisesti siihen, että äärina­­tio­na­lis­tiset puo­lisoti­laalliset jou­kot joutuvat huolehtimaan siitä yhteis­kunnan suojelu­velvolli­suu­desta, joka nor­maalisti kuu­luisi virkaval­lalle.

cnbs-news.jpg

“Euroopan on mahdollisesti tehtävä valinta poliittisen korrektiuden ja oma sivilisaationsa säilymisen välillä.” — CBN Newsin reportaasi poliit­tisen korrektiuden halvaannuttamasta Euroopasta (LiveLeak).

Toki on myös poliitikkoja, jotka tiedostavat hyvin islamin vaarat, mutta länsimaiden riippuvuus muslimimaiden öljystä sekä taloudelliset ja geostrategiset seikat estävät heitä puhumasta asioista niiden oi­keilla nimillä, mikä estää tehokkaat vastatoimet nyt, kun asiat ovat vielä jossain määrin kontrolloitavissa. Sen sijaan, että puhutaan “sodasta terrorismia vastaan”, tulisi rehellisesti puhua “so­dasta shari’aa vastaan”, ja tässä globaalissa sodassa shari’an torjumiseksi tu­lisi muslimien tavoin käyttää niin rauhanomaisia, taloudellisia kuin sotilaalliseen voimaankin poh­jautuvia menetelmiä. Kaikille muslimeille ja eritoten länteen muuttaville muslimeille tulisi tehdä alusta asti hyvin sel­väksi, että länsi ei halua shari’aa eikä tule missään tapauksessa ikinä hyväksy­mään sen käyttöönot­toa maaperällään. Jos länteen muuttaneet muslimit eivät hyväksy lännen arvo­maailmaa, heitä ei tulisi pitää täällä väkisin vaan heille tulisi tarjota vapaa mahdollisuus pa­la­ta ta­kai­sin is­lami­lai­seen ihanne­maa­hansa. ”Maas­ta avus­ta­mi­nen” Sau­di-Arabiaan, Pakistaniin, Afganistaniin, Iraniin tai Sudaniin tulee huo­mat­ta­vas­ti edul­lisemmaksi kuin muslimien täysylläpito ja jatkuva valvonta, ja tällöin kaikki saisivat elää omassa optimaallisessa kulttuurisessa ym­päris­tösssään.

Mujahidinin orgastinen kliimaksi

Maahanmuuton ja syntyvyyden lisäksi muslimit hyödyntävät siis aktiivisesti mm. lännen demokratiaa, suvaitsevaisuutta, uskonnon- ja sananvapautta länttä itseään vastaan, mutta Koraanin (9:41) mukaan aseellinen jihad us­kotto­mia vastaan Alla­hin tiellä (al-jihad fi sabil Allah) on joka tapauksessa parasta, mitä muslimi voi tehdä, eikä pro­feetta Mu­hammadkaan osannut mai­nita mitään, mikä palkkionsa puolesta vetäisi vertoja sille:

Eivät taistelusta pois jäävät uskovaiset — paitsi ne, joilla on jokin vamma — ole samanveroisia kuin ne, jotka kilvoittelevat Allahin tiellä omaisuutensa ja henkensä uhalla. Allah suosii omaisuutensa ja henkensä uhalla kil­voittelevia enemmän kuin taisteluista pois jääviä. Hän on luvannut molemmille parhaan palkkion, mutta kil­voitteleville Hän antaa suuremman palkan kuin taistelusta pois jääville. (Koraani 4:95)

Kiiruhtakaa kevein tai raskain mielin ja kamppailkaa Allahin tiellä omaisuutenne ja henkenne uhalla. Tämä on teille parasta. Kunpa vain tietäisitte. (Koraani 9:41)

Allah rakastaa niitä, jotka taistelevat Hänen tiellään vierekkäin, aivan kuin he olisivat vankka muuri. (Koraani 61:4)

Mies tuli Allahin lähettilään luo ja sanoi: “Neuvo minulle, onko mitään sellaista tekoa, joka vetää vertoja jiha­dille?” Hän vastasi: “En tiedä sellaista tekoa.” (Sahih Al-Bukhari 4:52:4)

Profeetta sanoi: “Pienikin pyrkimys taistella Allahin tiellä aamupäivällä tai iltapäivällä on parempi kuin maa­ilma ja kaikki mitä siinä on.” (Sahih Al-Bukhari 4:52:50)

‘Auf b. Harith sanoi: “Oi, Allahin lähettiläs, mikä saa Herran nauramaan ilosta palvelijalleen?” Hän vastasi: “Kun tämä syöksyy vihollisen keskelle ilman panssaria.” ‘Auf veti pois yllään olleen panssariliivinsä ja heitti sen syrjään; sitten hän tarttui miekkaansa ja taisteli vihollista vastaan, kunnes hänet surmattiin. (Ibn Ishaq: 300)

Mutta ei tässä vielä kaikki. Koraani ei lupaa muslimeille mitään muuta niin varmaa taetta pelastu­misesta ja pääsystä paratiisiin kuin kuolemi­sen marttyyrina (Islam 2007, DVD). Toisin kuin kristinus­kossa, isla­missa marttyyrilla ei tarkoiteta henkilöä, joka kärsii uskonsa puolesta kuole­maansa asti uskottomien kä­sissä, vaan henkilöä, joka surmatessaan uskotto­mia tulee surmatuksi (Spencer 2007). Koko islamin uskonharjoituk­sen abso­luuttisena ja ylit­tämättömänä orgastisena klii­mak­sina ja kun­niakkaimpana tekona niin it­selle kuin koko islamin yhteisölle on tulla surmatuksi samalla kun sur­maa uskottomia taiste­lussa Allahin asian puolesta — koko maail­man alistamiseksi shari’an alaisuu­teen. Marttyyri­kuolemaa ei islamin yhteisössä mielletä varsinaiseksi kuolemantapa­ukseksi, jota olisi aihetta surra. Koraani (3:169) opastaa:

Älä pidä kuolleina niitä, jotka on surmattu Allahin tiellä. He elävät Allahin luona. (Koraani 3:169)

Tässä palestiinalaisessa TV-ohjelmassa lapset vakuuttavat, ettei mikään ole hienompaa kuin marttyyrikuolema (PA TV, kesäkuu, 2002).

Marttyyriutta (shahida) juhlitaan islamissa marttyyrin ja paratiisin taivaallisten neitsyiden hää­juh­lana. Sa­malla kun marttyyri (shahid eli todistaja) pääsee paratiisissa nauttimaan mitä houkut­tele­vim­mista aisti­nautinnoista, kuten 72 neitsyen seksuaalisista palveluista, hänellä on kunnia päästä todistamaan omin silmin jotain parasta, mitä Muhammad ainakaan pystyi kuvittelemaan, nimittäin että Allah on todellakin ainoa jumala ja Muhammad Hänen pro­feettansa. Kun otetaan huomioon nuorten seksu­aalinen tur­hautuminen muslimiyhteisöissä sen johdosta, että normaali sukupuolten välinen kanssa­käyminen on estetty, ei ole ihme, että marttyyri-iskusta haaveilevia nuoria miehiä on jonossa odot­tamassa paljon enemmän kuin pommeja on saatavilla. (Islam 2007, DVD)

Marttyyri-iskuun valmistautuvien jihadistien viesti kertoo, miksi mus­limit ovat vaarallisia ja miksi heidän kanssaan ei voi käydä kauppaa: heidän mielensä on jo paratiisissa vietettävissä häissä, eivätkä he arvos­ta tätä elämää.

Lisää bensaa jihadin liekkeihin

Olennaisena elementtinä kunniakoston kulttuureihin liittyy omiin ongelmiin ja ahdinkoon johtavien virheiden pak­komielteinen toistaminen. Häpeän pelosta omia virheitä ei myönnetä eikä käyttäyty­mistä kor­jata, vaan ongelmista syytetään joko toista elämäntapaa edustavia ulkopuolisia yhtei­söjä ja nii­den jäseniä tai sitä, että oma yhteisö ja sen jäsenet eivät ole pitäneet tarpeeksi lujasti kiinni omista kulttuurisista käytännöistään. Ratkaisuna nähdään se, että näistä käytännöistä tulisi pitää vielä aiempaakin tiukemmin kiinni, mikä tosiasiassa vain voimistaa ja luo lisää niitä syitä, josta ongelmat alun perin saaneet alkunsa. Tämä ajat­telutapa on syvästi juurtunut isla­milai­seen filosofi­aan, jossa ajatellaan, että ainoa tie menestykseen on islam ja että kaikki epäonnis­tumi­set puolestaan kumpuavat islamin hylkäämisestä. Kun musli­mien asiat menevät huonosti, mus­limi­johtajat väittävät sen johtuvan siitä, että muslimit eivät ole olleet tarpeeksi islamilai­sia. Samalla kun omista sosiaa­lisista ongel­mista ja islamilaisten maiden tosiasiallisesta jäl­keenjääneisyy­destä syyte­tään uskotto­mia, amerikkalaisia, juutalaisia tai ristiretkeläisiä, vakuutetaan, että ainoastaan islamin tiukka seu­raaminen — voimallisempi jihad Allahin tiellä “uskottomia” vastaan — voi pitää muslimit “par­haana kan­sana”. (Spencer 65, 126-127.)

Alla oleva sheikki Muhammed Salih Al-Munajjidin fatwa (Islam Q&A:13759) edustaa monia niistä muslimien ylimieli­sistä, diskriminoivista, vainoharhaisista ajattelutottumuk­sista ja asenteista, joita ilman maailma nyt ja tulevaisuudessa olisi huomattavasti miellyttävämpi paikka elää:

Ylistys Allahille!

Muslimit ovat kärsineet vainoamisesta ja vahingonteosta heitä kohtaan tunnettujen ennakkoluulojen ja sen joh­dosta, että he ovat uskollisia uskonnolleen, mutta vainottiinpa heitä kuinka paljon hyvänsä, heitä on mah­do­tonta saada nöyrtymään ja vihaamaan islamia; mieluummin he kestävät sen kärsivällisesti Allahin asian puo­lesta ja etsien palkkiota siitä. Heidän Herransa sanoo:

“Älkää olko heikkoja (vihollisianne vastaan) älkääkä murehtiko, sillä jos te uskotte, te olette ylimmät (voi­tossa).” (Koraani 3:139)

Mitä tulee tekoihin, joita jotkut kafireista (vääräuskoisista) tekevät muslimeille, niin syynä niihin on jokin seu­raavasta kolmesta:

Joko tämä kafiri on tietämätön islamista ja sen suuruudesta ja siitä, että se on totuuden uskonto, joten hän yrit­tää vahingoittaa muslimeja tuon tietämättömyytensä takia. Tai hän tietää, että islamin uskonto on totuuden us­konto, mutta hän vahingoittaa muslimeja up­piniskaisuuttaan ja ylimielisyyttään. Tai hän tietää islamin ja mus­limien ylivertaisuudesta, mutta hän toimii sillä tavoin, koska hän on ka­teellinen is­lamia ja sen seuraajia koh­taan.

Kaikesta huolimatta muslimit uskovat, että islam on kunnian ja ylpeyden uskonto ja korkean statuksen us­konto tässä maail­mas­sa ja tuon­puo­lei­sessa; jo­kaisen sellaisen statusta, joka noudattaa islamia, Al­lah nos­taa ja jokai­nen, joka kääntyy pois islamista, vahingoittaa vain itseään.

Yksi asioista, joita islam opettaa meille, on olla ylpeä ja vahva. Profeettamme sanoi: “Vahva uskoja on pa­rempi ja rakastetumpi Allahille kuin heikko uskoja, vaikka molemmat ovat hyviä.”

Islam käskee meitä, että vanhempien meistä tulisi osoittaa armoa nuorempia kohtaan. Allahin lähet­tiläs sanoi: “Se ei ole yksi meistä, joka ei osoita armoa nuoremmille.”

Islam komentaa meitä olemaan armollisia ja myötätuntoisia toinen toisiamme kohtaan ja sitä vas­toin ankaria ja julmia kafireita kohtaan. Allah sanoo kuvatessaan profeettamme kumppaneita: “Muhammad on Allahin lä­het­tiläs ja ne, jotka seuraavat häntä, ovat ankaria uskottomille, mutta armeliaita toisilleen.” (Koraani 48:29)

Uskontomme sallii meidän (muslimimiesten) mennä naimisiin juutalaisten tai kristittyjen naisten kanssa. Mutta meidän ei ole luvallista antaa tyttäriemme mennä naimisiin heidän kanssaan, koska juutalaiset ja kristityt ovat arvoasemaltaan meitä alempia ja naisemme ovat heitä ylempiä; ja se, joka on alempi, ei voi pitää vallassaan sellaista, joka on ylempi. Islamin tulisi olla se, joka pitää muita vallassaan, ei se, jota pidetään vallassa. Ja me uskomme heidän profeettoihinsa, mutta he eivät usko meidän profeettaamme.

Uskontomme määrää meidät karkottamaan heidät Arabian niemimaalta sallimatta heidän jäädä sinne, koska Arabian niemimaa on Ilmestyksen maa, eikä ole luvallista, että epä­puh­tai­den kafireiden läsnäolo saastuttaa si­tä. Allahin lähettiläs sanoi: “Karkottaa mushrikit (monijumalaiset, pakanat) Arabian niemimaalta.” (Sahih Bukha­ri 4:52:288 ja Sahih Muslim 19:4366)

Uskontomme kieltää meitä syömästä juutalaisen tai kristityn astiasta, paitsi jos emme löydä mitään muuta. Siinä tapauksessa on luvallista syödä siitä sillä ehdolla, että pesemme sen perusteellisesti. Pro­feetta sanoi, kun hä­neltä kysyttiin syömisestä Kirjan kansojen ihmisten astioista: “Jos löydätte mitä tahansa muita astioita, niin äl­kää syökö heidän astioistaan; jos ette löydä mitään muuta, peskää ne ja syökää niistä.” (Sahih Bukhari 7:67:387)

Uskontomme kieltää meitä jäljittelemästä kafireiden pu­keu­tu­mista, sitä, kuinka he syövät, ja yli­päätään mi­tään heidän tavoistaan, koska me olemme ylempiä ja kafirit ovat alempia, ja sen, joka on ylempi, ei tulisi jäl­jitellä sitä, joka on alempi. Profeetta vieläpä varoitti, että se, joka jäljittelee kafireita, tulee kohtaamaan saman kohta­lon kuin he Helvetissä. Kuinka kauhistuttava kohtalo! Al­lahin lähettiläs sanoi: “Joka jäljittelee heitä, on yksi heistä.”

Profeettamme on käskenyt meitä taistelemaan kafireita vastaan, kun kykenemme siihen, ja hyök­käämään heitä vastaan heidän kotimaissaan ja antamaan heille kolme vaihtoehtoa ennen kuin tun­keudumme heidän mai­hinsa: joko heistä on tultava muslimeja ja heidän on oltava kaltaisiamme jakaen oikeutemme ja vel­vol­lisuu­temme; tai heidän on maksettava jizyaa (veroa) ja tunnettava it­sensä alistuneiksi; tai he taistelevat, jolloin hei­dän omai­suutensa, vaimonsa, lapsensa ja kotinsa tu­levat sallituiksi sotasaaliiksi muslimeille.

Islam on jumalallisesti ilmestynyt uskonto, joka yhdistää us­ko­van hänen Herraansa ilman välikäsiä. Näin ollen henkilö palvoo Herraansa milloin haluaa ja kutsuu Häntä milloin haluaa. Hän on yhtey­dessä Herraansa pal­von­nallisten siteidensä kautta, kääntymällä Hänen puoleensa ja rukoilemalla Häntä. Hän ei tarvitse pappien tai rab­bien väliintuloa, vaan hän kääntyy suoraan Allahin, Yhden, Kaikkien Alistajan, puoleen

Se, että näemme tänä päivänä muslimien nöyryyttämistä ja juutalaisten ja kristittyjen herruutta, on seurausta siitä, että muslimit ovat olleet leväperäisiä ja epäonnistuneet noudattamaan uskontoaan, epäonnistuneet val­mistautumisessa jihadiin Allahin asian puolesta; he ovat sen sijaan ra­kastaneet tätä maailmaa, mikä tappaa hei­dän sydämissään rakkauden Al­lahia ja tuonpuoleista kohtaan. Sen tähden näette, että muslimien verta vuoda­tetaan ja siitä on tullut halpaa ja heidän talonsa tuhotaan ja niitä pidetään arvottomina ja heidän elämiään pide­tään hal­poina heidän heikkoutensa vuoksi. Allah totisesti sanoi totuuden, kun Hän sanoi:

“Jos onnettomuus kohtaa teitä, se tapahtuu tekojenne takia, vaikka Hän antaakin paljon anteeksi.” (Koraani 42:30)

Niinpä nöyryyttämisemme ja heikkoutemme johtuu siitä, mitä me muslimit olemme tehneet; se ei johdu isla­mista. Mutta kun palaamme takaisin uskontoomme, kunniamme ja ylpeytemme palaavat takaisin meille.

Ja Allah tietää parhaiten.

Islam Q&A

Sheikki Muhammed Salih Al-Munajjid

Lopuksi

Eurabia — sosiaalidemokraattinen-vihreä-antisemitistinen-antiame­rik­ka­lai­nen utopia Euroopan tulevaisuudesta

Länsimaisten arvojen halven­tamiseksi ja epä­on­nistunee­na pi­tä­män­sä län­si­mai­sen kult­­tuu­rin lu­his­tami­sek­si mo­ni­kult­tu­ris­tit täh­tää­vät utopisti­sen Eurabian muo­dosta­miseen ja rahoittamiseen: siihen, että sai­simme kaikki elää “Lähi-idässä” ja nauttia musli­mien kult­tuu­ri­­lah­jasta kaikelle maail­malle: shari’asta (lue Bat Ye’orin raportti Eurabian nykyvaiheesta). Tällaista visiota ei ole kui­ten­kaan pakko jakaa. Euroo­pan islami­saa­tion pysäyttä­miseksi on mahdollista tehdä paljon: levittää tietoa islamista, Ko­raa­nista ja sunnasta; vedota poliitikkoihin; perustaa kan­sa­lais­jär­jes­töjä, jotka vaativat perustuslain nou­dat­ta­mista — myös mus­­­limeilta; äänestää vaaleissa islamia vastustavia po­lii­tik­koja jne. Muslimeja ei pidä jättää sen harhakäsityksen valtaan, et­tä heillä olisi mitään mah­dol­lisuutta saavuttaa tavoitettaan.

Katkelma elokuvasta Obsession

Lähteet

  • Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta. Suom. ja esipuhe: Jaakko Hämeen-Anttila; alkusanat: Ahmad Kuftaro. Helsinki: Basam Books.
  • Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A Translation of Ibn Ishaq’s Sirat Rasul Allah. Transla­ted by A. Guillaume. Oxford University Press, 1955.
  • Islam 2007, DVD = Islam: What the West Needs to Know, 2007. Starring: Robert Spencer, Walid Shoebat, Bat Ye’or, Serge Trifkovic, Abdullah Al-Araby. Director: Gregory M. Davis. Quixotic Media, DVD. (Tekstitetty suomeksi.)
  • Koraani [suom. Jaakko Hämeen-Anttila]. 4. p. Helsinki: Basam Books, 2005.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko, 2001: Islam-taskusanakirja. Helsinki: Basam Books.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko, 2004: Islamin käsikirja. Otava.
  • Spencer, Robert, 2007: Totuus Muhammadista, maailman suvaitsemattomimman uskonnon pe­rustajasta. Alkuperäisteos: The Truth About Muhammad (2006). Hyvinkää: Cranite.

WWW


[1] Tässä sivusotossa siteerataan A. Guillaumen englanninkielistä käännöstä “The Life of Muhammad” Ibn Hishamin (k. 33) toimittamasta Muhammadin elämäkerrasta, joka on lyhennetty versio Ibn Ishaqin (k. 766) laatimasta Muhammadin auktoritatiivisesta elämäkerrasta. Ibn Hisham (s. 691) sanoo poistaneensa Ibn Ishaqin teoksesta mm. kohtia, “jotka ovat häpeällisiä puhuttavaksi; asioita, jotka voivat ahdistaa tiettyjä ihmisiä.” Ibn Hishamin laitoksen Muhammadin elämäker­rasta on suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila, joka on edelleen lyhentänyt merkittävästi Ibn Hishsamin versiota. Kun tässä sivustossa käytetään em. englanninkielistä lähdettä, siihen viitataan merkinnällä Ibn Ishaq ja Hämeen-Anttilan koostamaan karsittuun käännökseen viitataan puolestaan merkinnällä Ibn Hisham.

[2] Ks. myös: Weir, David: Honour and Shame, Islam Watch, 17 Sep, 2007.

[3] http://www.gendercide.org/case_honour.html

[4] Islamin viisi pilaria ovat: 1) Usko (iman) Allahin ykseyteen ja siihen, että Muhammad on Hänen viimeinen profeettansa siten kuin islamin uskontunnustuksessa (shahada) julistetaan: “Ei ole muuta jumalaa kuin Allah ja Muhammad on Hänen lähettiläänsä.” 2) Rukous (salat), joka on toistettava viisi kertaa päivässä määräaikoina. 3) Almuvero (zakat). 4) Paasto (saum) kerran vuodessa. 5) Pyhiinvaellus (hajj) Mekkaan ainakin kerran elämässä, mikäli mahdollista.

[5] Ks. luettelo Muhammadin tunnetuista vaimoista: http://www.light-of-life.com/eng/reveal/r5405et7.htm#p133

[6] Spencer, Robert: Rape in Islam: Blaming the Victim. FrontPageMagazine.com | Thursday, January 23, 2003

[7] Mainittakoon, että Koraanissa itsessään ei ole käskyä aviorikko­jien kivittämisestä, mutta luotettavan hadithin (Sahih Bukhari 8:82:806) mukaan kyseinen ilmestys jäi Koraanista pois vahingossa. Mitä tulee laittomaan sukupuoliyhteyteen syyllistyneisiin aviottomiin henkilöihin, he saavat lievemmän ran­gaistuksen: 100 raipaniskua ja vuoden kestävän kar­kotuksen (Sahih Bukhari 8:78:629).

[8] Iranin lainsäädännössä on jopa annettu ohjeita siitä, minkä kokoisia kiviä kivittämisen yhteydessä tulee käyttää.

[9] Shirk tarkoittaa jonkin pitämistä Allahin vertaisena tai Allahia ylempänä, ja sillä viitataan mm. monijumalaisuu­teen.

[10] Ks. myös Profeetta Muhammadin elämäkerrassa oleva kappale “Allahin lähettiläs langettaa kuolemantuomioita” (Ibn Hisham: 389-393).

[11] Siteerattu pienin muokkauksin Bat Ye’orin teoksesta “The Decline of Eastern Christianity under Islam”, 361.

[12] Ks. esim: Bostom, Andrew G.: The Legacy of Jihad in Palestine, FrontPageMagazine.com, Tuesday, December 07, 2004. Ks. myös: http://www.jihadwatch.org/dhimmiwatch/archives/009145.php ja http://www.iant.com/imam/multaqa5.txt.

[13] Sitee­rattu Bat Ye’orin teok­sesta “The Decline of Eastern Chris­tianity under Islam”, 382.

[14] Aikoinaan muslimit jopa rukoilivat kohti Jerusalemia ennen kuin Muhammad teki lopullisen välirikon juutalaisten kanssa näiden itsepintaisesti kieltäydyttyä hyväksymästä Muhammadin profeetallista asemaa. Allahin saadun ilmoituk­sen jälkeen rukoussuunta (qibla) käännettiin kohti Mekkaa. (Spencer 2007:108-110; Ibn Hisham: 208.)

[15] Ks. esim. http://www.iant.com/imam/multaqa5.txt

[16] Ks. esim. http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/id69191.html

[17] Käytännön syistä dhimmin asema on myönnetty myöhemmin myös mm. intialaisille “pakanoille”, kun musli­mien aalto tuhosi Pohjois-Intian kulttuuriperinnön noin 1000 vuotta sitten (Spencer 2007: 165-166).

[18] Tapana on myös se, että taiste­lun yhteydessä harjoitetaan laajamittaista ryöväystä, tuhoa ja riettauksia. Vääräuskois­ten temppelit tuhotaan ja häpäistään, vääräuskoiset nai­set — ensi sijassa nunnat — raiskataan (ks. Davis: Islam 101)

[19] http://www.iant.com/imam/multaqa4.txt

[20] Fjordman: Muslim Rape Epidemic in Sweden and NorwayAuthorities Look the Other Way

[21] Ks. esim. http://www.iant.com/imam/multaqa5.txt

[22] “Harmia estääkseen” ja “rauhaa ylläpitääkseen” muslimin on lupa valehdella monenlaisissa tilanteissa esim. vaimolleen tai yhteisölleen (Abdullah Al-Araby, Islam 2007, DVD).

[23] Sitä paitsi islamin laki kieltää muutenkin sopimukset uskottomien kanssa lukuun ottamatta enintään 10 vuotta kestä­vää tulitaukoa (hudna), jonka aikana muslimeilla on mah­dollisuus kerätä voimia uutta taistelua varten (Spencer 2007: 145).

[24] Ks. esim. http://www.pubmedcentral.nih.gov/articlerender.fcgi?artid=1934374; http://www.springerlink.com/content/ktx4026123vnp222

[25] Yusuf Al Ayyari: The Ruling of Jihad and its Divisions http://downloads.islambase.co.uk/books/RulingJihad.pdf








--------------
Suosittelemme tutustumaan http://tundratabloid.blogspot.com/ blogiin
-----

No comments: