
Ohessa Seppo Lehto opettaa muslimeita ja muita harhaoppisia siitä mikä on pedofiiliprofeetta Muhammed ja edustamansa arvomaailma
- Älkäämme antako periksi ollessamme oikeassa. Tamperelainen kunnallisvaaliehdokas Seppo Lehto on mallinanne suomalaisen sisun ilmentymänä erilaisia ammattikiihottujia ja kansakuntamme alasajajia vastassa kuin Don Quijote aikanaan
- Klikkaa oheista Muhammed pilakuvataiteilija Seppo Lehdon kunnallisvaalivideota ja opi oikeaa asennetta suhtautumisessa pedofiiliuskonnon pedofiiliprofeetta Muhammediin ja harhauttamiinsa ihmisiin:
Olen Seppo Lehto kunnallisvaaliehdokas Tampereelta Tampereen kunnallisvaaleissa syksyllä 2008
- -
- Varatkaamme kuntana oikeus vaatia varantojemme kohdistaminen yhteiseksi hyväksemme eikä vahingoksemme. - Miksi kunnallinen itsehallinto ohitettaisiin, kun se on kaiken lisäksi järkevää kokonaisedunkin kannalta.
- Kuka pystyy sanomaan rehellisesti mitä myönteistä on siinä jos Tampereen kaupungista tehtäisiin neekerien ja somalien paratiisi asuttamalla kaikki liikenevät tilat ko. populalla? - Kuka maksaa viimekädessä ylläpitonsa? ... ja keiden kustannuksella?
- - Palautetta ja ehdotuksia e-mail: kunnallisvaaliehdokas(at)gmail.com
Suosikaamme nimi- ja asutusvalinnoissamme Markkuja vääräuskoisten Muhammedien sijaan ;)

Ohessa lisää asiaa islamista historiasta ja toimintatavoista - Huomioikaamme ko. seikat myös kunnallisvaaleissa ja koulujen uskontotunneilla islamista opetettaessa:
----------------------------------------
Kiitoksia oheisen nettisivuston tekijälle hyvästä ja asiantuntevasta valistuksestaan meille dhimmeille
http://aikapommi.wordpress.com/
----------------------------------
Mikä yhteys on islamilla ja kunniamurhilla? Keitä ovat apinoiden ja sikojen jälkeläiset? Mitä tarkoittaa abrogaatio ja miksi muslimit vaikenevat siitä lännen mediassa? Miksi avionrikkoja tulee sharia’n mukaan kivittää, eikä kivitystä saa korvata hirttämisellä, mestaamisella tai ampumisella? Onko muslimilla oikeus elää, jos hän ei rukoile? Mitä on taqiyya? Miksi verikosto on Allahin mukaan välttämätöntä? Miksi muslimit syyllistyvät poikkeuksellisen paljon raiskauksiin ei-muslimimaissa? Miksi vuosittain kymmenet tuhannet kantaväestöön kuuluvat ruotsalaiset ja hollantilaiset joutuvat pakenemaan kotiseuduiltaan ja mitä tekemistä muslimeilla on asian kanssa? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin löydät vastauksen tästä artikkelista.
Kulttuuris-psykologinen tutkielma islamista — maailman suvaitsemattomimmasta ja “rasistisimmasta”[*] “uskonnosta”
Huom! Kun tällä sivustolla puhutaan islamista ja muslimeista, islamilla tarkoitetaan profeetta Muhammadin perustamaa totalitaristista militaristista kulttia siinä muodossa, millainen se oli islamin omien lähteiden mukaan Muhammadin ja neljän nk. “oikeaanjohdetun” kalifin aikoina, alkaen vuodesta yksi islamin ajanlaskun mukaan (v. 622), ja muslimeilla tarkoitetaan henkilöitä, jotka harjoittavat islamia tuossa muodossa pitäen Muhammadin ilmestyksiä ja käyttäytymistä moraalisina ohjenuorinaan. Yksittäiset muslimit voivat noudattaa Koraanin käskyjä ja syyllistyä islamin harjoittamiseen Muhammadin sunnan tarjoaman esikuvan mukaisesti, ja monet muslimit tekevätkin näin, mutta tätä ei voi yleistää koskemaan muslimeiksi kutsuttujen ryhmää kokonaisuudessaan. Suurin osa nykypäivän muslimeiksi identifioituvista niin Suomessa kuin muuallakin on passiivisia ja islamista tietämättömiä, eivätkä he noudata Allahin shari’aa, vaan haluavat elää rauhassa aiheuttamatta kenellekään harmia. (Tämä on se mielikuva, jota poliittisesti korrekti media pyrkii propagoimaan.) Lisäksi suuri osa näistä muslimeista, erityisesti naisista, on vaikeassa ahdingossa puun ja kuoren välissä, sillä monikultturistinen yhteiskunta on haluton tarjoamaan tukea niille, jotka haluaisivat jättää islamin elääkseen länsimaisen, vapaan elämäntyylin mukaisesti.
Johdanto
Tämä on kulttuuris-psykologinen tutkielma siitä profeetta Muhammadin omalla käyttäytymisellään noin 1400 vuotta sitten asettamasta mallista, jota muslimiksi identifioituvat ihmiset ympäri maailmaa tänäkin päivänä pitävät ihanteellisena esikuvana omalle käyttäytymiselleen. Tarkoituksena ei ole väittää, että tietty yksittäinen muslimi käyttäytyisi Muhammadin psykologisen profiilin mukaisesti tai että kaikki muslimit tekisivät niin, mutta on ilmeistä, että muslimiyhteisöissä havaittavien yleisten käyttäytymistendenssien ja Muhammadin esikuvan välillä on suora yhteys. Analyysin toinen johtava teema on se, että islam on rakentunut kunniaa, kostamista ja fyysistä väkivaltaa arvostavan heimokulttuurin peruselementtien varaan siten, että nuo vanhakantaiset käytännöt on sanktioitu ja spesifioitu käyttäytymisen pienimmistäkin yksityiskohdista määrääväksi Allahin pyhäksi laiksi, shari’aksi, jota muslimit odottavat koko ihmiskunnan noudattavan.
Keskeiset lähteet
Islamin ydin muodostuu Koraanista ja sunnasta, jotka toimivat shari’an keskeisinä lähteinä. Koraani perustuu Muhammadin, Allahin lähettilään, saamiin “ilmestyksiin”, ja muslimit pitävät sitä Allahin omana arabiankielisenä puheena, joka on ollut olemassa aina. Sunna puolestaan tarkoittaa profeetta Muhammadin esimerkillistä elämäntapaa ja sen tarjoamaa ikuista mallia kaikille muslimeille. (Hämeen-Anttila 2001: 19-20, 28.) Tieto sunnasta on peräisin nk. haditheista, jotka ovat perimätietona välitettyjä lyhyitä kertomuksia siitä, mitä Muhammad kussakin tilanteessa teki ja sanoi. Kanonisoitujen hadithien lisäksi kirjallisuudessa liikkuu nk. heikkoja haditheja, joiden aitoudesta islamin oppineet ovat epävarmoja. Vaikka näitä ei käytetä islamin lain oikeuslähteinä, ne ovat usein suosittuja kansan parissa ja niitä pidetään moraalin perustana. (Hämeen-Anttila 2001: 15-16.) Shari’an kannalta tärkeimmät hadith-kokoelmat ovat al-Bukhari ja al-Muslim sekä lisäksi Sunan Abu-Dawud, joita islamin kaikki lakikoulukunnat pitävät luotettavina (sahih) ja joita tässä analyysissa siteerataan. Koraanin ja hadithien jälkeen islamin kolmanneksi arvostetuin lähdeteos sunnan osalta on Ibn Ishaqin (k. 766) laatima ja Ibn Hishamin lyhentämä ja toimittama (k. 833) auktoritatiivinen profeetta Muhammadin elämäkerta (Sirat Rasul Allah).[1] Näiden lisäksi keskeisinä lähteinä alla olevassa analyysissa käytetään Robert Spencerin (2007) kirjaa “Totuus Muhammadista” sekä Gregory M. Davisin ohjaamaa dokumenttielokuvaa “Islam: What the West Needs to Know” (Islam 2007, DVD) sekä Davisin koostamaa artikkelia Islam 101.
Muhammad — islamin ilo ja ylpeys
Sensitiivisyys ja väkivaltainen reagointi kritiikkiä kohtaan, kostamisen ihannointi, vääräuskoisten syrjintä, halveksiminen, syyllistäminen ja demonisointi, fyysisen väkivallan ihannointi, ankarat rangaistukset yhteisöllisten normien rikkojia ja toisinajattelijoita kohtaan, naisten alistaminen, sanojen ja tekojen vastaamattomuus… Avaimena näiden muslimiyhteisöissä havaittavien käyttäytymistendenssien ymmärtämiseen toimii muslimien käsitys omasta itsestään. Koraanin (3:110) mukaan islamin uskontokunta on “paras kansakunta, joka ihmisten parista on noussut”. Ajatus itsen ylemmyydestä toisiin nähden perustuu aina ylpeyteen joistakin asioista, kuten esimerkiksi omasta vauraudesta, omaisuudesta, oppineisuudesta, älystä, hengellisyydestä tai vaikkapa kulttuurista ja sen tavoista. Se, mistä muslimit ovat ylpeitä ja mistä yksinomaan heitä kannustetaan olemaan ylpeitä, on itse islam, ainoa “totuuden uskonto”, ja shari’an eli islamin lain tarkoin määrittämä elämäntapa, joka perustuu Koraanin määräyksiin ja profeetta Muhammadin “esimerkilliseen elämään”.
Islamin 2. kalifi Umar bin Khattab, yksi profeetan lähimmistä ystävistä, sanoi kerran: “Olemme ihmisiä, joille Allah on suonut kunnian islamin kautta, ja jos etsimme muita kunnian lähteitä kuin islam, Allah tuomitsee meidät.” Tämä sanonta merkitsee, ettei ole kunniaa, voimaa, valtaa, ylpeyttä ja ylistystä ilman islamia. Ja ne, jotka etsivät niitä muualta kuin islamista, Allah kiroaa ja häpäisee niin tässä maailmassa kuin tuonpuoleisessakin. (Abu Bakrin blogikirjoitus “No honour without islam”)
Koko islamin keskipiste ja suurin ylpeyden aihe on nimenomaan profeetta Muhammad, jonka saamiin ilmestyksiin Koraani perustuu ja jonka elämäntapa toimii ikuisena jäljittelyn kohteena kaikille muslimeille. Koska ylpeyteen liittyy läheisesti käsitys kunniasta, ennen islamin tarkempaa analysointia on hyödyllistä luoda katsaus nk. kunnian ja häpeän kulttuureihin. Alla oleva kuvaus näistä kulttuureista perustuu pitkälti Steven Dutchin webbiartikkelissa “The World’s Most Toxic Value System” esitettyihin ajatuksiin.[2]
(–) muslimit uskovat, että islam on kunnian ja ylpeyden uskonto ja korkean statuksen uskonto tässä maailmassa ja tuonpuoleisessa; jokaisen sellaisen statusta, joka noudattaa islamia, Allah nostaa ja jokainen, joka kääntyy pois islamista, vahingoittaa vain itseään. Yksi asioista, joita islam opettaa meille, on olla ylpeä ja vahva. (Islam Q&A:13759)
Kunniakoston kulttuureista
Yleensä, kun joku on ylpeä jostain, hän odottaa nauttivansa sen johdosta arvostusta ja kunnioitusta toisten silmissä. Jos tällaista arvostusta ei kuitenkaan osoiteta tai jos joku uskaltautuu kritisoimaan ylpeyden aiheina pidettyjä asioita, niin koko sosiaalisen arvostuksen korttitalo on vaarassa romahtaa. Reaktiona tällaiseen kohteluun herää helposti viha epäkunnioituksen osoittajaa kohtaan ja halu kostaa tälle. Kunnian vastakohta on häpeä: tunne siitä, että syystä tai toisesta ei nauti arvostusta toisten silmissä, vaan kokee olevansa halveksittu. Lähes kaikki ihmiset kokevat vaihtelevissa määrin ylpeyttä ja häpeää, ja on inhimillistä toivoa nauttivansa hyvästä maineesta ja saavansa osakseen ylistystä sen sijaan, että olisi halveksunnan ja parjauksen kohteena. Mutta kunnian ja häpeän kulttuureiden erikoisuus on se, että niissä kunnian säilyttämistä pidetään arvoista ylimpänä ja kunnian menetystä, häpeää, puolestaan mitä kauhistuttavimpana asiana. Lisäksi näissä kulttuureissa on vallalla käsitys, jonka mukaan yhteisön silmissä menetetty kunnia on mahdollista palauttaa kostamalla sille, jonka syyksi kunnian menettäminen luetaan, ja kostamista ei pidetä ainoastaan hyväksyttävänä vaan jopa yhteisön edellyttämänä tekona. Siksi osuvampi nimitys tällaiselle kulttuurille on kunniakoston kulttuuri.
Käsitys kunnian ja statuksen saavuttamisesta tai palauttamisesta siten, että vastustaja, kilpailija tai vihollinen nujerretaan taistelussa käyttämällä fyysistä voimaa ja väkivaltaa, kuuluu ennen kaikkea maskuliiniseen ajatusmaailmaan. Kunniakoston kulttuurit ovatkin järjestelmiä, joissa miehet ovat valta-asemassa ja naisia pidetään toisen luokan ihmisinä, miesten omaisuutena ja kauppatavarana. Naisen tehtävänä on palvella miestä, synnyttää lapsia ja toimia välikappaleena, jonka avulla mies voi osoittaa statustaan ja pitää yllä miehistä kunniaansa. Tällaisissa kulttuureissa mitään ei koeta suurempana uhkana miehen kunnialle ja ylipäätään miesten valta-asemalle yhteisössä kuin sitä, että naiset voisivat vapaasti valita, kenen kanssa, milloin ja kuinka he haluavat toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan. Niinpä naisia alistetaan, vahditaan, kontrolloidaan ja kahlehditaan lasten kasvatukseen sen vainoharhaisen pakkomielteen vallassa, että nämä voivat hairahtua uskottomuuteen. Koska seksuaalisista tuntemuksista nauttivaa naista pidetään alttiimpana lankeamaan uskottomuuteen, joissakin kunniakoston kulttuureissa käytäntönä on tyttöjen ympärileikkaus, joka tähtää seksuaalisen nautinnon riistämiseen.
Ympärileikkaus auttaa tätäkin somalityttöä olemaan hairahtumasta esiaviollisiin sukupuolisuhteisiin, mikä on erittäin tärkeää hänen seksuaalisen “puhtautensa” ja avioliittokelpoisuutensa ja sitä kautta myös hänen omaisuusarvonsa kannalta.
Lisäksi monissa kunniakoston kulttuureissa naisia alistetaan ja kontrolloidaan edellyttämällä näiltä tiukasti pidättäytymistä esiaviollisista sukupuolisuhteista. Tyttöjen tai naisten odotetaan pysyttelevän loitolla tuntemattomista miehistä, ja jos nainen sitten tulee raiskatuksi, yleensä syyllisenä tähän “häpeään” pidetään mitä suurimmissa määrin hänen omaa epäkunniallista käyttäytymistään. Ja jos tyttö menettää neitsyytensä ennen avioliittoa, esim. raiskauksen seurauksena, hänen omaisuusarvonsa romahtaa ja hänestä tulee hyödytön taakka perheelle, mikä käytännössä voi tarkoittaa kuolemantuomiota. Naisten vainoharhainen alistaminen ja kontrolloiminen, sukupuolten eristäminen toisistaan ja normaalin kanssakäymisen estäminen pilaa kuitenkin myös kunniakoston kulttuureissa elävien miesten elämän aiheuttamalla levottomuutta, turhautumista ja aggressiivisuutta erityisesti nuorten miesten keskuudessa. Huomionarvoista on se, että kunniakoston kulttuureissa elävät naiset ovat sisäistäneet oman alisteisen asemansa ja osallistuvat aktiivisesti perinteisten, naisia alistavien arvojen välittämiseen uusille sukupolville. Niinpä, jos ulkopuolisen kulttuurin edustaja pyrkii hyväntahtoisesti mutta naivisti auttamaan heitä ulos ahdingostaan, hän voi hyvinkin saada osakseen torjuvan tai vihamielisen reaktion.
Monenlaisiin epäkunniallisina pidettyihin tekoihin kunniakoston kulttuureissa voivat toki syyllistyä myös miehet. Lisäksi häpeä ei välttämättä rajoitu yksilöön, vaan usein epäkunniallisen teon katsotaan tahraavan koko sen yhteisön – perheen, suvun, klaanin tai heimon – kunnian, jonka jäsen on kyseiseen tekoon syyllistynyt. Tyypillisesti epäkunniallisena tekona tällaisissa kulttuureissa pidetään esimerkiksi sitä, että perheen tytär on esiaviollisessa sukupuolisuhteessa tai joutuu raiskauksen uhriksi, kieltäytyy järjestetystä avioliitosta, seurustelee tai avioituu toiseen kulttuuriin tai uskontoon kuuluvan miehen kanssa tai pukeutuu tai muutoin käyttäytyy tavalla, joka ei vastaa omaa kulttuuria tai uskontoa. Tällainen käyttäytyminen nähdään epäkunnioituksen osoitukseksi niitä oman yhteisön pyhiä arvoja kohtaan, joista kyseisessä yhteisössä nimenomaan ollaan ylpeitä ja joiden varaan yhteisön itsetunto perustuu. Tällaisissa tapauksissa kunnian palauttaminen kostamalla, kuten rankaisemalla karkotuksella, vankeudella, väkivallalla tai murhalla, nähdään yleensä kunniattomaan tekoon syyllistyneen henkilön miespuolisten sukulaisten, kuten isän, setien, enojen ja veljien, velvollisuudeksi.
Eräs kunniamurhatapaus, jossa oma isä murhasi tyttärensä, joka oli rakastunut väärään mieheen. Ks. myös CNN:n videoreportaasi kunniamurhista.
Eurooppaan muuttaneet kunniakoston kulttuurien edustajat ovat oppineet hyödyntämään hyvin paikallista lainsäädäntöä, mikä on osoituksena siitä, että noista kulttuureista saapuneet maahanmuuttajat pystyvät kyllä halutessaan sopeutumaan paikallisiin oloihin: usein varsinaiseen veritekoon yllytetään alaikäisiä poikia, jotka joko onnistuvat välttämään rikosoikeudellisen vastuun tai saavat vain lievän rangaistuksen rikoksestaan. Nykyään yleinen on myös käytäntö lähettää uhri rangaistavaksi muslimimaahan, jossa sukulaiset sitten hoitavat murhaamisen vaivihkaa, ilman että länsimaassa olevat lähiomaiset joutuvat siitä vastuuseen. Myös suvaitsevaisen monikultturismin arvo on ymmärretty: kunniaväkivallan ja -murhien tekijät pyrkivät vetoamaan lieventävänä asianhaarana omaan kulttuuriseen käytäntöönsä ja tietämättömyyteensä paikallisista laeista.
Muslimimaissa kunniamurhat ovat erittäin yleisiä, eikä niistä anneta ankaria rangaistuksia “lieventävien asianhaarojen johdosta”. Jos Turkista tulee EU:n jäsenvaltio, sen jälkeen kunniamurhakulttuuri on osa myös Euroopan unionin alkuperäistä kulttuuriperimää.
Eräs kunniakoston kulttuureihin liittyvä piirre on yhteisöllisyys. Näissä kulttuureissa ihmisiä kannustetaan näkemään itsensä pikemminkin ryhmän jäseninä kuin yksilöinä, ja heidät pyritään saamaan luopumaan aikeista käyttäytyä tavalla, joka voisi uhata kunnian perustana toimivia yhteisön perinteitä, kuten esimerkiksi näkemyksiä siitä, mikä on soveliasta ja mikä ei ole soveliasta omalle sukupuolelle tai perheelle: yhteisön kunnian säilyttämistä pidetään tärkeämpänä kuin yksilönvapautta ja henkilökohtaisia oikeuksia. Tällainen mentaliteetti ei erityisemmin kannusta luovuuteen ja omatoimisuuteen. Lisäksi yhteisöllisyyteen liittyvä tiukka sosiaalinen kontrolli tukahduttaa tehokkaasti itsenäistä kriittistä ajattelua, ja väärille poluille eksyneet yksilöt pyritään palauttamaan nopeasti takaisin ruotuun taivuttelemalla, uhkailemalla tai väkivallalla. Väkivaltaisia rangaistuksia käytetään varoituksena ja pelotteena yhteisön muille jäsenille, jotta vastaavia norminrikkomuksia ei tulevaisuudessa enää tapahtuisi.
Kunniakoston kulttuurien kenties silmiinpistävin piirre on kuitenkin kyvyttömyys nähdä vikoja ja puutteita itsessä. Kyvyttömyys ottaa vastuu omista tai oman yhteisön virheistä johtuu kasvojen menettämisen ja häpeän pelosta, ja kunniakoston kulttuureissa vallitseekin usein lähes täydellinen kykenemättömyys ottaa vastaan kritiikkiä ja myöntää tarve korjata jotain omassa käyttäytymisessä. Kritiikkiin reagoidaan suuttumuksella, uhkailuilla, väkivallalla ja kostolla. Koska kunnian säilyttämistä pidetään arvokkaampana kuin oman erehdyksen myöntämistä, näissä kulttuureissa toistetaan yhä uudestaan vanhoja virheitä ja perinteisiä käyttäytymismalleja, jotka pelkästään pitävät yllä kyseisten kulttuurien ihmisten ahdinkoa. Koska vikaa ei kyetä näkemään itsessä ja omassa yhteisössä, tuosta ahdingosta syytetään toisia. Kunniakoston kulttuureihin liittyykin erottamattomasti näkemys omasta uhriudesta – aina silloin kun asiat eivät mene hyvin. Vainoharhaisesti syyllisiksi omiin ongelmiin nähdään sellaiset yksilöt ja yhteisöt, jotka edustavat toista arvomaailmaa ja jotka siksi koetaan muutenkin potentiaalisiksi uhkatekijöiksi omalle yhteisölle ja sen kunnia- ja valtarakennelmille. Kanssakäymistä toisenlaisten arvojen edustajien kanssa pyritään karttamaan, eikä toisia kulttuureja ei suvaita, vaan niitä halveksitaan.
Kukaan ei pysty täydellisesti noudattamaan luonnottomia käyttäytymisnormeja, jotka ovat ristiriidassa inhimillisen vapaudenkaipuun kanssa, ja niinpä kunniakoston kulttuureissa elävät ihmiset joutuvat jokapäiväisessä elämässään väistämättä turvautumaan teeskentelyyn ja tosiasioiden kieltämiseen. On itsestään selvää, että näissä kulttuureissa elävät ihmiset tekevät tekoja, joita pidettäisiin epäkunniallisina, jos ne tulisivat julki. Kasvojen menettämisen pelosta ja sosiaalisten kulissien ylläpitämiseksi ainoaksi vaihtoehdoksi jää näiden tekojen salaaminen tai kieltäminen. Tällaiset teot ovat tabuja, joista puhuminen yhteisössä on kiellettyä. Niinpä valehtelu, teeskentely, tekopyhyys ja kaksinaismoralismi ovat jotain, mihin kunniakoston kulttuurien ihmiset sosiaalistuvat jo lapsesta asti riippumatta siitä, mitä valehteluun ja teeskentelyyn liittyviä näennäisiä, ulkoisia käyttäytymisnormeja kulttuurissa on. Silmääkään räpäyttämättä itsestä ja omasta yhteisöstä annetaan kaunisteltu kuva, joka ei vastaa totuutta tai koko totuutta. Valehtelu yhteisön sisällä ja valheellisen tai harhaanjohtavan kuvan antaminen yhteisöstä ulkopuolisille ovat itsestään selviä ja hyväksyttyjä piilonormeja kunniakoston kulttuureissa.
Islamin kulttuurinen alusta
Kaikkialla maailmassa on yksiöitä, jotka saattavat käyttäytyä väkivaltaisesti kostaakseen menettämänsä kunnian, ja ylikorostunutta maskuliinisuutta esiintyy varsinkin Välimeren seudun maissa, mutta varsinaisia kunniakoston kulttuureita tavataan pääasiassa Lähi-idässä, Pohjois- ja Keski-Afrikassa, osissa Keski- ja Etelä-Aasiaa. Onpa joitakin piirteitä kunniakoston kulttuurista havaittavissa jopa Suomen romanikulttuurissa, joskin suhteellisen lievässä muodossa (vrt. verikosto ja väistäminen, yhteisöllisyys, vaatimukset kunnioittaa pukeutumis- ja muita käyttäytymisperinteitä, herkkyys kritiikkiä kohtaan). Mitä tulee islamiin, se sai alkunsa 600-luvun alkupuoliskolla Arabian niemimaan heimokulttuurien keskellä – alueella, jossa sotaisalla kunniakoston kulttuurilla oli ollut pitkät perinteet jo ennen islamia.
Lännessä islam mielletään helposti yhdeksi, yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jossa ei juuri erotella erilaisia painotuksia. Mutta, kuten islamin puolustelijoilla on tapana tähdentää, ei ole yhtä islamia; islam on monimuotoinen ilmiö. Nykypäivän islam onkin sekoittunut erottamattomasti eri alueiden vanhakantaisiin heimoperinteisiin, joilla kullakin omat kunniakoston kulttuurin erityispiirteensä, kuten esimerkiksi tyttöjen ympärileikkaus mustan Afrikan muslimiyhteisöissä; afganistanilaisten naisten hunnuttautuminen koko vartalon peittävään burqaan pienine pitsikoristeltuine “ikkunoineen”; miesten lähentely-yritykset torjuvien tai epäkunniallisesti käyttäytyvien, kuten hunnuttomina esiintyvien, naisten rankaiseminen turmelemalla näiden kasvot hapolla Pakistanissa ja Bangladeshissa.[3]
Pakistanissa ja Bangladeshissa kunniattomasti käyttäytyvien naisten kasvot on tapana turmella hapolla, vaikka näin ei toimittu alun perin Arabian niemimaalla. Mainittujen maiden muslimit ovat kuitenkin onnistuneesti integroineet paikallisen käytännön omaan kulttuuriinsa, aivan samoin kuin Eurooppa on nyt valtavan monikultturistisen innostuksen vallassa absorboimassa islamin koko kulttuurisen kirjon rikastuttamaan omia kansallisia kulttuureitaan.
Nykypäivän monikulttuurisesta ja kulttuurirelativistisesta näkökulmasta katsottuna nämä eivät ole missään tapauksessa väheksyttäviä käytäntöjä. Päinvastoin: vähemmistökulttuureina ne antavat omaleimaisen paikallisen mausteen islamin arabi-imperialistiseen kokonaisilmeeseen. Samalla nämä rikkaat traditiot ilmentävät islamin maailman sisäistä monikulttuurisuutta — monikulttuurisuutta, jollaista poliitikot ovat nyt kovaa vauhtia tuomassa Eurooppaan opettaakseen täkäläisiä ihmisiä suvaitsevammiksi ja rikastuttaakseen paikallisia kansallisia kulttuureita, joissa tällaisia käytäntöjä ei joko ole osattu arvostaa tai joista ne ovat päässeet kuolemaan yksilönvapautta, sukupuolten ja yleensäkin ihmisten tasa-arvoa, aviopuolison vapaata valintaa, suvaitsevaisuutta, rationaalisuutta, ajatuksen-, sanan- ja uskonnonvapautta korostavan länsimaisen kulttuurin ylivallan johdosta. Huomaamatta valitettavasti on jäänyt se, että monikulttuurisuus ei toimi aivan ihanteellisesti edes islamin sisällä; ongelmia tahtoo syntyä silloin, kun islamin eri suuntausten edustajat joutuvat asumaan samalla alueella. Tästä ovat osoituksena sunni- ja shiiamuslimien vuosisatoja jatkuneet vihollisuudet ja väkivaltaisuudet, joista kantautuu jatkuvasti uutisia mm. Pakistanista ja Irakista.
Tässä Irakin sunna- ja shiiamuslimeille suunnatussa tietoiskussa opetetaan suvaitsevaisuutta aidon monikultturismin hengen mukaisesti (Al-Arabiya TV, 5.7.2007).
Kaikkien kunniakoston kulttuurien äiti
Mutta islamin ja kunniakoston kulttuureiden välillä on myös paljon syvällisempi yhteys: uskonnollis-ideologisena ja sotilaspoliittisena liikkeenä islam rakentuu itse asiassa täysin kunniakoston kulttuurin konseptin varaan. Monet muslimit ovat erilaisten paikallisten tai suku- tai heimopohjaisten kunniakoston kulttuurien yhteisöjen jäseniä, ja he saattavat noudattaa oman yhteisönsä heimoperinteitä ensisijaisesti kunnioittavaa islamin muotoa, mutta kaikesta huolimatta islamin tapauksessa keskeisenä yhteisönä, jonka kunniaa yhteisö on valmis raivoisasti puolustamaan, on umma eli islamin koko maailmanlaajuinen uskontokunta. Hämeen-Anttila (2001: 30) toteaa: “Islamilaisessa ideologiassa ja usein myös yksittäisen muslimin identiteetinmuodostuksessa umma on keskeinen käsite ja monesti ylittää kansallisen, rodullisen ja kielellisen yhteenkuuluvuuden. Tästä syystä hyökkäys yhtä islamilaista valtiota vastaan koetaan laajalti hyökkäykseksi koko islamilaista maailmaa vastaan.” Tämä merkitsee sitä huolestuttavaa tosiasiaa, että länsimaissa asuvien muslimien ei voi odottaa ristiriitatilanteissa olevan lojaaleja asuinmaidensa maallisia yhteiskuntajärjestelmiä, lakeja ja virkavaltaa kohtaan, vaan ennen kaikkea maailmanlaajuista ummaa ja islamin lakia, shari’aa, kohtaan. Uskollisuuden ummaa kohtaan odotetaan ylittävän myös perhe- ja sukulaissuhteet (ks. myös Koraani 58:22):
Uskovaiset, älkää ottako isiänne ja veljiänne ystäviksi, jos he rakastavat epäuskoa enemmän kuin uskoa. Joka teistä ottaa heidät ystävikseen, tekee väärin. (Koraani 9:23)
Amr, sinä olet vannonut Allahin kautta, että jos joku quraishilainen antaa sinulle kaksi vaihtoehtoa, sinä hyväksyt niistä toisen!” “Kyllä”, huusi Amr vastaan, ja Ali jatkoi: “Niinpä minä kutsun sinua Allahin, Hänen lähettiläänsä ja islamin luo!” Amr vastasi: “Sitä en tahdo.” Ali huusi: “Sitten minä kutsun sinut kaksintaisteluun jalan!” “Miksi, serkku-hyvä?” kysyi Amr. “Kautta Allahin, en minä sinua tahdo tappaa!” Ali vastasi: “Mutta minä, kautta Allahin, tahdon tappaa sinut!” (–) Lopulta Alin onnistui surmata Amr. (Ibn Hisham: 307-308)
Sokealla miehellä oli orjavaimo, jolla oli tapana herjata ja soimata profeettaa. Mies kielsi häntä, mutta hän ei lopettanut. Mies nuhteli häntä, mutta hän ei luopunut tavastaan. Eräänä yönä hän alkoi herjata profeettaa ja soimata häntä. Niinpä mies otti tikarin, pisti sen hänen vatsaansa vasten, survaisi sen sisään ja tappoi naisen. Lapsi, joka tuli hänen jalkojensa välistä, oli veren tahrima. Kun aamu koitti, profeetalle ilmoitettiin asiasta. Hän kokosi ihmiset yhteen ja sanoi: “Mies, joka teki tämän teon, nouskoon ylös kautta Allahin ja kautta oikeuteni häntä kohtaan!” Hypähtäen ja täristen mies nousi ylös muiden yläpuolelle. Hän istui profeetan eteen ja sanoi: “Allahin lähettiläs! Olen hänen isäntänsä; hänellä oli tapana herjata ja soimata sinua. Kielsin häntä, mutta hän ei lopettanut, ja nuhtelin häntä, mutta hän ei luopunut tavastaan. Minulla on häneltä kaksi poikaa kuin helmeä ja hän oli kumppanini. Viime yönä hän alkoi loukata ja soimata sinua. Joten otin tikarin, asetin sen hänen vatsaansa vasten ja painoin sen sisään, kunnes sain tapettua hänet.” Tämän jälkeen profeetta sanoi: “Oi, olkaa todistajina, verirahaa ei tule maksettavaksi tuon naisen verestä.” (Sunan Abu-Dawud 38:4348)
Jos haluaa ymmärtää islamia ja muslimien käyttäytymistä yleisellä tasolla, riittää pitkälti, että perehtyy kunniakoston kulttuurin yleisiin toimintamekanismeihin. Tämän puolesta puhuu muslimien oma käyttäytyminen. Esimerkkinä voi mainita taannoiset Muhammad-pilapiirrosten aiheuttamat väkivaltaisuudet ja mellakat ympäri muslimimaailmaa, joiden yhteydessä tapettiin ainakin 139 ihmistä ja loukkaantui 823 ihmistä (Spencer 2007: 34). Nämä olivat kunniakoston kulttuuriin perinteen mukaisia oikeutettuja kosto- ja pelotetoimenpiteitä sen johdosta, että islamin pyhiä arvoja oli loukattu, ja samalla myös osoituksia muslimien kyvyttömyydestä sietää pienintäkään kritiikkiä. Mellakoijat itse eivät välttämättä olleet edes nähneet kyseisiä pilakuvia tai tienneet syytä riehumiselleen, joten tällä konkreettisella seikalla ja sillä, miksi nimenomaan Muhammadin piirtäminen on kiellettyä, oli vain toissijainen merkitys. Olennaista islamissa on kosto; kostamista pidetään hyväksyttävänä ja oikeutettuna, ja mitä väkivaltaisempi se on, sitä suurempi meriitti kostajalle koituu ja sitä täydellisemmin sen katsotaan palauttavan kunnian takaisin islamin yhteisölle. Tämä selittää sen, miksi Tanskassa vaikuttaneet imaamit Ahmed Akkari ja Abu Laban kiersivät Lähi-idässä esittelemässä väärennettyjä pilakuvia Muhammadista lietsoakseen vihaa ja väkivaltaa länttä kohtaan, ja myös sen, miksi tämän petoksen paljastuttua muslimimaailmassa ei ilmaistu erityistä paheksuntaa kyseisiä imaameja kohtaan: ihanteellisena pidetyn väkivaltaisen kostotilanteen aikaansaamiseksi valehteluakin pidetään hyväksyttävänä – erityisesti jos koston kohteena ovat “uskottomat”.
Piittaamatta islamin omista keskeisistä lähteistä, Koraanista ja sunnasta, eri muslimit ja yhdet ja samat muslimit antavat mitä ristiriitaisimpia tietoja islamista eri paikoissa ja eri ihmisille ilman, että nämä ristiriitaisuudet näyttävät muslimeita erityisemmin huolettavan. Tämänkin perusteella voi päätellä, että jopa muslimeille itselleen islamin sisältökysymyksillä, kuten islamin neljällä tai viidellä nk. “pilarilla” ja shari’an yksityiskohtaisilla käyttäytymistä koskevilla säännöillä, on loppujen lopuksi vain toissijainen merkitys.[4] Ne ovat olemassa vain enemmän tai vähemmän mielivaltaisesti valittuina välineinä, joiden avulla muslimien yhteisö erottuu alempiarvoisina pidetyistä uskottomista niin, että heti tilaisuuden tullen voidaan oikeutetusti käyttää kunniakoston kulttuurin ylevintä, kunniakkainta ja tekijälleen suurinta meriittiä tuovaa rituaalia: väkivaltaista kostoa. Olennaista muslimeille on kostaa ankarasti kaikenlainen — niin islamin yhteisön sisällä kuin ulkopuolellakin tapahtuva — epäkunnioitusta osoittava käyttäytyminen islamin lain määräämää elämäntapaa kohtaan. Tämä on ennen kaikkea se, mitä saamme päivittäin todistaa ympäri maailmaa kantautuvista uutisista.
Brittiopettaja pidätettiin teddykarhun takia Sudanissa
Julkaistu: 26.11.2007
STT-REUTERS
Khartum. Brittiläinen ala-asteen opettaja on pidätetty Sudanissa. Opettajaa syytetään islamin pilkkaamisesta. Opettajan koulun maanantaina antamien tietojen mukaan Gillian Gibbons, 54, antoi luokkansa oppilaiden nimetä teddykarhun Muhammadiksi. Poliisi pidätti Gibbonsin tämän kotona Khartumissa sunnuntaina sen jälkeen kun useat vanhemmat olivat valittaneet nallekarhusta Sudanin opetusministeriöön. Gibbonsin työtovereiden mukaan opettaja oli antanut 7-vuotiaista koostuvan luokkansa oppilaiden valita nallelle äänestyksessä sen nimen, josta nämä eniten pitivät. Muiden opettajien mukaan kyseessä on pelkkä erhe, eikä Gibbonsin tarkoitus ollut loukata ketään. Nallen nimeäminen liittyi luokan biologian opetukseen. Koululaiset ovat kuluneena lukukautena opiskelleet karhujen elintapoja. Mikäli Gibbons tuomitaan, hän voi saada rangaistukseksi 40 raipaniskua, puoli vuotta vankeutta tai sakkoja. Gibbonsin koulu kuulu Khartumin vanhimpiin. Koulussa on oppilaina sekä muslimeja että kristittyjä. Koulun johto on päättänyt sulkea koulun tammikuuhun saakka tapauksen takia.
29.11. 2007 Reuters-AP
Sudanin korkea-arvoiset uskonoppineet sanoivat keskiviikkona, että tapaus on osa laajempaa lännen “salaliittoa” islamia vastaan. Ulema-neuvosto sanoi “salaliton” ilmentyneen aiemmin “uskonluopio Salman Rushdien kirjoituksissa sekä profeetta Muhammedia rienaavissa pilapiirroksissa”. Ulema-neuvosto on maltillisena pidetty puolivirallinen elin, jolla on Sudanin hallituksen luottamus.
1.12.2007 AP-Reuters-HS
Khartum/Lontoo. Ainakin tuhat sudanilaista osoitti mieltään pääkaupungissa Khartumissa vaatien islamin loukkauksesta tuomitun brittiopettajan Gillian Gibbonsin teloittamista. Mielenosoittajat saapuivat presidentinpalatsin ulkopuolelle perjantain iltarukouksien jälkeen. Osa mielenosoittajista kantoi mukanaan veitsiä tai mailoja ja poltti Gibbonsin kuvia. “Häpeä, häpeä Britannia” ja “Ei suvaitsevaisuutta: teloitus”, mielenosoittajat lauloivat.
Yhteisön kunnian palauttamiseen tähtäävän kostamisen ja fyysisen väkivallan ihannoinnin lisäksi islam pitää sisällään myös kaikki muut kunniakoston kulttuurien yleiset piirteet, kuten naisten alistamisen, yksilönvapauden tukahduttavan yhteisöllisyyden ja siihen liittyvän tiukan sosiaalisen kontrollin, kyvyttömyyden nähdä ja myöntää itsessä olevia vikoja, toisten vainoharhaisen syyllistämisen itse aiheutetuista ongelmista ja itsen näkemisen uhriksi, suvaitsemattomuuden muita kuin oman yhteisön edustajia kohtaan ja näiden halveksunnan sekä omien kasvojen säilyttämistä edellyttävän valheellisuuden, tekopyhyyden ja kaksinaismoralismin. Mutta siinä missä perinteisissä kunniakoston kulttuureissa nämä piirteet ovat eräänlaisia tiedostamattomia primitiivisiä jäänteitä käyttäytymisestä, jollaista on mahdollista todistaa TV:stä katsomalla luontodokumentteja apinalaumojen elämästä, islamissa nämä kunniakoston kulttuurin toimintamallit on pyhitetty shari’assa, islamin laissa, joka määrää ne muslimeille pakollisiksi. Shari’a, joka ilmentää Allahin tahtoa, määrää selväsanaisesti, että islamin kunnian loukkaamisesta on kostettava; naisia on alistettava ja näitä lyötävä, mikäli nämä ovat uppiniskaisia; uskottomille on valehdeltava (taqiyya, kitman) islamin ja muslimiyhteisön etujen ajamiseksi; vääräuskoisia on halvennettava ja nämä on joko alistettava toisen luokan kansalaisiksi tai, mikäli he eivät siihen suostu, heidät on otettava orjiksi tai tapettava.
Lisäksi shari’a säätää vieläpä pienimpiäkin yksityiskohtia myöten, mikä on kiellettyä (haram) ja mikä laillista (halal) pantaessa täytäntöön näitä eri rituaaleja. Muslimit itse ovat ylpeitä näistä yksityiskohtaisista säädöksistä pitäen niitä osoituksena islamin korkeasta sivistyneisyydestä verrattuna islamia edeltäneisiin heimokulttuureihin.
Islamin lain mukaan liha on halal (laillista) vain, jos eläin on teurastettu Allahin nimeen ja viiltämällä kaulavaltimot poikki ilman tainnutusta. Paholaista symboloivien pylväiden kivittämisen (rajm) ohella tuhansien uhrieläinten rituaaliteurastus kuuluu olennaisena osana muslimien oheishuveihin Mekkaan suoritettavan pyhiinvaelluksen (hajj) aikana. Varoitus! Yllä oleva video muslimien eid-juhlan yhteydessä suorittamasta kamelin halal-rituaaliuhrauksesta voi järkyttää pahasti.
Kostakaa sen mukaan, mitä teille on tehty
Koraanissa (16:126) Allah määrää kostamaan teon mukaisesti: “Jos kostatte, kostakaa sen mukaan, mitä teille on tehty…” Kostamista pidetään islamissa välttämättömyytenä, joka toimii varoittavana esimerkkinä muille ja opettaa tällä tavoin pelkäämään Allahia, ankaraa rankaisijaa. Yksi Allahin lisänimistä onkin paljon puhuvasti “Kostava”:
Niitä, jotka eivät usko Allahin merkkeihin, odottaa ankara rangaistus. Allah on Mahtava, Kostava. (Koraani 3:4)
Kuten kunniakoston kulttuurilta sopii odottaakin, verikosto on shari’an mukaan itsestään selvä käytäntö, joskin armeliaisuudessaan Allah on antanut syylliselle mahdollisuuden sovittaa murha myös verirahalla, mikäli lähiomaiset suostuvat siihen:
Teille, jotka uskotte, säädetään, että te voitte kostaa surmatun puolesta: vapaa mies vapaasta miehestä, orja orjasta ja nainen naisesta, mutta jos syyllinen saa anteeksi, hänen tulee suosiolla suorittaa kohtuullinen korvaus. Tämä on teidän Herranne antama lievennys ja armo. Sitä, joka tämän jälkeen tekee väärin, odottaa tuskallinen rangaistus. Kosto suojelee teidän elämäänne, te ymmärtäväiset. Ehkä te opitte vielä pelkäämään Allahia. (Koraani 2:178-179.)
Jokaiselle, joka on tappanut uskovan ilman hyvää syytä, on kostettava, ellei lähin sukulainen ole tyytyväinen (verirahaan), ja uskovien on oltava yhtenä miehenä häntä vastaan ja heidän on ryhdyttävä toimiin häntä vastaan. (Ibn Ishaq: 232)
Naiset omaisuutena, vankeina ja orjina
“Ne, jotka sanovat, että islam on tasa-arvon uskonto, valehtelevat islamia vastaan”, toteaa sheikki Muhammed Salih Al-Munajjid (ks. Islam Q&A:1105) viitaten siihen, että Koraani ei (39:9) ylipäätään hyväksy minkäänlaista ajatusta tasa-arvosta, kuten esimerkiksi näkemystä yhdenvertaisuudesta muslimien ja ei-muslimien välillä. Hän jatkaa: “Jokainen mies tietää, ettei ole hyväksyttävää sanoa, että mies on yhdenvertainen naisen kanssa.” Kunniakoston kulttuureihin erottamattomasti kuuluva naisten alistaminen on Koraanissa (4:34) ilmoitettu Allahin tahdoksi, sillä “Allah on toisia suosinut enemmän kuin toisia”, ja islamin laki määrää, että miehen on tarpeen vaatiessa kuritettava naista lyömällä, mikäli pelkää tämän olevan uppiniskainen:
Mies on naisen pää, koska Allah on toisia suosinut enemmän kuin toisia ja koska mies elättää vaimoaan. Hurskas vaimo on nöyrä ja vartioi siveyttään, koska Allah on antanut sen vartioitavaksi. Jos pelkäätte vaimonne olevan uppiniskainen, varoittakaa häntä, välttäkää häntä vuoteessa ja lyökää häntä, mutta jos hän sitten tottelee teitä, älkää ahdistako häntä enää. Allah on Korkea, Mahtava. (Koraani 4:34)
Katkelma Qatarin TV:ssä 27.4.2004 esitetystä perjantaisaarnasta, jossa muslimioppinut ylistää vaimon lyömistä ja kertoo mm. kolmentyyppisistä naisista, jotka kaipaavat jatkuvaa kuritusta, jotta mies voisi elää heidän kanssaan.
Lyömisen tarkoituksena on ohjata ja kouluttaa uppiniskaista vaimoa samalla tavoin kuin niskuroivia eläimiä on tapana kouluttaa. Jos naiset tottelevat miehiä, eivätkä syyllisty säädyttömyyteen, heillä on Muhammadin mukaan oikeus saada kohtuullinen elatus ja vaatetus, mutta Allahin laki määrää, että naiset ovat vankeina miestensä luona, eikä heillä ole oikeutta päättää omista asioistaan:
Neuvokaa naisia lempeästi. He ovat teidän luonanne kuin vankeja eikä heillä ole valtaa omien asioittensa suhteen, mutta te olette ottaneet heidät Allahin teille uskomaksi velvoitteeksi ja teillä on oikeus nauttia heistä sukupuolisesti Allahin sanojen mukaan. (Ibn Hisham: 450)
Sheikki Muhammed Salih Al-Munajjid opastaa, että vaimolla ei ole missään tapauksessa oikeutta kieltäytyä yhdynnästä, jos hänen miehensä sitä haluaa.
Vaimon rankaiseminen lyömällä niin kovaa, että se aiheuttaa hänelle kipua, on profeetta Muhammadin esikuvallisen elämän mukaista. Muhammadilla oli ainakin 13 vaimoa[5], joista Aisha oli hänen lempivaimonsa. Muhammad mieltyi Aishaan ja solmi avioliittosopimuksen Aishasta tämän ollessa vasta 6-vuotias, ja kolme vuotta myöhemmin tuolloin n. 53-54-vuotias Muhammad oli ensi kertaa sukupuoliyhteydessä 9-vuotiaan Aishan kanssa (ks. Bukhari 7:62:88).
Mohammed, 40, ja hänen morsiamensa Ghulam, 11, hääpäivänään Afganistanissa. Profeetta Muhammadin esikuvan mukaisesti monissa muslimimaissa miehet ottavat lapsimorsiamia tänäkin päivänä. Vuoden Unicef-kuva 2007.
Kun Aisha oli kerran jäänyt kiinni siitä, että hän oli käynyt luvatta ulkona, Muhammad kosti iskemällä häntä rintaan. Aisha kertoo:
Hän iski minua rintaan, mikä aiheutti minulle kipua, ja hän sanoi: Kuvittelitko, että Allah ja Hänen lähettiläänsä kohtelisivat sinua epäoikeudenmukaisesti? (Sahih Muslim 4:2127)
Naisiin kohdistuva kunniaväkivalta ja -kunniamurhat ovat erittäin yleisiä muslimimaissa. Islamin puolustelijoilla on tapana väittää, että islamin laki ei hyväksy kunniaväkivaltaa ja kunniamurhaa sillä perusteella, että islamin laista ei löydy kohtaa, jossa naiseen kohdistuvaksi määrätty väkivaltainen teko tai murha oikeutettaisiin nimenomaan suvun tai miehen kunnian puhdistamisella. Islamin laki kuitenkin hyväksyy koston ja erityisesti verikoston, jotka molemmat sinänsä edustavat kunniaväkivaltaa yleisemmässä mielessä, ja lisäksi se määrää ruumiillisia rangaistuksia naiselle, mikäli mies pelkästään pelkää tämän käyttäytyvän uppiniskaisesti. Vaikka Koraanissa ei puhuta kunnian menettämisestä vaan uppiniskaisuudesta oikeutuksena naisen lyömiselle, niin tosiasiassa naisen uppiniskaisuus on kuitenkin suorassa yhteydessä miehen tai suvun kunniaan, koska naisen oletetaan tottelevan miestään ja raja “uppiniskaisuuden” ja “epäkunniallisuuden” välillä on käytännössä olematon. Koraanissa (4:15) on erikseen mainittuna rangaistuksia uskottomuudesta kiinni jääneille naisille, ja naisen uskottomuus jos mikä yhdistetään yleisesti miehisen kunnian menettämiseen:
Jos vaimonne on teille uskoton, hankkikaa keskuudestanne neljä todistajaa häntä vastaan. Kun he ovat antaneet todistuksensa, teljetkää vaimonne taloonsa, kunnes kuolema hänet korjaa tai Allah osoittaa hänelle toisen tien. (Koraani 4:15).
Vaikka siis kunniaväkivallasta ja -murhista ei puhuta näillä termeillä shari’assa, nämä molemmat käsitteet vastaavat shari’an yleistä, naisia alistavaa henkeä:
Profeetta sanoi: “Mieheltä ei kysytä, miksi hän löi vaimoaan.” (Sunan Abu-Dawud 11:2142)
Koraani (24:31 ja 33:59) määrää naiset hunnuttautumaan. Kuvassa afganistanilaisnainen on tiputtanut huntunsa, minkä johdosta häntä rangaistaan lyömällä, jottei siveetön käyttäytyminen uusituisi — ja varoitukseksi muille.
Musliminaiset ovat monessa suhteessa epätasa-arvoisessa asemassa miehiin nähden. Esimerkiksi Koraani (4:11) määrää, että mies saa perintönä kaksinkertaisen määrän naiseen verrattuna. Muslimimies voi ottaa 1-4 vaimoa, ja hän voi ottaa vaimokseen kristityn tai juutalaisen, jonka oletetaan sitten kääntyvän islamiin. Musliminainen sitä vastoin voi ottaa vain yhden aviomiehen, joka voi olla vain muslimi, koska muussa tapauksessa naisen pelätään luontaisen heikkoutensa ja vähä-älyisyytensä johdosta joutuvan alttiiksi väärän uskonnon vaikutteille. Koraanin (2:282) mukaan yksi mies vastaa lain edessä todistusvoimaltaan kahta naista, mutta seksuaalirikkomusten tapauksissa naisen sanalla ei käytännössä ole merkitystä. Raiskaus on islamin laissa periaatteessa ankarasti kielletty, mutta raiskauksen todistajaksi tarvitaan neljä miestä (Koraani 24:13), eikä naisuhrin omalla todistuksella ole paljon arvoa paitsi siinä tapauksessa, että raiskaaja kieltää teon eikä raiskaukselle löydy tarvittavaa lukumäärää todistajia.[6] Tällöin mies vapautuu syytteestä, mutta naisen todistus voidaan tulkita aviorikoksen myöntämiseksi, ja aviorikoksen rankaisemisessa islamin laki on erittäin ankara niin naisille kuin miehillekin. Ainoa vaihtoehto on — jälleen Muhammadin itsensä tarjoaman esimerkin mukaan — on kivittäminen kuoliaaksi[7], sillä sitä pidetään mestaamista ja ampumista ankarampana rangaistuksena ja siten tehokkaampana pelotteena aviorikoksen syntiä vastaan.[8]
On olennaista kivittää arvionrikkoja kuoliaaksi lähettilään sunnan mukaisesti, koska on todistettu, että hän sanoi niin, teki niin ja nautti siitä. Allahin lähettiläs kivitti Maa’izin, juhani-naisen, ghamidi-naisen ja kaksi juutalaista. Kaikki tämä on todistettu profeetasta kertovissa luotettavissa haditheissa. (–) Niinpä ei ole sallittua korvata kivitystä mestaamisella tai ampumisella, koska kivitys on ankarampi rangaistus ja tehokkaampi pelote uskottomuuden syntiä vastaan, joka on synneistä vakavin heti shirkin[9] jälkeen ja sellaisen sielun tappamisen jälkeen, jonka tappamisen Allah on meiltä kieltänyt. (Islam Q&A:14312)
Musliminaisten ahdingosta kertovat Aishan kuuluisat sanat: “En ole nähnyt kenenkään naisen kärsivän niin paljon kuin uskovien naisten.”
Rifa’a erosi vaimostaan, minkä jälkeen ‘AbdurRahman bin Az-Zubair Al-Qurazi meni naimisiin tämän kanssa. Aisha kertoi, että tämä nainen tuli vihreässä hunnussa ja valitti hänelle aviomiehestään ja näytti ihollaan olevia vihreitä läikkiä, jotka olivat aiheutuneet lyömisestä. Naisten tapana oli tukea toisiaan, joten kun Allahin lähettiläs saapui, Aisha sanoi: “En ole nähnyt kenenkään naisen kärsivän niin paljon kuin uskovien naisten. Katso hänen ihonsa on vihreämpi kuin hänen huntunsa!” (Sahih Bukhari 7:72:715)
Profeetan kosto
Kunniakoston kulttuureille tyypillinen loukkaantumisherkkyys ilmentää pohjimmiltaan huonoa itsetuntoa: sitä, että ne perustat, joiden varaan oma itsetunto on rakentunut, ovat varsin huterat ja siksi koko rakennelma on vaarassa romahtaa. Islamin tapauksessa nuo itsetunnon perustat ovat erityisen heikot, sillä muslimiyhteisön käsitys omasta ylemmyydestä perustuu yhteisössä vallitsevaan epätasa-arvoisuuden tilanteeseen, jota on jatkuvasti pidettävä keinotekoisesti yllä halventamalla ja alistamalla ei-muslimiväestöä – ja aina tarvittaessa valehtelemalla. Lisäpaineita luo se, että harhanäkemys islamin yhteisön ylemmyydestä ei useinkaan tunnu vastaavan reaalitodellisuutta. Se, että muslimit ovat erityisen herkkiä kritiikille, jonka kohteena on itsensä profeetaksi julistanut Muhammad, johtuu Muhammadin keskeisestä asemasta islamista. Koraani, jonka muslimit uskovat olevan sanasta sanaan Allahin ikuisesti olemassa ollutta arabiankielistä puhetta, on koostettu Muhammadin ilmestyksistä, ja näin ollen muslimien käsitys Allahista ja Allahin tahdosta perustuu Muhammadin, yhden ainoan henkilön, puheisiin. Muhammad itse oli hyvin pitkävihainen ja kostonhaluinen kaikille, jotka kritisoivat häntä tai jotka eivät suostuneet tunnustamaan hänen profeetallista erityisasemaansa.
“Jokainen, joka loukkaa islamia tai profeettaa, tulisi tappaa.” — Tämä on islamin keskeisiä ajatuksia ja suora seuraus islamin uskontunnustuksesta (shahada) ja Muhammadin asettamasta esikuvasta.
Salman Rushdien “Saatanallisten säkeiden” ja Muhammad-pilapiirrosten aiheuttamat mellakat ja väkivaltaisuudet ja Sudanin Muhammad-nallekonflikti ovat esimerkkejä tapauksista, joiden yhteydessä suurellekin yleisölle ovat tulleet tutuiksi muslimioppineiden vaatimukset kostaa tappamalla islamin ja profeetta Muhammadin vähäinenkin kritisointi. Tämä toimintamalli on peräisin suoraan Muhammadilta itseltään, jolla oli tapana antaa murhakäskyjä kriitikoidensa ja vastustajiensa eliminoimiseksi:[10]
Kun Allahin lähettiläs palasi Medinaan Ta’ifin piirityksen jälkeen, Bujair ibn Zuhair kirjoitti kirjeen veljelleen Ka’bille (ibn Zuhairille) ja kertoi, kuinka Allahin lähettiläs Mekassa surmauttanut häntä kiusanneita ja runoillaan pilkanneita ihmisiä. Hän kertoi myös, että loput Quraishin runoilijoista, kuten Ibn az-Ziba’ra ja Hubaira ibn Abi Wahb, olivat paenneet eri puolille maata. (Ibn Hisham: 416)
Allahin lähettiläs lähetti joukon henkilöitä Abu Rafin luo. Yöllä tämän nukkuessa Abdullah bin Atik meni sisälle hänen taloonsa ja tappoi hänet. (Sahih Bukhari 5:59:370)
Tunnettu on kertomus yli 100-vuotiaasta runoilijasta Abu ‘Afakista, joka kritisoi Muhammadia tämän murhattua vastustajansa al-Harith b. Suwayd b. Samitin. Abu ‘Afak pilkkasi Muhammadia mm. siitä, että tällä oli tapana luokitella mitä moninaisimpia asioita “laillisiksi” tai “kielletyiksi”. Muhammadin kysyttyä “Kuka hoitaa tämän ryökäleen puolestani?” Salim bin ‘Umayr kävi yön pimeydessä tappamassa nukkumassa olleen Abu ‘Afakin. (Ibn Ishaq: 675.) Muhammadin seuraava uhri oli Abu ‘Afakin murhasta tuohtunut ja islamia ja sen seuraajia kritisoinut naisrunoilija Asma bint Marwan. Muhammadin lähettämä murhaaja kävi murhaamassa hänet yöllä tämän imettäessä lastaan (ks. Wikipedia: Asma bint Marwan):
Kuultuaan, mitä hän (Asma bint Marwan) oli sanonut, lähettiläs sanoi: “Kuka hankkiutuu puolestani eroon Marwanin tyttärestä? ‘Umayr bin ‘Adiy-al-Khatmi, joka oli hänen seurassaan, kuuli tämän ja meni samana yönä hänen taloonsa ja tappoi hänet. (Ibn Ishaq: 675-676)
Yksi Muhammadin murhauttamista henkilöistä oli juutalaisrunoilija Ka’b ibn al-Ashraf, jonka sanotaan loukanneen musliminaisia eroottissävyisillä runoillaan:
Lopulta hän (Ka’b ibn al-Ashraf) palasi Medinaan ja ahdisti siellä musliminaisia rakkausrunoillaan. Allahin lähettiläs kysyi: “Kuka hoitaa minun puolestani Ibn al-Ashrafin?” Muhammad inb Maslama vastasi: “Minä teen sen, Allahin lähettiläs, minä tapan hänet.” “Tee niin, jos vain pystyt”, sanoi Allahin lähettiläs. (Noin kolmen päivän kuluttua:) “Allahin lähettiläs, minä lupasin sinulle sellaista, josta en tiedä, pystynkö siihen!” Allahin lähettiläs vastasi: “Ainakin sinun on yritettävä!” Muhammad bin Maslama sanoi vielä: “Allahin lähettiläs, meidän on ainakin valehdeltava!” “Sanokaa mitä tahdotte”, vastasi Allahin lähettiläs, “te saatte siihen luvan!” (Ibn Hisham: 250)
Jabir bin ‘Abdullah on kertonut: Profeetta sanoi: “Kuka on valmis tappamaan Ka’b bin al-Ashrafin, joka on todella loukannut Allahia ja Hänen lähettilästään?” Muhammad bin Maslama sanoi: “Oi, Allahin lähettiläs! Haluatko minun tappavan hänet?” Hän vastasi myöntävästi. Niinpä Muhammad bin Maslama lähti tappamaan häntä (Ka’bia) ja sanoi: “Tämä henkilö (ts. profeetta) rasittaa meitä ja pyytää meiltä almuveroa.” Ka’b vastasi: “Allahin kautta, saatte siitä miehestä vielä tarpeeksenne.” Muhammad [bin Maslama] sanoi hänelle: “Olemme seuranneet häntä, joten meidän ei tee mieli lähteä hänen luotaan, ennen kuin näemme, kuinka hänen käy.” Muhammad bin Maslama jutteli hänen kanssaan tällä tavoin, kunnes sai tilaisuuden tappaa hänet. (Sahih Bukhari 4:52:270)
Ka’bin salamurha järkytti ymmärrettävästi juutalaisyhteisöä, ja jokaisen juutalaisen kaupungissa sanotaan pelänneen henkensä edestä (Ibn Hisham: 253). Syystäkin, sillä seuraavaksi Muhammad antoi käskyn tappaa jokaisen eteen osuvan juutalaisen:
Allahin lähettiläs sanoi: “Jos saatte jonkun juutalaisten miehistä kiinni, surmatkaa hänet.” Silloin Muhayyisa ibn Mas’ud hyökkäsi Ibn Sunainan kimppuun ja tappoi hänet. Ibn Sunaina oli juutalainen kauppias, joka oli seurustellut Muhayyisan heimon kanssa ja tehnyt sen kanssa kauppasopimuksia. Huwayyisa ibn Mas’ud, Muhayyisan vanhempi veli, ei vielä tuolloin ollut kääntynyt islamiin. Kun Muhayyisa tappoi ibn Sunainan, Huwayyisa alkoi piestä veljeään ja huusi: “Sinä Allahin vihollinen, tapoitko sinä hänet? Kautta Allahin, osa sinun vatsasi rasvasta on peräisin hänen omaisuudestaan!” Muhayyisa itse on kertonut:
Minä vastasin: “Kautta Allahin, sain käskyn surmata hänet sellaiselta mieheltä, että jos hän käskisi minua surmaamaan sinut, katkaisisin kaulasi!” Kautta Allahin, tämä oli oli Huwayyisan kääntymisen alku! Hän vastasi: “Kautta Allahin, tappaisitko sinä minut, jos Muhammad niin käskisi?” “Kyllä”, minä vastasin, “jos hän käskisi minua katkaisemaan sinulta kaulan, minä tekisin niin!” Huwayyisa sanoi: “Kautta Allahiin, uskonto, joka saa tuon aikaan, on ihmeellinen!” Näin Huwayyisa kääntyi islamiin. (Ibn Hisham: 253)
Yllä kuvattu tapaus vahvistaa jälleen sen tosiasian, että umman, islamin yhteisön, oletetaan olevan etusijalla suhteessa perhe- ja sukuyhteisöön. Edes oman lähisukulaisen hengellä ei ole suurta arvoa silloin, kun on kysymys islamin kunnian puolustamisesta — kuvio, joka on erittäin tuttu kunniakoston kulttuurien vaalimasta kunniamurhan perinteestä.
Muhammad “kauniina esikuvana”
Koska Koraanin ja koko islamin uskottavuus riippuu siis yksinomaan Muhammadista, “Allahin viimeisestä lähettiläästä”, niin ainoa vaihtoehto, jonka muslimit voivat hyväksyä, on se, että Muhammadin on täytynyt olla al-insan al-kamil, täydellinen ihminen. Tämä puolestaan merkitsee, että myös Muhammadin elämäntavan, sunnan, on täytynyt olla kokonaisuudessaan esikuvallista. Hämeen-Anttila (2001: 28) toteaa: “Sunna on sitova esikuva muslimeille, ja jokaisen hurskaan muslimin velvollisuus on noudattaa profeetta Muhammadin tarjoamaa esikuvaa. Sunnan ja Koraanin keskeinen ero on siinä, että Koraanin teksti on sanasta sanaan Jumalan puhetta, mutta sunna on kertomuksia Muhammadin sanoista ja teoista, ei jumalallista ilmoitusta. Profeetta Muhammad oli kuitenkin virheiltä suojattu (ma’sum), joten hän ei käytöksessään tehnyt mitään väärää tai mitään, mikä ei olisi ollut Jumalan tarkoitus.” Koraani (33:21) vahvistaa Muhammadin esikuvallisuuden ja kehottaa toistuvasti muslimeita tottelemaan Muhammadia (Koraani 3:32; 3:132; 4:13; 4:59; 5:92; 8:1; 8:20; 8:46; 9:71; 24:47; 24:51; 24:52; 24:56; 33:33; 47:33; 49:14; 58:13; 64:12):
Allahin lähettiläässä on kaunis esikuva niille, jotka uskovat kohtaavansa Allahin viimeisenä päivänä ja ajattelevat paljon Häntä. (Koraani 33:21)
Erityisen tärkeää on tiedostaa, että tämä Muhammadin esimerkillinen ja “virheiltä suojattu” elämä on tarkoitettu esikuvaksi kaikille muslimeille ja kaikkina aikoina: “Profeetta ei eläessään ollut toiminut yksinomaan senhetkisen tilanteen mukaan vaan pitäen samalla silmällä myös tulevaisuutta. Profeetan elämän yksityiskohdat oli tarkoitettu islamin yhteisön ikuisen jäljittelyn kohteeksi.” (Hämeen-Anttila 2004: 37.) Tämä merkitsee samalla sitä, että myös shari’a eli islamin laki on käytännössä muuttumaton. Shari’an keskeisinä oikeuslähteinä toimivat Koraani ja hadithit, joihin tieto sunnasta perustuu, sekä niiden lisäksi oppineiden konsensus (ijma) ja analogia (qiyas). Shari’a on pyhä laki, joka ei ole muutettavissa ihmisten päätöksellä. Hämeen-Anttila (2001: 26) korostaa: “Koska shari’an oikeuslähteet ovat historiallisia ja lopullisia (Koraani, hadith ja jo määritelty konsensus eivät voi enää muuttua, analogia puolestaan toimii näiden kolmen pohjalta), ei myöskään shari’a voi muuttua, ainakaan teoriassa. Enintään vain tulkinta voi kehittyä, ja tämäkin on vaikeata, koska lakikoulukuntien klassiset esitykset ovat hyvin yksityiskohtaisia eivätkä jätä paljon tilaa uudelle tulkinnalle.” Tämä kaikki tekee tyhjäksi ne joidenkin länsimaisten islamin puolustelijoiden esittämät argumentit, joiden mukaan Muhammadin teot ja islamin lain raakalaismaiset rangaistukset tulisi ymmärtää historiallisessa kontekstissaan, eikä niitä voi suhteuttaa suoraan nykypäivään.
Katkaiskaa varkaan, miehen tai naisen, kädet rangaistukseksi siitä, mitä hän on tehnyt ja varoittavaksi esimerkiksi. Allah on Mahtava, Viisas. (Koraani 5:38)
Ibn ‘Umar on kertonut: Allahin lähettiläs katkaisi varkaan käden tämän varastettua kilven, joka oli kolmen dirhamin arvoinen. (Sahih Bukhari 8:81:787)
Abu Huraira on kertonut: Mies tuli Allahin lähettilään luo, kun tämä oli moskeijassa, ja kutsui tätä sanoen: “Allahin lähettiläs, olen ollut laittomassa sukupuoliyhteydessä.” Profeetta käänsi kasvonsa toiseen suuntaan, mutta mies toisti toteamuksensa neljä kertaa, minkä jälkeen profeetta kutsui häntä sanoen: “Oletko hullu?” Mies vastasi: “En.” Profeetta kysyi: “Oletko naimisissa?” Mies vastasi: “Kyllä”. Sitten profeetta sanoi: “Viekää hänet pois ja kivittäkää kuoliaaksi.” Jabir bin ‘Abdullah sanoi: “Olin niiden joukossa, jotka osallistuivat kivittämiseen, ja kivitimme häntä Musallassa. Kun kivet alkoivat tuottaa hänelle tuskaa, hän pakeni, mutta otimme hänet kiinni Al-Harrassa ja kivitimme kuoliaaksi. (Sahih Bukhari 8:82:806)
Anas b. Malik kertoi, että juutalainen oli tappanut tytön kivellä anastaakseen tämän hopeakorut. Tyttö tuotiin Allahin lähettilään luo, kun hän oli vielä juuri ja juuri hengissä. Hän (pyhä profeetta) kysyi tytöltä: Onko se ja se tappanut sinut? Tyttö vastasi päätään heiluttamalla “ei”. Hän kysyi toisen kerran ja tyttö vastasi jälleen päätään heiluttamalla “ei”. Hän kysyi kolmannen kerran ja tyttö vastasi pään nyökkäyksellä “kyllä”, ja Allahin lähettiläs määräsi murskaaman miehen pään kahden kiven väliin. (Sahih Bukhari 8:82:816)
(Allahin) lähettiläs sanoi: (–) “Jos Allah antaa minulle voiton Quraishista tulevaisuudessa, silvon 30 heidän miestään.” Kun muslimit näkivät lähettilään surun ja vihan niitä kohtaan, jotka olivat tällä tavoin kohdelleet hänen setäänsä, he sanoivat: “Kautta Allahin, jos Allah antaa meille voiton heistä tulevaisuudessa, silvomme heidät tavalla, jolla yksikään arabi ei ole ikinä silponut ketään.” (Ibn Ishaq: 387)
Muslimit itse uskovat, että Koraani on Allahin aina olemassa ollutta puhetta, joka on totta ja pätee kaikkina aikoina, ja täydellisenä ihmisenä Muhammad on muslimeille ikuinen jäljittelyn kohde. Näin ollen muslimeille itselleen ei ole olemassa mitään “historiallista kontekstia” (ks. Ibn Warraq: How to Debate Muslims).
Puhtaat muslimit ja likaiset uskottomat
Muslimien itsetunto ja koko islamin usko ovat kaikkea muuta kuin varmalla pohjalla, ja sen johdosta muslimien kyky hyväksyä omaa identiteettiä uhkaavaa erilaisuutta on poikkeuksellisen rajoittunut. Tästä seuraa hyvin ahdasmielistä ja kaavamaista ajattelua: Jos kerran muslimien yhteisön on määrä olla muita uskontokuntia ylempi, kuten Koraanissa sanotaan, tämä johtaa väistämättä siihen johtopäätökseen, että on mahdotonta, että voisi olla olemassa sellaisia ihmisiä, jotka edustaisivat muita uskontoja tai maailmankatsomuksia ja jotka olisivat tasavertaisia muslimien kanssa. Tällaisia ihmisiä ei yksinkertaisesti voi olla — ei muslimiyhteisön sisällä eikä koko maailmassa! Muslimien ajattelun mukaan ainoa hyväksyttävä vaihtoehto on se, että tällaisten ihmisten on joko vapaaehtoisesti käännyttävä eli “palattava” islamiin, kuten muslimit asian ilmaisevat, tai heidän on alistuttava. Ja jos henkilö ei suostu kumpaankaan, ainoaksi vaihtoehdoksi jää joko kuolema tai orjuus — pelkästään siksi, että on mahdotonta, että voisi olla olemassa “uskottomia”, jotka olisivat tasavertaisia muslimien kanssa.
Tämä ajattelutapa on johtanut siihen, että muslimien on pakko alistaa oman yhteisönsä sisällä asuvat ei-muslimit halveksituiksi toisen luokan kansalaisiksi, dhimmeiksi, mikäli nämä eivät vapaaehtoisesti suostu kääntymään islamiin. Tosin etuoikeus solmia dhimma eli suojelusopimus on suotu vain yksijumalaisille nk. Kirjan kansojen edustajille – kristityille, juutalaisille ja sittemmin zarathustralaisille – sillä ehdolla, että nämä maksavat erityistä jizya-veroa, suojelurahaa, välttääkseen tulemasta tapetuiksi tai orjiksi. Toisin kuin mafian tapauksessa islamissa suojelurahan keräämisen tarkoituksena ei ole pelkkä rahan rosvoaminen vaan myös uhrin halventaminen, jotta uskossaan epäröiville muslimeille ei syntyisi vähäisimmissäkään määrin sellaista vaikutelmaa, että vääräuskoisten elämäntavassa olisi mitään houkuttelevaa. Al-Mahili, 1400-luvulla elänyt muslimioppinut, ohjeistaa:
Jizyan maksun päivänä heidät (dhimmit) kootaan julkiselle paikalle, kuten kauppapaikalle. Heidän tulisi seistä siellä odottamassa alhaisimmalla ja saastaisimmalla paikalla. Lakia edustavat virkailijat tulee sijoittaa heidän yläpuolelleen, ja heidän tulee omaksua mitä uhkaavin asenne niin, että dhimmeistä, samoin kuin muista, näyttää, että tehtävänämme on halventaa heitä riistämällä heiltä heidän omaisuutensa. He tulevat oivaltamaan, että oikeastaan teemme heille palveluksen hyväksyessämme heiltä jizyan ja antaessamme heidän mennä vapaasti.[11]
Islamin ajatus suvaitsevaisuudesta rajoittuu siihen, että muslimit voivat sietää näiden dhimmien — kristittyjen ja juutalaisten — oleskelua islamin alueella (Dar al-islam), etenkin koska maksamansa jizya-veron johdosta dhimmit ovat myös taloudellisesti hyvin tuottoisia islamin yhteisölle. Dhimmien elämään liittyy kuitenkin monia nöyryyttäviä rajoituksia, jotka korostavat heidän alemmuuttaan ja halveksittavuuttaan:[12]
Dhimmit eivät saa ohittaa muslimia oikealta puolelta, vaan ainoastaan vasemmalta puolelta. Dhimmien talot eivät saa olla yhtä korkeita tai korkeampia kuin muslimien talot. Dhimmeillä ei saa olla työtehtäviä, joissa he olisivat muslimien esimiehinä, paitsi poikkeustapauksissa. Dhimmit eivät saa ratsastaa hevosilla tai kameleilla, korkeintaan aaseilla tai muuleilla, ja heidän on laskeuduttava ratsailta, jos he tulevat paikkaan, jonne on kokoontunut muslimeita. Dhimmien tulee käyttää erityistä vaatetusta, josta heidät tunnistaa heidän kävellessään kadulla. Muslimilapsia neuvotaan heittämään dhimmejä kivillä, kun he kulkevat kadulla. Dhimmien on maksettava vuosittainen jizyansa tilaisuudessa, jossa muslimit komentavat “Dhimmi, Allahin vihollinen, maksa verosi!” ja ravistelevat kauluksesta tai läimäyttävät heitä niskaan muistutukseksi heidän vääräuskoisuudestaan. Dhimmien tulee kantaa kaulassaan erityistä merkkiä todisteena jizyan, suojelurahan, maksamisesta. Dhimmit eivät saa omistaa aseita puolustaakseen itseään; heillä ei ole lupa puolustautua, jos muslimi lyö heitä. Dhimmit eivät saa todistaa oikeudessa muslimeja vastaan. Muslimia ei tulisi rangaista teloittamalla ei-muslimien tappamisesta (Sahih Bukhari 1:3:111). Dhimmit eivät saa viettää uskonnollisia juhlia julkisesti. Dhimmit eivät saa julistaa uskontoaan, eivätkä “epäpuhtaina” saa koskettaa Koraaniin eivätkä lukea sitä. Dhimmeillä ei ole oikeutta rakentaa itselleen temppeleitä (kirkkoja, synagogia), eikä korjata jo olemassa olevia temppeleitään. Jos dhimmi rikkoo mitä tahansa näistä säännöistä, hänet voidaan ottaa orjaksi, vangita tai teloittaa, ja hänen vaimonsa otetaan jalkavaimoksi ja lapset orjiksi.
Merkittävä muslimioppinut Al-Damanhuri, joka toimi 1600-luvulla Kairon yliopiston johtajana, perustelee selväsanaisesti, että dhimmien alistaminen islamin alueella on yksinkertaisesti välttämätöntä, jotta kollektiivista mutta epävarmalla pohjalla olevaa uskomusta islamin ja muslimiyhteisön ylemmyydestä saadaan pidettyä yllä:
Profeetan seuraajat sopivat näistä menettelyistä osoittaakseen vääräuskoisten häpeällisen alennustilan ja suojellakseen heikosti uskovan uskoa, sillä jos vähäuskoinen näkee heitä nöyryytettävän, hän ei kallistu heidän uskoaan kohtaan, mikä voisi tapahtua, jos hän näkisi heidät vallassa, ylpeinä tai ylellisissä tamineissa. Nähdessään oman ahdinkonsa ja köyhyytensä tämä kaikki voisi saada hänet arvostamaan heitä ja tuntemaan vetoa heitä kohtaan. Uskottomia kohtaan osoitettu arvostus on kuitenkin epäuskoa.[13]
Muhammad perusteli tätä juutalaisten ja kristittyjen saamaa “etuoikeutettua” dhimmistatusta näkemyksellään, jonka mukaan islam edustaa samaa yksijumalaista profeetallista perinnettä kuin juutalaisuus ja kristinusko.[14] Islamin mukaan juutalaiset ja kristityt olivat aikoinaan saaneet profeettojen välityksellä aitoja ilmoituksia Allahin “Kirjasta”, ja siksi he ovat statukseltaan astetta korkeammassa asemassa kuin pakanat, ateistit ja hindujen ja buddhalaisten kaltaiset “epäjumalanpalvojat”, joille muslimit eivät ylipäätään anna minkäänlaista ihmisarvoa. Muhammadin mukaan juutalaiset ja kristityt olivat syyllistyneet vain siihen, että he olivat tahallaan muunnelleet ja vääristelleet aiempien profeettojen alkuperäisiä ilmoituksia, ja siksi nuo ilmoitukset tarvitsivat Koraanin tarjoamaa korjausta. Muhammad väittikin olevansa pitkässä profeettojen ketjussa viimeinen ja lopullinen profeetta, jonka ilmestykset korjasivat ja syrjäyttivät kaikki aiemmat juutalaisten ja kristittyjen ilmoitukset. (Spencer 2007: 61-62, 69-70, 157-158, 182; Islam Q&A:10232.) Esimerkiksi Muhammadin mukaan Jeesusta, jota muslimit pitävät yhtenä profeetoistaan ja jota he kutsuvat “Allahin orjaksi”, ei suinkaan ristiinnaulittu, vaan ristillä olikin vain joku hänen näköisensä henkilö, jonka Allah oli vaihtanut hänen tilalleen. Kristinuskon näkökulmasta varsin koominen on Muhammadin apokalyptinen näky viimeisestä päivästä, jolloin Jeesus laskeutuu maan päälle, rikkoo ristin ja lakkauttaa kristinuskon, tappaa sian, taistelee ihmisiä vastaan islamin asian puolesta, ja lopulta Allah tuhoaa kaikki muut uskonnot kuin islamin (ks. myös Spencer 2007: 181-183):
Abu Hurayrah on kertonut: Profeetta sanoi: Ei tule profeettaa minun ja hänen (Jeesuksen) välisenä aikana. Hän laskeutuu (Maan päälle). Kun näette hänet, tunnistakaa hänet: keskikokoinen, punertavan kalvakka; yllään hänellä on kaksi vaaleankeltaista vaatekappaletta; näyttää siltä kuin pisaroita tippuisi hänen päästään, vaikka se ei ole märkä. Hän tulee taistelemaan ihmisiä vastaan islamin asian puolesta. Hän rikkoo ristin, tappaa sian. Allah tuhoaa kaikki muut uskonnot kuin islamin. (Sunan Abu Dawud 37: 4310)
Myös psykologisesta näkökulmasta on ymmärrettävää, miksi muslimit eivät suinkaan odota kaikkien ihmisten kääntyvän muslimeiksi, vaan he sallivat dhimmien oleskelun islamin alueella. Jotta ajatus muslimiyhteisön ylemmyydestä voisi toteutua konkreettisella tasolla ja silminnähtävästi, yhteisön sisälle tarvitaan alempiarvoisia “toisia”, dhimmejä, joihin muslimit voivat verrata itseään ja suhteuttaa oman ylemmyytensä. Jos kaikki todella kääntyisivät islamiin, muslimien yhteisö menettäisi erityismerkityksensä muita ylempänä kansakuntana.
“Mikä tekee Allahin onnelliseksi? Allah on onnellinen, kun ei-muslimeja tapetaan. Islamin lain mukaan muslimimaahan tulevat kuffarit (vääräuskoiset) ovat kuin karjaa, jonka kuka tahansa voi ottaa kiinni sotasaaliina, viedä torille myytäväksi tai tappaa”, toteaa sittemmin vihanlietsonnasta ja rasismista Englannissa tuomittu muslimioppinut Abu Hamza.
Muslimit muistuttavat itseään viisi kertaa päivässä juutalaisuuden ja kristinuskon harhapoluista rukoillen (salat, yksi islamin pilareista), etteivät joutuisi niiden tielle, “joiden päälle Allahin viha lankeaa” eikä niiden tielle, “jotka vaeltavat eksyksissä”:
Allahin, Armeliaan Armahtajan nimeen. Kunnia Allahille, maailman Herralle, Armeliaalle Armahtajalle, Tuomiopäivän Ruhtinaalle. Sinua me palvomme, Sinua me huudamme avuksi. Johdata meidät oikealle tielle, niiden tielle, joille Sinä olet suosiollinen, ei niiden, joiden päälle Sinun vihasi lankeaa ja jotka vaeltavat eksyksissä. (Koraani 1:1-7)
Niillä, “jotka vaeltavat eksyksissä”, tarkoitetaan kristittyjä ja niillä, “joiden päälle Allahin viha lankeaa”, tarkoitetaan juutalaisia (Spencer 2007: 104). Ja jotta näistä muista Kirjan kansojen edustajista ei syntyisi vahingossakaan liian positiivista kuvaa, muslimeilla on tapana kutsua kristittyjä — ja erityisesti juutalaisia — “apinoiden ja sikojen jälkeläisiksi” viitaten mm. seuraaviin Koraanin jakeisiin:
Tiedättehän te kyllä, kuinka kävi niiden teistä, jotka rikkoivat sapattia; me sanoimme heille: “Muuttukaa halveksituiksi apinoiksi!” (Koraani 2:65)
Sano: Te, joilla on Kirja, kostatteko te meille muuta kuin sen, että me uskomme Allahiin ja siihen, mitä meille on lähetetty ja mitä on aikaisemmin lähetetty? Kostatteko te meille vain sen, että useimmat teistä ovat syntisiä? Sano: Kerronko minä teille, kuka saa pahimman palkan Allahin luona? Ne, jotka Allah kiroaa ja joihin Hän vihastuu tehden heistä apinoita, sikoja ja epäjumalanpalvelijoita. He ovat huonoimmassa asemassa ja kauimmas eksyneet tasaiselta tieltä. (Koraani 5:59-60)
Kun he tekivät sitä, mistä heitä oli kielletty, me sanoimme heille: “Muuttukaa alhaisiksi apinoiksi!” (Koraani 7: 166)
“He ovat todellakin apinoiden ja sikojen jälkeläisiä, kuten Koraani opettaa meille”, toteaa Syyrian uskontoasioiden apulaisministeri tri Muhammad ‘Abd Al-Sattar Syyrian TV:ssä 21.7.2006.
Koraani kieltää muslimeja ottamasta ystäviksi juutalaisia ja kristittyjä, sillä muussa tapauksessa he eivät ole enää muslimeja, vaan kuuluvat näiden häpeällisten ja halveksittujen “Allahin vihollisten” joukkoon, eikä muslimeilla ole lupaa tuntea minkäänlaista rakkautta heitä kohtaan:
Uskovaiset, älkää ottako juutalaisia ja kristittyjä ystäviksenne; he ovat toistensa ystäviä. Joka ottaa heitä ystäväkseen, kuuluu heihin. Allah ei johdata väärintekijöitä. (Koraani 5:51)
Joka valitsee muun uskonnon kuin islamin, ei saa Allahin suosiota vaan joutuu tuonpuoleisessa perikatoon. (Koraani 3:85)
Epäilemättä muslimi on velvollinen vihaamaan Allahin vihollisia ja torjumaan hänet, koska se on lähettilään ja hänen seuraajiensa tapa. Allah sanoo: Aabrahamissa ja hänen seuraajissaan teillä on hyvä esikuva. He sanoivat kansalleen: “Me sanoudumme irti teistä ja niistä, joita te palvotte Allahin lisäksi. Me kiellämme teidät, ja välillämme on viha ja vihollisuus aina siihen asti, kunnes te uskotte yksin Allahiin.” (Koraani 60:4) Kukaan niistä, jotka uskovat Allahiin ja viimeiseen päivään, ei rakasta niitä, jotka vastustavat Allahia ja Hänen lähettilästään, vaikka nämä olisivat heidän isiään ja poikiaan, veljiään tai muita sukulaisiaan. (Koraani 58:22) Tämän perusteella muslimin ei ole luvallista tuntea sydämessään mitään rakkautta Allahin vihollisia kohtaan, jotka ovat itse asiassa myös hänen vihollisiaan. (Islam Q&A:59879)
Kun tutkii muslimimaiden mediaa, ilmenee, että jo pienestä asti muslimilapset altistetaan propagandalle, joka demonisoi juutalaiset, kristityt ja muut “uskottomat” ja opettaa lapsia vihaamaan näitä ihmisryhmiä:
“Muslimien on… kasvatettava lapsensa jihadiin. Tämä on suurin hyöty tilanteesta: lasten kasvattaminen jihadiin ja vihaan juutalaisia, kristittyjä ja uskottomia kohtaan; lasten kasvattaminen jihadiin ja siihen, että jihadin hiillokset syttyvät heidän sielussaan. Tämä on se, mitä nyt tarvitaan.” (Sheikki Muhammed Salih Al-Munajjid, MEMRI 3.4.2005)
Kolme- ja puolivuotias Bashmallah kertoo näkemyksiään profeetta Muhammadista ja juutalaisista (Iqra TV, Saudi-Arabia, 7.5.2002).
Muslimit eivät periaatteessa saa pukeutua uskottomien tavoin, jäljitellä heitä missään suhteessa (Islam Q&A:21694) eivätkä olla ylipäätään missään tekemisissä heidän kanssaan, mutta heidän on kyllä “sallittua käyttäytyä uskottomia kohtaan ystävällisesti siinä toivossa, että nämä saattaisivat kääntyä muslimeiksi”:
Muslimin ei ole luvallista ystävystyä vääräuskoisen kanssa tai ottaa häntä läheiseksi ystäväkseen, koska islam kutsuu meitä hylkäämään vääräuskoiset ja torjumaan heidät, koska he palvovat jotain muuta kuin Allahia. Allah sanoo: “Uskovaiset, äkää ottako ystäviksenne ihmisiä, jotka ovat saaneet päälleen Allahin vihan (ts. juutalaisia). He ovat luopuneet tuonpuoleisen toivosta aivan samalla tavoin kuin uskottomat ovat luopuneet haudoissa olevista.” (Koraani 60:13) (Islam Q&A:21530)
Muslimin tulisi tuntea sydämessään, että hän vihaa kuffareja (vääräuskoisia) ja sitä, miltä nämä näyttävät ja miten nämä käyttäytyvät. Tämä viha motivoi häntä välttämään sitä, että hän muistuttaisi vaatetukseltaan tai muulla tavoin lainkaan heitä. Ettekö näe, että henkilö joka halveksii tiettyä kansaa tai heimoa tai tietynmaalaisia ihmisiä, vihaa pukeutumista heidän tavallaan, erityisesti jos he ovat köyhiä? (Islam Q&A:2322)
Jotta uskottomista syntyisi mahdollisimman vastenmielinen ja halveksittava vaikutelma ja jotta käsitys muslimien ylivertaisuudesta korostuisi, Allah kutsuu kaikkia muita ihmisiä kuin muslimeja “epäpuhtaiksi”:
Uskovaiset, uskottomat ovat epäpuhtaita. Älkööt he siis saako lähestyä suojeltua temppeliä enää tämän vuoden jälkeen. (Koraani 9.28)
Niinpä muslimit eivät esimerkiksi saa syödä samoista astioista kuin uskottomat, ellei se ole aivan välttämätöntä. Tällöin kuitenkin astia on sitä ennen pestävä perusteellisesti:
Hän (profeetta) sanoi: “Mitä tulee mainitsemiinne Kirjan kansojen ihmisiin, niin älkää syökö heidän astioistaan, jos voitte saada muita astioita, mutta jos ette saa muita astioita, peskää heidän astiansa ja syökää niistä.” (Sahih Bukhari 7:67:387)
Ja jos uskottomat sitten eivät näytä olevan epäpuhtaita, heistä on tehtävä sellaisia vaikka väkisin. Shari’a määrää, että muslimi ei missään tapauksessa saa pestä kuolleen sukulaisensa ruumista, jos tämä on ollut vääräuskoinen, tai hän saa pestä sen ainoastaan “jollain saastaisella aineella”:
Jos muslimin uskoton sukulainen kuolee, hän pesee ruumiin jollain saastaisella materiaalilla, sitten kietoo sen kangaspalaan ja heittää kaivantoon tai luovuttaa sen kuolleen uskontoon kuuluvien ihmisten haltuun. http://www.iant.com/imam/multaqa1.txt
Allahin lähettiläs sanoi: “Jos joku vaihtaa islamin uskonsa, niin teloittakaa hänet.” (Sahih Bukhari 9:84:57.) Jos hänet sitten on teloitettu, hän on kuollut kafirina (vääräuskoisena), joten häntä ei saa pestä eikä pukea käärinliinaan; hänelle ei saa lausua hautajaisrukousta, eikä häntä saa haudata muslimien hautausmaalle. Ylösnousemuksen päivänä hän tulee olemaan yksi Helvetin asukkaista, jotka pysyvät siellä ikuisesti.
Kaiken kaikkiaan edellä kuvattu muslimien ylimielinen asenne ja jyrkkä erottelu “puhtaiden muslimien” ja “likaisten uskottomien” välillä merkitsee sitä, että hyväntahtoiset mutta naiivit ajatukset muslimien “kotoutumisesta” tai “integroitumisesta” länsimaiseen yhteiskuntaan ovat täysin epärealistisia, erityisesti koska ne ovat jyrkässä ristiriidassa muslimien omien pyrkimysten ja ghettoutumista edellyttävän islamin lain kanssa:
Samurah on kertonut, että profeetta sanoi: “Älkää eläkö vääräuskoisten keskellä, älkääkä sekoittuko heidän kanssaan, sillä se, joka elää tai sekoittuu heidän kanssaan, ei ole yksi meistä.” (Kertonut al-Bayhaqi 9/142; al-Haakim 2:/154. Hän on sanonut, että se on al-Bukharin ehtojen mukaisesti sahih.) (Islam Q&A:21530)
Henkilö, joka kuvittelee tuovansa islamin, juutalaisuuden ja kristinuskon yhteen tai lähemmäksi toisiaan, on kuin sellainen, joka pyrkii tuomaan yhteen totuuden ja valheen, uskottomuuden ja uskon, vastakohdat. (Islam Q&A:10232)
Länsimaihin muuttavien muslimien näkökulmasta länsimainen vapaa demokraattinen yhteiskunta, jota ei hallita shari’an määräysten mukaisesti, edustaa tietämättömyyden ja epäuskon (jahiliyyah) väliaikaista historiallista vaihetta ennen siirtymistä shari’an alaisuuteen (Spencer, Islam 2007, DVD). Tästäkään syystä länteen muuttavilla muslimeilla ei ole suurempaa halukkuutta pyrkiä sopeutumaan paikallisiin oloihin eikä antaa panosta länsimaisiin arvoihin perustuvan yhteiskunnan kehittämiseen, sillä heidän mielessään siintää jo tuleva islamin pyhän lain mukaisesti hallittava muslimiyhteiskunta.
Rauhan ja suvaitsevaisuuden uskonto
Vielä dramaattisempi seuraus ajattelutavasta “on mahdotonta, että voisi olla olemassa ei-muslimeja, jotka olisivat tasavertaisia muslimien kanssa”, on se, että islamilla on pakonomainen tarve levittäytyä kaikkialle maailmaan ja alistaa koko maailma Allahin ja hänen shari’ansa alaisuuteen. Tavoitteena on perustaa maailmanlaajuinen kalifaatti, jota hallitaan shari’a-lain mukaisesti.
Taistelkaa heitä vastaan, kunnes epäjumalia ei enää palvota, vaan yksin Allahia (koko maailmassa), mutta jos he herkeävät (palvomasta muita Allahin lisäksi), tietää Allah, mitä he tekevät. (Koraani 8:39)
Hän (Allah) on lähettänyt lähettiläänsä (Muhammadin) tuomaan johdatuksen ja totuuden uskonnon (islamin) saattaakseen sen voittamaan kaikki muut uskonnot, vaikka se on vastoin vääräuskoisten (monijumalaisten, pakanoiden, epäjumalanpalvojien ja ateistien) tahtoa. (Koraani 9:33)
Anas ibn Malik on kertonut: Profeetta sanoi: “Minut on määrätty taistelemaan ihmisiä vastaan, kunnes he todistavat, että ei ole muuta jumalaa kuin Allah ja että Muhammad on Hänen palvelijansa ja Hänen lähettiläänsä, suuntaavat kasvonsa qiblaamme (rukoussuuntaamme) kohti, syövät mitä teurastamme ja rukoilevat tavallamme.” (Sunan Abu-Dawud, Kitab Al-Jihad, 14: 2635)
Mihrab tarkoittaa sotapaikkaa, taistelupaikkaa. Mihrabeista tulisi lähteä sotaan, aivan kuten kaikkiin islamin sotiin aikoinaan lähdettiin mihrabeista. Profeetalla oli miekka ihmisten tappamista varten. Vain (pyhät) imaamit olivat todellisia sotilaita. Kaikki heistä olivat sotureita. Heillä oli tapana kantaa miekkaa; heillä oli tapana tappaa ihmisiä. Tarvitsemme kalifin, joka amputoi käsiä, katkoo kauloja, kivittää ihmisiä samalla tavoin kuin Allahin lähettiläällä oli tapana katkoa käsiä, katkoa kauloja ja kivittää ihmisiä. Samalla tavoin kuin hän teurasti Banu Quraizan juutalaiset, koska nämä olivat liuta tyytymättömiä ihmisiä. Jos profeetalla oli tapana polttaa talo tai tuhota heimo, se oli oikeudenmukaista. (Ajatollah Khomeini)
Islamilainen valtioteoria jakaa koko maailman kahteen vaikutuspiiriin: islamin alueeseen (Dar al-islam) ja sodan alueeseen (Dar al-harb). Sana islam merkitsee “alistumista” ja muslimi “alistuvaa”, ja niinpä islamin alue käsittää ne kansakunnat, jotka ovat alistuneet islamilaisen vallan alle, mikä tarkoittaa sitä, että näissä yhteiskunnissa vallitsee shari’a-laki. Koko muun maailman, joka ei ole hyväksynyt shari’a-lakia ja joka ei näin ollen ole alistumisen tilassa, katsotaan olevan kapina- tai sotatilassa Allahin tahtoa vastaan. Dar al-islamin velvollisuutena on käydä sotaa Dar al-harbia vastaan aina siihen asti, kunnes kaikki kansakunnat alistuvat Allahin tahtoon ja hyväksyvät shari’an. Kuten Davis (Islam 101) toteaa: “Islam on paljon vähemmän henkilökohtainen usko kuin poliittinen ideologia, joka on perustavanlaatuisessa ja pysyvässä sotatilassa ei-islamilaisten sivilisaatioiden, kulttuurien ja yksilöiden kanssa.” Rauhan tila (Dar al-salam) uskotaan saavutettavan vasta sitten, kun koko maailma on täydellisesti alistunut Allahin lain alaisuuteen. Eräät muslimiteoreetikot, kuten muslimiveljeskunnan pääideologeihin kuulunut Sayyid Qutb (k. 1966), puhuvatkin islamista “rauhan uskontona” viitaten juuri tuohon islamin utopistiseen lopulliseen voittoon muusta ihmiskunnasta (Islam 2007, DVD). Mutta siihen asti kunnes tuo kaukainen tavoite on saavutettu, islamin maailma katsoo olevansa jatkuvassa, jo 1400 vuotta kestäneessä sotatilassa muun maailman kanssa:
Allah on komentanut meidät vaalimaan hänen uskontoaan ja käymään jihadia Hänen vihollisiaan vastaan. Koraanissa on hyvin paljon jakeita, jotka komentavat pyhään sotaan vääräuskoisia vastaan ja taistelemaan näitä vastaan, kunnes kaikki alistuvat yksin Allahille; niissä ilmaistaan selkeästi, että tämä on pakollista ja määrätty meille. (Islam Q&A:34830)
Jihadia koskevia määräyksiä löytyy mm. seuraavista Koraanin jakeista (ks. esim. Hämeen-Anttila 2001: 65-98): 2:154, 2:190-195, 2:216-218, 3:110-111, 3:142-173, 3:195-200, 4:74-80, 4:84-85, 4:89-100, 4:104, 6:151, 8:15-18, 8:26, 8:36-40, 8:58-75, 9:1-29, 9:36, 9:73, 9:88-89, 9:111, 9:120, 9:123, 22:39-40, 47:4, 48:25, 57:10, 60:1-9, 61:10-13.
Dokumenttifilmi siitä, kuinka muslimilapset aivopestään pienestä asti käymään jihadia “Allahin asian puolesta” ja haaveilemaan marttyyriudesta ja tuonpuoleisesta elämästä paratiisissa.
Taisteleminen Allahin asian puolesta on muslimien yhteisöllinen velvollisuus (fard al-kifaya), ja tätä maailmanlaajuista taistelua shari’an käyttöönottamiseksi kaikkialla maailmassa kutsutaan jihadiksi. Jihadilla, joka kirjaimellisesti tarkoittaa “kamppailua”, on monia eri muotoja, ja sitä voidaan käydä esimerkiksi puheen, aseiden tai rahan avulla (Islam Q&A:26125). Islamin puolustelijoilla on tapana viitata tarinaan, jossa Muhammadin kerrotaan eräältä sotaretkeltään palattuaan todenneen, että muslimit palasivat pienemmästä jihadista (jihad asghar) suurempaan jihadiin (jihad akbar). Kun tarinan mukaan Muhammadilta kysyttiin, onko suurempaa jihadia kuin jihad vääräuskoisia vastaan, hänen väitetään vastanneen: “Kyllä, jihad al-nafs (jihad itseä vastaan).” Islamin puolustelijat eivät tarkoituksellisesti kuitenkaan koskaan mainitse erästä olennaista tosiasiaa, joka liittyy kyseiseen perimätietoon. “Tämä hadith ei ole sahih (luotettava)”, kuten sheikki Muhammed Salih al-Munajjid toteaa. Lisäksi islamin puolustelijoiden antama mielikuva siitä, että jihad al-nafs olisi jotain samankaltaista kuin hengellinen kilvoittelu kristinuskossa, on harhaanjohtava, sillä hengellisen kamppailun tavoitteena islamissa on ennen kaikkea voittaa fyysistä sotimista vastaan koettu vastenmielisyys:
Epäilemättä jihad itseä vastaan edeltää jihadia vääräuskoisia vastaan, koska vääräuskoisia vastaan ei voi taistella ennen kuin on taistellut itseään vastaan, sillä taisteleminen on jotain, mistä itse ei pidä. Allah sanoo: “Vaikka te ette pidäkään taistelemisesta, on se määrätty teille, mutta kenties te inhoatte jotakin, mikä onkin teille hyväksi, aivan kuin te kenties rakastatte jotakin, mikä onkin teille vahingoksi. Allah tietää, mutta te ette tiedä.” (Koraani 2:216) Idea on siinä, että jihad vihollista vastaan ei ole mahdollista ennen kuin on kamppaillut ja pakottanut itsensä tekemään sitä; ennen kuin on alistunut ja hyväksynyt sen. (Islam Q&A:10455)
Islam myöntää, että taistelu ja tappaminen ovat periaatteessa vastenmielisiä, ja niinpä Allah uhkaakin ankarasti Helvetin tulella niitä, jotka ilman perustelua syytä perääntyvät taistelun tiimellyksestä. Tappamista kohtaan koettu vastenmielisyys on Koraanin mukaan Allahin “parasta koettelemusta”, joka jokaisen muslimin tulee voittaa alistumalla Allahille:
Uskovaiset, kun kohtaatte uskottomia taistelun tiimellyksessä, älkää kääntäkö heille selkäänne. Joka sinä päivänä kääntää heille selkänsä — ellei hän sitten tee sitä kääntyäkseen uuteen taisteluun tai liittyäkseen toiseen joukkoon — on käynyt sisälle Allahin vihaan, ja hän saa sijansa Helvetissä. Se on huono määränpää! Ette te heitä surmanneet, vaan Allah. Kun sinä ammuit nuolen, et ampuja ollut sinä vaan Allah. Hän teki näin koetellakseen uskovia parhaalla koettelemuksella. Allah on Tietävä, Kuuleva. (Koraani 8:15-17)
Sheikki Muhammed Salih al-Munajjid korostaa: “Fyysinen jihad on islamin huippukohta, ja jotkut oppineet pitävät sitä islamin kuudentena pilarina.” (Islam Q&A:34830) Aseellinen jihad (qitaal) voi olla luonteeltaan puolustavaa (jihad al-daf) tai hyökkäävää (jihad talab). “Jihad-talab merkitsee hyökkäämistä kuffarien, vääräuskoisten, kimppuun näiden omissa maissa, kunnes näistä tulee muslimeja tai he maksavat jizyaa halukkaina alistumaan ja kunnes he tuntevat itsensä alistuneiksi,” kuten sheikki Muhammed Salih al-Munajjid toteaa (Islam Q&A:26125). Käytännössä ero puolustavan ja hyökkäävän jihadin väliltä on kadonnut, sillä — kunniakoston kulttuurin liittyvän uhrikultin mukaisesti — muslimit katsovat vainoharhaisesti olevansa juutalaisten tai amerikkalaisten ja/tai muiden “ristiretkeläisten” hyökkäysten ja sorron uhreja, ja on ilmeistä, että umma, muslimien maailmanlaajuinen yhteisö, pitää tällaista uhrina olemista pysyvänä olotilanaan. Niinpä muslimeilla on tapana kutsua länsimaissa ja muualla toimeenpanemiaan terrori-iskuja puolustavaan jihadiin liittyviksi oikeutetuiksi kosto-operaatioiksi, vaikka todellisuudessa monet muslimit mieltävät ne pikemminkin kunniakkaammaksi, hyökkääväksi jihadiksi. Asian esittäminen oikeutettuna vastatoimenpiteenä vetoaa kuitenkin moniin vasemmistolaisiin, juutalais- ja amerikkalaisvastaisiin länsimaalaisiin, mikä puolestaan edesauttaa merkittävästi muslimien jihadia muuta ihmiskuntaa vastaan niin länsimaissa kuin – länsimaiden välinpitämättömyyden johdosta – myös Afrikassa, Aasiassa ja ylipäätään kaikkialla, missä islam ja muut uskonnot ja kulttuurit kohtaavat.
Allahin armeliaisuus ja sen rajat
Shari’a säätää yksityiskohtia myöten säännöt, joiden mukaisesti muslimien tulee alistaa valloittamiensa alueiden asukkaat islamin lain alle (ks. Muhammadin antama tarkempi ohjeistus: Sahih Muslim 19:4294):
Profeettamme on käskenyt meitä taistelemaan kafireita vastaan, kun kykenemme siihen, ja hyökkäämään heitä vastaan heidän kotimaissaan ja antamaan heille kolme vaihtoehtoa ennen kuin tunkeudumme heidän maihinsa: joko heistä on tultava muslimeja ja heidän on oltava kaltaisiamme jakaen oikeutemme ja velvollisuutemme; tai heidän on maksettava jizyaa (veroa) ja tunnettava itsensä alistuneiksi; tai he taistelevat, jolloin heidän omaisuutensa, vaimonsa, lapsensa ja kotinsa tulevat sallituksi sotasaaliiksi muslimeille. (Islam Q&A:13759)
Kun vääräuskoiset on saarrettu, heitä tulee kutsua hyväksymään islam uskonnokseen, ja kutsu tulisi armeliaasti toistaa useaan otteeseen.[15] Muslimien länsimaissa laajamittaisesti harjoittama da’wa eli islamiin kutsuminen edustaa itse asiassa tätä vaihetta, ja mm. Osama bin Laden on toistuvasti kehottanut länsimaita kääntymään islamiin.[16]
Islamin Aika -yhdistyksen puheenjohtaja Abdullah Tammi harjoittamassa da’waa, islamiin kutsumista, ja keräämässä kannattajia perustettavana olevalle islamilaiselle puolueelle, joka tähtää shari’an käyttöönottoon Suomessa.
Vaikka Muhammad yhtäältä painotti islamiin kutsun tärkeyttä, hän itse kuitenkin toimeenpani myös yllätyshyökkäyksiä mm. Khaibariin ja Tabukiin (Spencer 2007: 145-146, 158-162).
Ibn ‘Aun reported on kertonut: Kirjoitin Nafi’lle ja kysyin häneltä, onko tarpeellista kutsua (uskottomia) kääntymään islamiin ennen heidän kohtaamistaan taistelussa. Hän kirjoitti vastaukseksi, että se oli tarpeen [vain] islamin varhaisvaiheessa. Allahin lähettiläs suoritti yllätyshyökkäyksen karjaansa juottamassa olleita pahaa aavistamattomia Banu Mustaliq -heimolaisia vastaan. Hän tappoi ne, jotka panivat vastaan ja vangitsi loput. Juuri tuona päivänä hän sieppasi Juwairiya bint al-Harithin [jalkavaimokseen]. Nafi’ sanoi, että tämä perimätieto on peräisin Abdullah b. Umarilta, joka oli itse mukana ryöstöretkeilijöiden joukossa. (Sahih Muslim 19:4292)
Joka tapauksessa, jos uskottomat eivät suostu ottamaan vastaan islamia mutta he edustavat yksijumalaisia Kirjan kansoja, kristinuskoa, juutalaisuutta tai zarathustralaisuutta, heille tarjotaan mahdollisuutta alistua dhimmin asemaan, toisen luokan ihmiseksi, ja maksaa jizya-veroa muslimihallitsijoilleen.[17] Tätä kauemmas Allahin armeliaisuuden rajat eivät siten ylläkään, sillä jos he uppiniskaisesti kieltäytyvät alistumasta, Allah määrää Koraanissa muslimeja taistelemaan heitä vastaan:
Taistelkaa niitä Kirjan ihmisiä (juutalaisia ja kristittyjä) vastaan, jotka eivät usko Allahiin ja viimeiseen päivään, eivät pidä kiellettynä sitä, mitä Allah ja Hänen profeettansa ovat kieltäneet, eivätkä ota uskonnokseen totuuden uskontoa (ts. islamia). Taistelkaa heitä vastaan, kunnes he maksavat nöyrinä veronsa. (Koraani 9:29)
Ja kun taistelu sitten alkaa, muslimien tulee Allahin käskystä olla armottomia ja julmia “uskottomia” kohtaan (Koraani 48:29). Muhammadin asettaman esikuvallisen mallin mukaisesti “uskottomien” miehet tapetaan ja omaisuus, naiset ja lapset otetaan sotasaaliiksi:[18]
Inb Umarin arvovallalla on kerrottu, että Banu Nadirin ja Banu Quraizan juutalaiset taistelivat Allahin lähettilästä vastaan, joka karkotti Banu Nadirin ja salli quraizalaisten pysyä paikoillaan suosiollisena heitä kohtaan, kunnes myös nämä alkoivat taistella häntä vastaan. Sitten hän (profeetta) tappoi heidän miehensä ja jakoi heidän naisensa, lapsensa ja omaisuutensa muslimien kesken, lukuun ottamatta niitä, jotka olivat liittyneet Allahin lähettilään puolelle. Tämä antoi heille turvatakeen, ja he kääntyivät islamiin. (Sahih Muslim 19:4364)
Abu Said Al-Khudri on kertonut: Kun Banu Quraizan heimo oli valmis vastaanottamaan Sadin tuomion, Allahin lähettiläs pyysi hakemaan lähistöllä olleen Sadin. Sad tuli ratsastaen aasilla ja kun hän tuli lähelle, Allahin lähettiläs sanoi: “Nouse ylös johtajasi edessä.” Sitten Sad tuli ja istuutui Allahin lähettilään viereen, joka sanoi hänelle: “Nämä ihmiset ovat valmiita vastaanottamaan tuomiosi.” Sad sanoi: “Annan tuomion, että soturit on tapettava ja heidän lapsensa ja naisensa on otettava vangeiksi.” Profeetta huomautti: “Oi, Sad! Olet antanut heille tuomion, joka on (samanlainen kuin) Kuningas Allahin tuomio.” (Sahih Bukhari 5:52:280)
Yllä olevissa perimätiedoissa viitataan juutalaisen Banu Quraiza -heimon kuuluisaan joukkomurhaan, jonka yhteydessä Muhammad tappoi 600-900 vangitsemaansa quraizalaismiestä katkaisemalla näiden kaulat:
Kun quraizalaiset olivat antautuneet, Allahin lähettiläs vangitsi heidät Medinassa Bint al-Harithin taloon. Sitten hän lähti Medinan torille — tämä on yhä samalla paikalla — kaivatti sinne kaivantoja ja lähetti hakemaan quraizalaisia. Hän hakkautti heidän kaulansa poikki noiden kaivantojen partaalla. Quraizalaiset tuotiin teloitettavaksi pieninä ryhminä. Heidän joukossaan oli myös Allahin vihollinen Huyai ibn Akhtab sekä Ka’b ibn Asad, kansansa johtaja. Kaikkiaan quraizalaisia oli kuusi- tai seitsemänsataa; jotkut jopa sanovat heitä olleen kahdeksan- tai yhdeksänsataa. Kun juutalaisia vietiin ryhmä kerrallaan Allahin lähettilään luo, Ka’b ibn Asadille sanottin: “Ka’b, mitä luulet meille nyt tehtävän?” Ka’b vastasi: “Ettekö te koskaan ymmärrä? Ettekö te näe, ettei kutsuja lopeta työtään eivätkä kutsutut enää tule takaisin? Kautta Jumalan, tämä tarkoittaa kuolemaa!” Näin jatkui, kunnes heidät kaikki oli teloitettu. (Ibn Hisham: 320-321)
Panttivangiksi otetun yhdysvaltalaisen liikemiehen Nick Bergin viimeinen hetki ennen kuin al-Tawhid wal-Jihad -muslimiryhmittymän edesmennyt johtaja Abu Musab al-Zarqawi katkaisi hänen kaulansa Irakissa 7.5.2004.
Mujahidinien, islamin uskontaistelijoiden, tapa surmata uskottomat katkaisemalla näiden kaulat ja huutamalla samalla “Allahu-Akbar!” noudattaa siis suoraan Muhammadin omalla käytöksellään asettamaa mallia, ja se vastaa myös Allahin enkeleilleen antamaa käskyä katkoa uskottomien kaulat ja raajat (Koraani 8:12):
Abdallah ibn Mas’ud on kertonut: Minä löysin Abu Jahlin henkitoreissaan. Kun tunnistin hänet, painoin jalkani hänen niskaansa vasten — hän oli kerran Mekassa riuhtaissut minut kiinni ja lyönyt ja pahoinpidellyt minua — ja kysyin: “No, onko Allah saattanut sinut häpeään, sinä Allahin vihollinen? Hän vastasi: “Miten Hän muka olisi saattanut minut häpeään? Onko miehelle häpeä tulla surmatuksi? Kerro minulle, kumpi voitti tänään?” “Allah ja Hänen lähettiläänsä”, minä vastasin. Sitten hakkasin hänen päänsä irti ja vein sen Allahin lähettiläälle sanoen: “Allahin lähettiläs, tässä on Allahin vihollisen, Abu Jahlin, pää!” Allahin lähettiläs vastasi: “Todellako, kautta ainoan Allahin!” — Näin hän tapasi vannoa. — Minä vastasin: “Todella, kautta ainoan Allahin!” Sitten heitin pään hänen jalkoihinsa, ja hän ylisti Allahia. (Ibn Hisham: 230)
Herrasi antoi enkeleille ilmoituksen: “Minä olen teidän kanssanne. Vahvistakaa niitä, jotka uskovat. Minä asetan pelon uskottomien sydämeen. Hakatkaa poikki heidän kaulansa ja raajansa!” (Koraani 8:12) “Tässä teille; maistakaa nyt sitä! Uskottomia odottaa tulen rangaistus.” (Koraani 8:14)
Muslimiterroristien laajalti harrastama pankkivankien ottaminen lunnaiden toivossa perustuu sekin suoraan Allahin Koraanissa (47:4) antamaan käskyyn:
Kun kohtaatte taistelussa uskottomia, sivaltakaa heitä niskaan! Kun olette alistaneet heidät, sitokaa heidät köysiin vapauttaaksenne heidät joko suosionosoituksena tai lunnaita vastaan. Tehkää näin, kunnes sodan taakka on laskettu selästänne. Jos Allah tahtoisi, Hän selviytyisi heistä itse, mutta Hän tahtoo koetella teitä toisillanne. Niiden teot eivät mene hukkaan, jotka surmataan Allahin tiellä. Allah johdattaa heidät, pitää heistä huolen ja kokoaa heidät Paratiisiin, josta Hän on kertonut heille. (Koraani 47:4)
Allah kuitenkin varoitti Muhammadia himoitsemasta liikaa vankien ottamista lunnaiden toivossa ennen kuin vihollisen “teurastus” on pantu toimeen ja koko maa alistettu, sillä, kuten Ishaq (s. 326-327) asian ilmaisee, vihollisten tappaminen ilmentää sitä uskontoa, jota Allah haluaa ilmaistavan:
Profeetan ei sovi ottaa sotavankeja lunnaiden toivossa ennen kuin hän on suorittanut (vihollisten) teurastuksen. Te tavoittelette tämän maailman omaisuutta, mutta Allah haluaa teidän tavoittelevan tuonpuoleista. Allah on Mahtava, Viisas. (Koraani 8:67) “Mutta Allah haluaa teidän tavoittelevan tuonpuoleista”, ts. heidän tappaminensa ilmentää sitä uskontoa, jota Hän haluaa ilmaistavan ja jonka kautta tuonpuoleinen on saavutettavissa. (Ibn Ishaq: 326-327)
Sheikki Bakr Abd Al-Razzaq Al-Samarain tyypillinen perjantaisaarna Abd al-Qadir al-Gaylani -moskeijassa Bagdadissa 14.2.2003. Al-Samarai lietsoo vihaa länsimaalaisia ja juutalaisia vastaan ja yllyttää muslimeja katkaisemaan juutalaisten kaulat.
Jihad ja vääräuskoisten tappaminen assosioituvat niin tiivisti yhteen muslimien mielessä, että toisinaan muslimeja on muistutettava (Islam Q&A:21961), että jihadin tarkoituksena ei ole niinkään pelkkä vääräuskoisten tappaminen vaan islamin levittäminen shari’an käyttöönottamiseksi kaikkialla maailmassa:
Islamilaisessa terminologiassa jihad tarkoittaa sitä, että muslimit kamppailevat tehdäkseen Allahin sanasta ylimmän ja asettaakseen Hänen uskontonsa valtaan Maan päälle. Jihadin tarkoituksena ei ole tappaa ei-muslimeja, vaan levittää Allahin uskonto maan päälle, ottaa käyttöön Hänen shari’a-määräyksensä ja tuoda ihmiset toisten ihmisten palvelemisesta kaikkien ihmisten Herran palvelemiseen, toisten uskontojen epäoikeudenmukaisuudesta islamin oikeudenmukaisuuteen.” (Islam Q&A:21961)
Muslimien sota- ja ryöstöretkien yhteydessä vangiksi otettujen naisten kohtalo on varsin lohduton. Islamin lakikäsikirja ‘Umdat al-Salik (Al-Azharin yliopisto) määrää: “Kun lapsi tai nainen otetaan vangiksi, heistä tulee orjia kiinniottamisen myötä, ja naisen aiempi avioliitto mitätöityy välittömästi.” Avioliiton mitätöitymisellä halutaan sanoa, että heidät voidaan vapaasti ottaa vangitsijoidensa jalkavaimoiksi. (Spencer: The Rape Jihad, Frontpage, 24.9.2004.) Kuten edellä todettiin, islamin laki sallii miehen ottaa neljä vaimoa, mutta sotasaaliiksi otettujen orjanaisten määrää ei ole rajoitettu (Koraani 4:24 ja 33:50). Sheikki Muhammed Salih Al-Munajjid (ks. Islam Q&A:10382) korostaa, että naisilla ei ole lupaa moittia miehiä sukupuoliyhteyden harjoittamisesta orjanaisten kanssa, koska se on vastoin oppineiden konsensusta ja koska myös Muhammad ja muut profeetat käyttivät orjanaisia seksuaalisesti hyväkseen. Muhammad määräsi, että muslimimiesten ei tulisi harjoittaa keskeytettyä yhdyntää raiskatessaan vangitsemiaan orjanaisia:
Abu Said Al-Khudri on kertonut: Taistelun aikana Bani Al-Mustaliqia vastaan he (muslimit) sieppasivat vangeiksi joitakin naisia ja aikoivat olla sukupuoliyhteydessä heidän kanssaan saattamatta heitä raskaiksi. Niinpä he kysyivät profeetalta keskeytetystä yhdynnästä. Profeetta sanoi: “On parempi, ettette tee niin, sillä Allah on kirjoittanut, kenet hän aikoo luoda ylösnousemuksen päivään asti.” (Sahih Bukhari 9:93:506)
Kun otetaan huomioon tämä orjanaisten raiskauksiin liittyvä kulttuuritausta ja se shari’an tulkinta, jonka mukaan aviorikoksesta ei tule antaa rangaistusta ei-islamilaisessa tai kapinallisessa valtiossa[19], sekä muslimimiesten shari’aan perustuva olettamus vähäisestä kiinnijäämiseen riskistä (neljän todistajan puuttumisen johdosta), ei ole ihme, että muslimiväestön lukumäärän kasvu länsimaissa näyttäisi heijastuvan kasvuna myös paikallisissa raiskaustilastoissa.[20]
Lue Fjordmanin koko artikkeli englanniksi. Kööpenhaminan mufti (uskonoppinut, jolla on oikeus antaa islamin lakiin perustuvia fatwoja, lainopillisia mielipiteitä) Shahid Mehdi julisti v. 2004 tv- ja sanomalehtihaastatteluissa, että naiset, jotka kieltäytyvät käyttämästä huntua “kerjäävät raiskausta”. Vastaavasti Australian johtava muslimioppinut sheikki Taj el-Din al-Hilali totesi vuoden 2006 lokakuussa, että naiset, jotka eivät käytä hijabia ovat kuin seksuaalista hyökkäystä kerjäävää “peittämätöntä lihaa”, puolustaen samalla suurta huomiota saaneen Sydneyn jengiraiskauksen tekijöitä.
Aina Muhammadin ajoista asti aseelliseen jihadiin on oleellisena elementtinä liittynyt “uskottomien” omaisuuden nöyryyttävä anastaminen sotasaaliiksi. Islamin lain mukaan ryöstösaaliin anastamisessa ei suinkaan ole kyse varastamista, vaan se on Allahin antama oikeutettu palkkio siitä hyvästä, että muslimit ovat taistelleet Allahin asian puolesta:
Varastaminen tarkoittaa omaisuuden ottamista varastamalla ja laittomasti oikeasta paikastaan. Se on jotain aivan muuta, sillä jihadin suoma vauraus, ryöstö- ja sotasaaliit, otetaan vääräuskoisilta oikeutetusti. Shari’a on antanut meille luvan tehdä niin ja meidän on sallittua tehdä niin, sillä Allah sanoo: “Käyttäkää nyt saamaanne saalista kaikkeen hyvään ja sallittuun ja pelätkää Allahia” (Koraani 8:69). Ja profeetalla oli tapana tehdä niin käydessään sotaa ja jihadiaan vääräuskoisia vastaan, kun hän takavarikoi heidän omaisuuttaan ja rikkauksiaan. Varkaus koskee omaisuutta, joka on suojattua ja loukkaamatonta, mutta islamia vastaan sotaa käyvien vääräuskoisten omaisuus ei ole suojattua eikä loukkaamatonta. (Islam Q&A:7461)
Profeetta sanoi: “Henkilö, joka osallistuu (pyhään sotaan) Allahin asian puolesta ilman, että mikään pakottaa häntä siihen paitsi usko Allahiin ja hän lähettilääseensä, saa Allahilta hyvitykseksi joko palkkion tai sotasaalin (jos hän jää henkiin) tai hänelle suodaan pääsy paratiisiin (jos hän kuolee taistelussa marttyyrina). (Sahih Bukhari 1:2:35)
Vaurautta kerätäkseen Muhammad ja hänen joukkionsa tekivät lukemattomia ryöstöretkiä “uskottomien” karavaaneja ja keitaita kohtaan ja rosvosivat alistamiaan heimoja. Sotasaaliin hamuaminen ja jakaminen onkin yksi keskeisistä teemoista Muhammadin elämäkerrassa (ks. Ibn Ishaq: The Life of Muhammad). Shari’assa aihetta käsitellään laajasti[21], ja onpa jopa Koraanin 8. suura nimetty “Sotasaaliiden suuraksi”. Tässä Muhammadin Allahilta saamassa ilmestyksessä Allah varmistaa, että sotasaalis kuuluu ennen kaikkea Allahille ja hänen profeetalleen Muhammadille:
He kysyvät sinulta sotasaaliista. Sano: sotasaaliit kuuluvat Allahilla ja profeetalle. (Koraani 8:1)
Pääsääntöisesti sotasaalis jaetaan siten, että 1/5 menee “Allahille ja profeetalle” (Koraani 8:41), mikä nykypäivänä tarkoittaa erilaisia yleishyödyllisiä asioita ja hyväntekeväisyyttä, ja loput 4/5 jaetaan tasan jihadistien kesken (Islam Q&A:7461). Muhammad osoitti ennakkotapauksellaan sen, että jopa kiduttaminen on islamissa laillinen keino, kun on tarpeen saada selville, mihin uskottomat ovat piilottaneet omaisuuttaan:
Allahin lähettilään luo tuotiin myös Kinana ibn ar-Rabi’, jonka hallussa Nadir-heimon aarteet olivat. Allahin lähettiläs kysyi häneltä aarteista, mutta hän kielsi tietävänsä, missä ne olivat. Eräs toinen juutalainen saapui Allahin lähettilään luo ja sanoi: “Minä näin Kinanan kiertelevän tämän raunion ympärillä joka aamu.” Allahin lähettiläs kysyi Kinanalta: “Mitä arvelet? Jos löydämme aarteen sinulta, surmaanko minä sinut?” “Kyllä”, vastasi Kinana. Allahin lähettiläs käski kaivaa raunioita, ja osa aarteesta löytyikin sieltä. Hän kysyi Kinanalta, missä loput olivat, mutta Kinana kieltäytyi näyttämästä niiden paikkaa hänelle. Allahin lähettiläs käski az-Zubair ibn al-Awwamia: “Rankaise häntä, kunnes saat hänestä kaiken irti!” Az-Zubair iski hänen rinnastaan tulta tulikivillä, kunnes hän oli kuolla. Lopulta Allahin lähettiläs antoi Kinanan Muhammad ibn Maslamalle, joka surmasi hänet kostoksi veljestään Mahmudista. (Ibn Hisham: 362)
Muhammad oli tähdentänyt, että jihadin yhteydessä ei tulisi aiheuttaa tarpeetonta tuhoa, mutta hän ei itsekään noudattanut tuota kehotustaan vaan poltti armotta Banu Nadir -heimon taatelipalmut — itsensä Allahin luvalla (Spencer 2007: 128; Sahih Muslim 19:4326) — ja läpi historian muslimit ovatkin pyrkineet synnyttämään mahdollisimman suurta tuhoa siviiliväestön keskuudessa, mikäli nämä eivät ole kääntyneet islamiin (ks. Spencer 2007: 165-166; Davis: Islam 101):
Juutalaiset menivät turvaan linnakkeisiinsa, ja lähettiläs määräsi, että palmupuut tulisi katkoa ja polttaa. He kutsuivat häntä: “Muhammad, olet kieltänyt mielivaltaisen tuhoamisen ja moittinut siihen syyllistyneitä. Miksi katkot ja poltat palmupuumme?” (Ibn Ishaq: 437) — Katkaisittepa te nuoria palmuja tai jätitte ne pystyyn, se tapahtui Allahin käskystä, jotta Hän saattaisi syntiset häpeään. (Koraani 59:5)
Muslimit usein korostavat, että shari’a kieltää viattomien naisten ja lasten tappamisen. Mutta seuraava esimerkki Muhammadin sunnasta todistaa, että tämäkään periaate ei ole suinkaan ehdoton, ja on ilmeistä, että Osama bin Laden vetosi shari’an yleisen kostoperiaatteen (Koraani 16:126: “Jos kostatte, kostakaa sen mukaan, mitä teille on tehty…”) lisäksi juuri seuraavaan tapaukseen puolustellessaan viattomien naisten ja lasten tappamista New Yorkin 11/9-iskussa:
As-Sab bin Jaththama on kertonut: Profeetta ohitti paikan nimeltä A-Abwa tai Waddan, ja häneltä kysyttiin, onko luvallista hyökätä pakanasotureiden kimppuun yöllä siinäkin tapauksessa, että näiden naiset ja lapset todennäköisesti joutuvat vaaralle alttiiksi. Profeetta vastasi: “He (ts. naiset ja lapset) ovat samaa joukkoa (ts. pakanoita).” (Sahih Bukhari 4:52:256)
Kuvassa on yksi kolmesta kristitystä koulutytöstä, jotka mestatiin 30.10.2005 koulumatkalla Poson alueella Sulawesin saarella Indonesiassa. Heidän rikoksenaan muslimien mielestä oli se, että he olivat vääräuskoisia. Voit katsoa kuvaa sumentamattomana tästä, mutta älä klikkaa linkkiä, mikäli olet herkkähermoinen!
Koraanin tunnetuimpiin jakeisiin kuuluu 9:5, nk. Miekkajae, joka toimii suurena inspiraation lähteenä aseellista jihadia Allahin tiellä käyville mujahidineille ja jossa määrätään, että uskottomien tappaminen tulisi aloittaa vasta “rauhoitettujen kuukausien” jälkeen:
Kun rauhoitetut kuukaudet (islamilaisen kalenterin 1., 7., 11. ja 12. kuukausi) ovat kuluneet, tappakaa uskottomat missä heitä tapaattekin, vangitkaa ja saartakaa heidät ja väijykää heitä kaikkialla, mutta jos he katuvat, pitävät rukouksensa ja antavat almuja, antakaa heidän mennä rauhassa. Allah on Anteeksiantava. (Koraani 9:5)
Eräässä tilanteessa Abdallah ibn Jahshin johtamat muslimiryöstäjät eivät kuitenkaan voineet vastustaa kiusausta hyökätä quraishilaisten karavaanin kimppuun rauhoitetun rajab-kuukauden viimeisenä päivänä. Aluksi he epäröivät aikansa: “Kautta Allahin, jos päästämme heidät tänään menemään, he pääsevät pyhälle alueelle emmekä me voi heille mitään. Jos taas surmaamme heidät, se tapahtuu vielä pyhän kuun aikana.” Mutta…
Sitten he rohkaisivat mielensä ja päättivät surmata heidät ja ottaa heidän tavaransa. Waqid ibn Abdallah ampui nuolella Amr ibn al-Hadramin kuoliaaksi ja vangitsi Uthman ibn Abdallahin ja al-Hakam ibn Kaisanin, mutta Naufal ibn Abdallah pääsi heiltä pakoon. Abdallah ibn Jahsh toi karavaanin ja vangit Medinaan Allahin lähettilään luo. (–) Kun he tulivat Medinaan, Allahin lähettiläs sanoi: “En minä käskenyt teidän taistella pyhän kuukauden aikana!” Hän ei koskenut karavaaniin eikä vankeihin, vaan kieltäytyi ottamasta niistä osuuttaan. Ryöstöretken tehneet kauhistuivat, kun Allahin lähettiläs teki näin, ja luulivat joutuvansa kadotukseen. (Ibn Hisham: 207)
Hämmennystä ja pahennusta aiheuttanut ongelmatilanne ratkesi, kun Muhammad sai Allahilta – jälleen kerran kuin tilauksesta – asiaan liittyvän ilmestyksen:
Sinulta kysytään rauhoitetun kuukauden aikana taistelemisesta. Sano: Sen aikana taisteleminen on suuri synti, mutta Allahin edessä on vieläkin suurempi synti estää ihmisiä kulkemasta Hänen tiellään ja menemästä suojattuun temppeliin, ajaa pois sen asukkaita ja olla uskomatta Häneen. Fitna on suurempi synti kuin tappaminen. Eivät he lakkaa taistelemasta teitä vastaan ennen kuin saavat teidät käännytetyksi pois uskostanne, jos vain voivat. (Koraani 2:217) — Fitna tarkoittaa sitä, että he taivuttelivat muslimeita takaisin epäuskoon; Allahin silmissä tämä on suurempi synti kuin tappaminen. Kun tämä Koraanin jae ilmoitettiin, Allah huojensi muslimien mieltä. Allahin lähettiläs otti karavaanin ja vangit vastaan. (Ibn Hisham: 208)
Mikään periaate islamissa ei näytä olevan niin pyhä, ettei siitä voisi joustaa, jos perusteena on kostaminen (ks. Koraani 2: 178-179) tai jos sotasaalis on yksinkertaisesti tarpeeksi houkutteleva hukattavaksi. Yleensäkin läpi uransa Muhammad näyttää saaneen Allahilta ilmestyksiä, jotka oikeuttivat aina sen, mitä hän halusi kulloinkin tehdä. Spencer (2007: 107) tiivistää ytimekkäästi em. tapahtuman moraalisen merkityksen seuraavasti:
Tämä oli merkittävä tapahtuma, sillä se asetti mallin. Hyvä samaistettiin mihin tahansa, mikä koitui muslimien hyödyksi, ja paha mihin tahansa, mikä vahingoitti heitä — ilman viittausta mihinkään suurempaan moraaliseen normiin. Moraaliset ehdottomuudet pyyhkäistiin pois tieltä kaikenkattavan oman edun periaatteen hyväksi.
Erityisen joustava islamin laki näytti olleen Muhammadille itselleen, jolle Allah salli monia poikkeuksia, joita hän ei tavallisille muslimeille suonut. Esim. Mekan valloituksen yhteydessä Muhammad kielsi muslimeilta tappamisen Mekassa, muslimien pyhässä kaupungissa, mutta salli kuitenkin itselleen poikkeuksen “Allahin (Mekan) asukkaita kohtaan tunteman vihan johdosta” (Ibn Hishaq: 555):
Lähettiläs nousi ylös ja puhutteli meitä: (–) “Jos joku sanoo, että lähettiläs tappoi ihmisiä Mekassa, sanokaa, että Allah salli Hänen lähettiläänsä tehdä niin, mutta Hän ei salli sitä teille.” (Ibn Ishaq: 555)
Ei uskontoon pakoteta
Niin muslimit kuin islamin puolustelijatkin toistavat lakkaamatta, että islam ei harjoita pakkokäännytystä ja että pakkokäännytys on islamin lain vastaista, vedoten Koraanin varhaisiin jakeisiin (50:45, 109:1-6) ja erityisesti jakeeseen 2:256:
Ei uskontoon pakoteta, vaan hurskaus ja harha ovat selvästi erillään. Joka kieltää epäjumalat ja uskoo Allahiin, on tarttunut tukevaan kädensijaan, joka ei repeä. Allah on Kuuleva, Tietävä. (Koraani 2:256)
Mitä tulee jihadiin, sitä tullaan käymään aina viimeiseen päivään asti. Sen päämääränä on levittää totuuden kutsu koko ihmiskunnalle ja vapauttaa ihminen sortovoimista, jotka peittävät valon häneltä ja estävät häntä ajattelemasta totuutta ja alistavat hänet sääntöihin, jotka ovat Allahin sääntöjen vastaisia. Jihadin tarkoituksena ei ole pakottaa ketään islamiin, koska Allah sanoo: “Ei uskontoon pakoteta.” (Islam Q&A: 82360)
Mutta vaihtoehdot ovat vähissä: mahdollisuutena on joko 1) hyväksyä islam, 2) alistua dhimmin — eli toisen luokan ihmisen — asemaan ja maksaa jizyaa, suojelurahaa, tai 3) taistella muslimeja vastaan ja tulla sitä kautta mahdollisesti joko orjaksi tai tapetuksi. Vain nämä kolme islamin lain säätämää vaihtoehtoa on olemassa, ja näistä voi sitten kukin valita vapaasti mieluisensa. Nämä ovat ne rajat, joiden sisällä ihmiset voivat islamin mukaan harjoittaa uskonnonvapautta. Seuraava esimerkki, jossa Muhammad tivaa profetiansa hyväksymistä, kuvaa sitä, kuinka “vapaaehtoisen islamiin palaamisen” houkuttelevuutta voidaan tarvittaessa tehostaa uhkailulla ja miekalla:
Allahin lähettiläs jatkoi: “Voi sinua, Abu Sufyan, eikö sinun olisi jo aika tietää, että minä ollen Allahin lähettiläs!” Abu Sufyan vastasi: “Kautta isäni ja äitini, kuinka lempeä, jalo ja ystävällinen sinä oletkaan! Mitä tähän tulee, on sielussani vieläkin epäilyä!” Al-Abbas huudahti hänelle: “Voi sinua, käänny islamiin, ennen kuin kaulasi katkaistaan, ja todista, ettei ole muuta jumalaa kuin Allah ja että Muhammad on Hänen lähettiläänsä!” Abu Sufyan lausui toden uskontunnustuksen ja kääntyi islamiin. (Ibn Hisham: 385)
Dhimmiyden historian asiantuntija Bat Ye’or (Islam 2007, DVD) toteaa: “Muslimit ymmärtävät jihadin sotana, joka vapauttaa vääräuskoiset heidän vääräuskoisuudestaan ja antaa heille etuoikeuden päästä islamin uskoon ja hylätä väärä uskonsa. Jihad nähdään siis palveluksena, joka tehdään vääräuskoiselle väestölle, jotta tämä muuttaisi tapansa ja kääntyisi oikeaan uskontoon: islamiin.”
Kuffarit (vääräuskoiset), joita vastaan taistelemme, hyötyvät itse jihadista. Me kamppailemme heitä vastaan ja taistelemme niin, että kääntyvät Allahin uskontoon, jonka Hän hyväksyy ja joka johtaa heidän pelastumiseensa tässä maailmassa ja tuonpuoleisessa. (Islam Q&A:21961)
Viitatessaan Koraanin em. rauhanomaisiin säkeisiin (2:256, 50:45, 109:1-6) islamin puolustelijat jättävät tietoisesti mainitsematta erään ratkaisevan tärkeän periaatteen, joka liittyy Koraanin tulkintaan. Tämä on nk. abrogaation eli kumoamisen periaate, jonka Koraani (2:106) itse säätää. Sen mukaan Koraanin myöhäisemmät säkeet kumoavat ja korvaavat varhaisemmat säkeet siinä tapauksessa, että niiden välillä on ristiriita:
Jos me (Allah) pyyhimme pois jonkin jakeen tai annamme sen unohtua, annamme tilalle samanlaisen tai paremman. Etkö tiedä, että Allah on kaikkivaltias. (Koraani 2:106)
Koraania ei ole järjestetty kronologisesti, joten oikean järjestyksen selvittämiseksi on turvauduttava muihin lähteisiin, kuten Muhammadin elämäkertaan. Koraanin suurien kronologinen järjestys löytyy esim. täältä. Koraanin suurat jakautuvat kahteen osaan: varhaisemmat, Mekan kauden suurat ovat suhteellisen rauhanomaisia. Tuohon aikaan Mekassa ollessaan Muhammad oli uusine uskontoineen ahtaalla ja alakynnessä, mutta sen jälkeen kun hän joutui salamurhan pelossa pakenemaan (hijra ‘maanpako’, josta islamin ajanlasku alkaa) seuraajineen Medinaan ja kun hän oli tehnyt itsestään voimakkaan sotapäällikön, Koraanin ilmestysten sävy muuttui sotaisaksi ja valloitushaluiseksi. Abrogaation periaatteen tärkein seuraus on se, että myöhäisemmät, Medinan kauden sotaisat jakeet, joissa vaaditaan joko alistumista ja pakkokäännyttämistä islamiin, kumoavat Koraanin varhaisemmat, rauhanomaiset jakeet:
“Taistelkaa heitä vastaan, kunnes epäjumalia ei enää palvota, vaan yksin Allahia (koko maailmassa), mutta jos he herkeävät (palvomasta muita Allahin lisäksi), tietää Allah, mitä he tekevät. (8:39) / Kun rauhoitetut kuukaudet (islamilaisen kalenterin 1., 7., 11. ja 12. kuukausi) ovat kuluneet, tappakaa uskottomat missä heitä tapaattekin, vangitkaa ja saartakaa heidät ja väijykää heitä kaikkialla, mutta jos he katuvat, pitävät rukouksensa ja antavat almuja, antakaa heidän mennä rauhassa. Allah on Anteeksiantava. (9:5) Tämä jae tunnetaan Ayat al-Sayfina (Miekkajakeena). Nämä ja vastaavanlaiset jakeet kumoavat ne Koraanin jakeet, joissa sanotaan, ettei ole pakkoa kääntyä muslimiksi.” (Islam QA:34770)
Erikoista sinänsä on se, että Allah, jonka puheen tulisi olla ikuista, vaihtoi mieltään tiettyinä vuosina tietyistä asioista. Kummallista on myös se, että Muhammad, jonka olisi pitänyt olla “virheiltä suojattu”, sai eräässä vaiheessa ilmestyksen, jossa islamin ehdoton yksijumalaisuus kumottiin ja muslimien sallittiin rukoilla Allahin lisäksi quraishilaisten monijumalaisten palvomia pakanajumalattaria al-Latia, al-’Uzzaa ja Manatia (Ibn Ishaq: 165-167). Samalla Muhammad tuli huomaamattaan tehneensä Allahin edessä suurimman mahdollisimman synnin (ks. myös Shirk):
Kysyin profeetalta: “Mikä on suurin synti Allahin silmissä?” Hän sanoi: “Se, että asettaa kilpailijan Allahille, vaikka Hän yksin on luonut sinut.” (Sahih Bukhari 6:60:4)
Myöhemmässä, arkkienkeli Gabrielin välittämässä ilmoituksessa Muhammad sai sitten tietää, että tuo aiempi ilmoitus al-Latin, al-’Uzzan ja Manatin rukoilemisen sallimisesta olikin peräisin itseltään Saatanalta! (Ibn Ishaq: 165-167.) Mielenkiintoista on se, että Muhammad itse ei pystynyt erottamaan, oliko tietty ilmestys peräisin Allahilta vai Saatanalta. Kuinka Muhammad saattoi sitten tietää, ettei tuo jälkimmäinen Gabrielin välittämä ilmestys ollut myös peräisin Saatanalta? Kenties Koraaniin on päässyt livahtamaan paljonkin “saatanallisia säkeitä”?
Allah vihaa niitä, jotka kyselevät liikaa
Kuten on ilmeistä, loogisuus ja johdonmukaisuus eivät ole koskaan olleet islamin vahvoja puolia. Syy tähän on ilmeinen. Oman kriittisen ajattelun tukahduttaminen on välttämätön eloonjäämisstrategia islamilaisessa kulttuurissa, jossa pienikin kritiikki tulkitaan kapinoinniksi Allahia vastaan ja jossa shari’a määrää uskonhylkääjille kuolemanrangaistuksen:
‘Abdullah b. Mas’udin kertoi Allahin lähettilään sanoneen: Ei ole luvallista ottaa muslimin henkeä, joka todistaa, ettei ole muuta jumalaa kuin Allah ja että minä olen Hänen lähettiläänsä, muulloin kuin jossakin kolmesta tapauksesta: naimisissa oleva avionrikkoja, elämä elämästä (eli verikoston tapauksessa) ja dinin (islamin) hylkääjä, joka hylkää yhteisönsä. (Sahih Muslim 16:4152)
Jotkut zanadiqat (ateistit) tuotiin Alin luo, ja tämä poltti heidät. Uutinen tästä tapahtumasta tavoitti Ibn ‘Abbasin, joka sanoi: “Jos olisin ollut hänen asemassaan, en olisi polttanut heitä, sillä Allahin lähettiläs on kieltänyt sen sanoen: “Älkää rankaisko ketään Allahin rankaisulla (tulella).” Olisin itse tappanut heidät Allahin lähettilään seuraavan toteamuksen mukaisesti: “Jos joku vaihtaa islamin uskonsa, niin tappakaa hänet.” (Sahih Bukhari 9:84:57)
Toimittaja tuomittiin kuolemaan jumalanpilkasta
Kabul. Nuori toimittaja on tuomittu kuolemaan Afganistanissa syytettynä jumalanpilkasta. Maan tiedotusministeriön mukaan on kuitenkin mahdollista, että tuomio vielä muuttuu. Pohjois-Afganistanissa sijaitsevan Balkhin maakunnan oikeus tuomitsi Perwiz Kambakhshin, 23, kuolemaan. Oikeuden mukaan Kambakhsh oli levittänyt internetistä lataamiaan artikkeleita, joissa kyseenalaistettiin Koraania. Islamilaisen lain mukaan tämä on rikos. HS.fi 24.1.2008 (STT-AFP)
Mikään ei ylipäätään voisi olla suurempi uhka käsitykselle islamin ylivertaisuudesta kuin se, että joku hylkäisi omasta päätöksestään islamin ja valitsisi jonkin itselleen paremmin sopivan toisen uskonnon tai maailmankatsomuksen. Muhammad itse ei myöskään henkilökohtaisesti loukkaantunut mistään enemmän kuin siitä, että joku uskalsi hylätä hänen perustamansa uskonnon ja yhteisön, ja niinpä Allahin määräyksen (Koraani 5:33) mukaisesti Muhammad rankaisi ankarasti islamin hylkääjiä:
Ne jotka taistelevat Allahia ja Hänen lähettilästään vastaan ja kiirehtivät tekemään pahaa, saavat palkkansa: heidät surmataan, naulitaan ristiin tai heidän kätensä ja jalkansa hakataan poikki ristikkäin tai heidät karkotetaan maasta. Tämä on heidän häpeänsä tässä maailmassa, ja tuonpuoleisessa heitä odottaa ankara rangaistus. (Koraani 5:33)
Anas b. Malik kertoi, että jotkut ‘Uraina-heimoon kuuluneet tulivat Allahin lähettilään luo Medinaan, mutta sen ilmasto oli vahingoksi heidän terveydelleen. Niinpä Allahin lähettiläs sanoi heille: “Jos haluatte, voitte mennä Sadaqan kameleiden luo ja juoda niiden maitoa ja virtsaa.” He tekivät niin ja parantuivat. Sitten he hyökkäsivät paimenten kimppuun ja tappoivat nämä ja ryhtyivät islamin hylkääjiksi ja ajoivat profeetan kamelit tiehensä. Tämä uutinen tavoitti Allahin lähettilään ja hän lähetti ihmisiä heidän jäljilleen, ja heidät tuotiin hänen luokseen. Hän (pyhä profeetta) katkaisutti heidän kätensä ja raajansa, poltatti heidän silmänsä ja heitätti heidät kiviselle maaperälle, kunnes he kuolivat. (Sahih Muslim 16:4130)
Hamasin lastenohjelmassa Mikki Hiiri -klooni nimeltä Farfour opettaa palestiinalaislapsille vihaa ja islamin ylemmyyttä (Al-Aqsa TV, 16.4.2007). Ks. myös katkelma myöhemmästä jaksosta, jossa Farfour itse kuolee juutalaisten tappamana marttyyrina.
Jos yksikin vanhemmista on muslimi, niin islamin lain mukaan lapsesta tulee automaattisesti muslimi ilman mahdollisuutta vaihtaa uskontoa loppuelämän aikana. Onkin ymmärrettävää, että pelkästään suojellakseen jälkeläisiään muslimivanhemmat aloittavat pienestä asti lastensa systemaattisen aivopesun islamin kaavamaisiin käyttäytymis- ja ajattelutottumuksiin, sillä shari’an mukaan jopa rukoilematta jättämisestä voidaan langettaa kuolemantuomio tai vähintään vankeutta:
Islam ei anna mahdollisuutta sellaisen ihmisen elää vapaasti ihmisten parissa, joka ei rukoile, sillä tässä tapauksessa hänet on kutsuttava rukoilemaan, ja jos hän itsepintaisesti kieltäytyy, hänet on teloitettava uskonhylkääjänä. (Islam Q&A:47425)
Lisäksi muslimiyhteisöjen tiukka sisäinen sosiaalinen kontrolli ja monissa muslimimaissa partioivat uskonnolliset poliisit varmistavat sen, ettei islamin lain säätämistä normeista hevillä poiketa. Onkin ilmeistä, että islamin yhteisössä vallitseva ainainen kontrolloiminen sekä pelon ja terrorin ilmapiiri tekee mahdottomaksi sellaisen normaalin älyllisen kriittisen ajattelun ja dialogin, johon lännessä on totuttu. Muhammad itse korosti, että Allah vihaa niitä, jotka kyselevät liikaa kiistanalaisista uskonnollisista asioista (Sahih Bukhari 2:24:555), ja pelkkä ajatus Koraanin henkilökohtaisesta tulkitsemisesta — siinä mielessä kuin kristityt vapaasti tulkitsevat Raamattua ja mukauttavat sen sanomaa nykypäivään — on poissuljettu:
Profeetta sanoi: “Jos joku tulkitsee Allahin Kirjaa oman mielipiteensä valossa, niin vaikka hän olisi oikeassa, hän on väärässä.” (Sunan Abu-Dawud 25:3644).
Muslimien kanssa keskustellessaan länsimaiset ihmiset tekevät sen virheen, että he olettavat muslimien ajattelevan samalla tavoin kuin he itse ymmärtämättä, että muslimeilla ei yksinkertaisesti ole mentaalista valmiutta itsenäiseen vapaaseen kriittiseen ajatteluun. Ali Sina kirjoittaa:
Minulta kysytään usein, miksi jätin islamin. Niin absurdilta kuin se voi vaikuttaakin, jotkut muslimit eivät salli itsensä edes ajattelevan, että islamin jättäminen voisi olla vaihtoehto tai edes mahdollista. He ajattelevat mieluummin, että islamin hylkääjät ovat maksettuja juutalaisia agentteja, kuin hyväksyvät sen tosiasian, että ihmisillä on vapaus ajatella ja että jotkut saattavat jopa ajatella, että islam ei ole heitä varten. (Lue loput artikkelista.)
Muslimit puolestaan tekevät vastaavanlaisen virheen heijastaessaan omia ajattelutottumuksiaan länsimaisiin ihmisiin ja kuvitellessaan vainoharhaisesti, että nämä “petolliset ja kiittämättömät uskottomat” vihaavat muslimeja, jos he lähestyvät islamia samanlaisella kriittisellä otteella kuin heillä on tapana lähestyä muitakin uskontoja ja ideologioita. Ajatus “uskottomien” vihasta muslimeja ja islamia kohtaan on teema, joka toistuu jatkuvasti muslimien ja islamin puolustelijoiden retoriikassa.
Syyrialais-yhdysvaltalainen psykologi Wafa Sultan korostaa, että olemme todistamassa keskiaiaikaisen barbaarisen mentaliteetin ja 2000-luvun modernin mentaliteetin yhteenottoa.
Kaiken kaikkiaan muslimien kanssa on käytännössä mahdotonta keskustella islamista, koska he eivät itse saa ajatella mitään kriittistä islamista ja profeetta Muhammadista. Niinpä tämänkaltaisissa keskusteluissa muslimit ja islamin puolustelijat pyrkivät aina joko puhumaan ohi asian, kääntämään puheenaiheen muualle, tai he hyökkäävät vastaväittelijän henkilöä kohtaan tai uhkaavat väkivallalla (ks. Ayesha Ahmedin satiiri How to Debate and Frustrate Infidels). Lisäksi se, että shari’a määrää valehtelemaan ja kertomaan puolitotuuksia vääräuskoisille, tekee järkevästä kommunikaatiosta vielä mahdottomampaa…
Tämä BBC:n haastattelu on tyypillinen esimerkki siitä, kuinka vaikeaa muslimien kanssa on yrittää keskustella järkevästi islamista. Haastattelussa tunnettu brittimulla Anjum Chaudri perustelee, miksi on oikeutettua, että viattomia ei-muslimisiviilejä kuolee muslimien itsemurhaiksuissa.
Sota on petosta
Kaikkiin kunniakoston kulttuureihin sisältyy piilonormina teeskentely ja valehtelu kasvojen säilyttämiseksi. Islamissa tämä on tiedostettu hyvin, ja sen kitkemiseksi Allah käskeekin Muhammadia (Koraani 9:73) olemaan kova “teeskentelijöitä” kohtaan, jotka ovat kääntyneet islamiin ainoastaan pelosta tai mukavuudenhalusta hyväksymättä aidosti sen näkemystä sydämessään:
Profeetta, taistele uskottomia ja teeskentelijöitä vastaan ja ole heille kova. He saavat sijansa Helvetistä. Siinä on huono määränpää! He vannovat Allahin nimeen, että eivät ole puhuneet epäuskon sanoja, vaikka ovatkin niin tehneet ja luopuneet islamista tavoitellessaan sellaista, mitä eivät kuitenkaan saaneet. (Koraani 9:73-74)
Muslimien mukaan islam on ainoa totuuden uskonto, mutta paradoksaalisesti kuitenkin juuri teeskentely, valehteleminen ja petollisuus ovat samaan aikaan erottamaton osa islamia. Koraanin (8:30) mukaan valehtelijoista parhain on vieläpä itse Allah, joka “punoo parhaat juonet”, ja sunnassa on lukuisia esimerkkejä siitä, kuinka Muhammad määräsi käyttämään hyväksi valehtelua vastustajiensa surmaamiseksi. Muhammadilla oli tapana korostaa: “Sota on petosta.”
Kun profeetta oli lähdössä sotaretkelle, hän aina teeskenteli menevänsä jonnekin muualle, ja hänellä oli tapana sanoa: “Sota on petosta.” (Sunan Abu-Dawud 14:2631)
Tavallisesti kun Allahin lähettiläs lähti sotaretkelle, hän ei kertonut suoraan, minne oltiin matkalla, vaan sanoi jonkin toisen kohteen. (Ibn Hisham: 417)
Uskonnollisessa mielessä islamin eräs erikoisimmista ja kiehtovimmista piirteistä on taqiyya: uskonnollisesti sanktioitu valehtelu muslimien suojelemiseksi ja islamin edun ajamiseksi. Siinä missä teeskentely ja valehtelu ovat — tietyin varauksin[22] — periaatteessa kiellettyjä islamin yhteisön sisällä, muslimien yhteisön edellytetään harjoittavan näitä käytäntöjä suhteessa ei-muslimien yhteisöihin ja näiden edustajiin silloin, kun muslimit kokevat olevansa vaaran alaisia tai alakynnessä, mikä vastaa esim. länsimaissa tällä hetkellä oleskelevien muslimivähemmistöjen tilannetta (ks. Davis: Islam 101). Koraani (3:28 ja 16:106) antaa muslimeille täyden valtuutuksen valehdella tällaisissa tilanteissa:
Uskovat älkööt ottako uskottomia suojelijoikseen toisten uskovien sijasta. Joka näin tekee, on sanoutunut irti Allahista, paitsi jos pelkäätte heitä. (Koraani 3:28)
Joka luopuu uskostaan Allahiin — paitsi jos hänet pakotetaan siihen, vaikka hän on sydämessään mieltynyt uskoonsa — ja riemumielin valitsee epäuskon, saa Allahin vihan päälleen, ja häntä odottaa ankara rangaistus. (Koraani 16:106)
“Sunnalaisille taqiyya (teeskenteleminen) merkitsee sitä, että on toverillinen ja kohtelias ilman mitään tekopyhyyttä tai hännystelyä, kun on tarpeen olla ystävällinen ja sanoa asioita, joihin ei usko sellaisissa tapauksissa, kun muslimi pelkää elämänsä puolesta, mutta hänen sydämensä on kuitenkin levollinen ja uskovainen. (Islam Q&A: 21087)
Esimerkki siitä, kuinka palestiinalaiset manipuloivat mediaa juutalaisvastaisuuteen (http://seconddraft.org/streaming/pallywood.wmv, 60 min -ohjelma).
Luonnollisesti lännessä asuvat muslimit eivät hevin puhu julkisuudessa maallisen demokraattisen yhteiskuntajärjestelmän syrjäyttämiseen ja shari’an käyttöönottamiseen liittyvistä tavoitteistaan ja strategioistaan niin kauan kuin he tuntevat itsensä uhatuiksi, ja se mitä muslimit puhuvat omissa oloissaan keskenään on jotain aivan erilaista kuin mitä he esittävät ollessaan uskottomien seurassa (ks. Islam 2007, DVD, osio War is Deceit I ja II; Dispatches: Undercover Mosque).
Dispatches: Undercover Mosque on dokumenttielokuva, joka paljastaa muslimien kaksinaamaisuuden: se, mitä muslimit puhuvat moskeijoissa, on jotain aivan muuta kuin se, mitä he puhuvat julkisesti lännen mediassa.
Se, että muslimien on luvallista ja jopa pakollista valehdella ei-muslimeille suojellakseen intressejään ja ajaakseen islamin etua, vie käytännössä pohjan pois kaikilta länsivaltojen ja islamilaisten maiden välisiltä sopimuksilta .[23]
Taqiyyaa muistuttava käytäntö islamissa on kitman, joka tarkoittaa harhaanjohtavien puolitotuuksien puhumista. Niinpä esimerkiksi, kun muslimit viittaavat Koraanin rauhanomaisin säkeisiin, he eivät mainitse abrogaation periaatetta, jonka mukaisesti Koraanin sotaisat jakeet kumoavat rauhanomaiset jakeet. Kun muslimit puhuvat islamin armeliaisuudesta, he eivät mainitse, että armeliaisuutta saa osoittaa vain suhteessa toisiin muslimeihin ja niihin, jotka päättävät lopulta alistua Allahille ja tunnustaa, että “Allah on ainoa jumala ja Muhammad Hänen profeettansa”; sitä vastoin kaikkia muita kohtaan Allah käskee olemaan ankara (Koraani 48:29). Kun muslimit sanovat, että islamin laki kieltää tappamisen, he eivät mainitse sitä, että tällä tarkoitetaan ensi sijassa toisen muslimin tappamista, ei ihmisten tappamista ylipäätään. Ja musliminkin saa tappaa verikostoksi, jos hän on tappanut toisen muslimin; sitä vastoin jos muslimi on tappanut ei-muslimin, shari’a ohjeistaa pidättäytymään kuolemanrangaistuksesta:
“…ketään muslimia ei tulisi tappaa qisasin (silmä silmästä -kostoperiaatteen) mukaisesti uskottoman tappamisesta.” (Sahih Bukhari 1:3:111).
Lisäksi muslimin saa tappaa, jos hän on syyllistynyt aviorikokseen, maantierosvoukseen tai islamin hylkäämiseen, ja Koraani määrää surmaamaan ristiinnaulitsemalla tai raajat ristikkäin katkomalla ylipäätään kaikki ne, “jotka taistelevat Allahia ja hänen lähettilästään vastaan ja kiirehtivät tekemään pahaa” (Koraani 5:33), mikä voi käytännössä tarkoittaa melkeinpä mitä tahansa. Shari’a sallii muslimien tappamisen jopa siinä tapauksessa, että uskottomat pitävät heitä ihmiskilpinään; ts. islamilaisessa etiikassa “uskottomien” tappaminen on arvokkaampaa ja kunniakkaampaa kuin omien hengen suojeleminen:
Ammumme heitä, vaikka he pitäisivät muslimivankeja kilpinään. (http://www.iant.com/imam/multaqa5.txt)
Kun muslimit sanovat, että islam kieltää viattomien naisten ja lasten tappamisen ja sattumanvaraisen tuhoamisen, he eivät mainitse, että Koraani ja Muhammadin sunna toisaalta myös vahvasti puoltavat näitä käytäntöjä. Kun muslimit sanovat, että islam kieltää valehtelemisen, he eivät mainitse, että Koraani valtuuttaa valehtelemaan uskottomille oman hengen tai islamin edun ollessa vaarassa. Kun muslimit sanovat, että islamin laki kieltää raiskaamisen, he eivät mainitse, että tämä ei koske orjanaisten raiskaamista jihadin yhteydessä Dar al-harbissa, sodan alueella, eli muslimien näkemyksen mukaan kaikkialla muualla kuin islamilaisissa maissa. Kun muslimit sanovat, että shari’a kieltää varastamisen, he eivät mainitse, että sotasaaliin ryöstäminen on Allahin muslimeille jihadissa suoma oikeutettu palkkio. Kun muslimit sanovat, että islamin laki kieltää itsemurhan, he eivät mainitse, että marttyyrien pommi-iskut eivät muslimien oman tulkinnan mukaan edes ole itsemurhia: ensisijaisena tavoitteenahan niissä on tappaa vääräuskoisia, ja oma kuolema on vain tahaton seuraus räjähdyksestä (ks. Islam 2007, DVD). Ja niin edelleen, ja niin edelleen… Sitä paitsi, kuten Muhammad omalla käyttäytymisellään osoitti, olipa shari’assa minkälaisia yleisiä sääntöjä ja periaatteita hyvänsä, loppujen lopuksi ratkaisevaa on se, onko jostain asiasta hyötyä islamille ja muslimeille vai ei; jos on hyötyä, se on hyvää ja Allah sallii sen, eikä muita sen erityisempiä perusteluja tarvita.
Valehtelun kenties petollisinta ja salakavalinta muotoa nykypäivän islamissa edustaa terroristijärjestö Al-Takfir wal-Hijran ideologia, jota edes kaikki muslimioppineet eivät hyväksy (ks. kuitenkin fatwa Islam Q&A:2322):
Liike nimeltä “Takfir Wal-Hijra” on suurelle yleisölle täysin tuntematon. Takfir on eräänlainen salaseura, jonka ideologia on levinnyt Egyptistä Pohjois-Afrikan kautta Eurooppaan. Se on äärimmäisen jyrkkä islamistinen suuntaus, jonka opit sallivat viattomien siviilien ja jopa toisten muslimien häikäilemättömän tappamisen.
Eri maiden turvallisuuspalvelut pitävät Takfiria tämän hetken suurimpana uhkana. Sen jäsenet ovat valmiita hyvin suunniteltuihin itsemurhaiskuihin. Yhdysvaltojen syyskuun 2001 lentokoneiskujen päätekijän Mohammed Attan arvellaan saaneen innoituksensa Takfirin opeista. Samoin Takfir-yhteyksiä epäillään olleen Madridin junapommittajalla, Casablancan kahvilaterroristeilla, ohjaaja van Goghin murhaajalla sekä Lontoon ensimmäisen iskun suorittajilla.
Takfir sallii epäislamilaisen käytöksen kuten tupakoinnin ja alkoholinkäytön, ja se on valmis ymmärtämään rikollisuutta taistelussa vääräuskoisia vastaan. Takfiristien “länsimainen” elämäntapa on tarkoitettu harhautukseksi, ja sen vuoksi ideologian kannattajia on erittäin vaikea saada kiinni. Takfir tekee kuitenkin ymmärrettäväksi sen kuinka “normaalit” nuoret miehet ryhtyvät yhtäkkiä ja jopa perheidensä yllätykseksi verisiin terroritekoihin. Algerian joukkomurhat 90-luvulla on yhdistetty takfiristeihin, ja tällä hetkellä sen oppien kannatus on laajinta Marokossa. Suurin osa Madridin iskujen syytetyistä on marokkolaisia. (Yle, Silminnäkijä 20.10.2005)
Koska valehtelu on keskeinen osa islamia, on hyvin vaikea saada selville, mistä islamissa on kysymys, jos asiaa kysyy muslimeilta itseltään tai islamia puolustelevilta, “dhimmiytyneiltä” islamintutkijoilta, jotka islamin kriittisen analyysin sijaan syyttävät mediaa, amerikkalaisia ja juutalaisia islamin ongelmista. Asioista on otettava itse selvää tutkimalla islamin keskeisiä lähteitä: Koraania, haditheja ja Muhammadin elämäkertaa. Muhammad itse varoitti, että Koraania ei saa antaa vääräuskoisten käsiin ilmeisesti tiedostaen hyvin, että Koraani ei kestä kriittistä tarkastelua, ja peläten, että vääräuskoiset voisivat käyttää sitä islamia vastaan:
Ibn ‘Umarin arvovallalla on kerrottu Allahin lähettilään sanoneen: “Älkää ottako Koraania mukaan matkallenne, sillä pelkään, että jos se katoaa, se voi joutua vihollisen käsiin. Ayyub (yksi välittäjäketjun kertojista) sanoi: Vihollinen voi anastaa sen ja alkaa riidellä kanssasi sen sisällöstä.” (Sahih Muslim 20:4609)
Islamia ymmärtääkseen on välttämätöntä perehtyä myös muslimimaiden medioissa käytäviin keskusteluihin ja niistä välittyvään maailmankuvaan (ks. MEMRI, PMW). Paljastuu räikeä ristiriita sen välillä, mitä muslimit itse puhuvat omissa medioissaan, ja sen välillä, millaisena muslimit kuvaavat islamin länsimaisissa medioissa. Jos muslimit itsepintaisesti puhuisivat islamista muslimimaissa samalla tavoin kuin länsimaissa, heidät lynkattaisiin välittömästi tai heille langettaisiin kuolemantuomio islamin hylkäämisestä (ks. Islam 101. Mutta länsimaissa tämä menettely on osa taqiyyaa, ja siksi islamilaisten maiden uskonoppineet hyväksyvät sen. Joissakin tapauksissa kysymys on taas siitä, että länsimaissa maltillisina esiintyvät muslimit eivät itse aidosti ole tietoisia, mistä islamissa on todella kysymys, mutta myös tällaisten “hyödyllisten idioottien” toiminta on islamin kokonaisedun mukaista, sillä valheellinen ajatus maltillisen islamin mahdollisuudesta edesauttaa muslimien maahanmuuttoa ja sitä kautta maailmanlaajuista jihadia muuta ihmiskuntaa vastaan.
Muslimeilla on tapana väittää, että ainoastaan arabian kieleen syvällisesti perehtyneet muslimioppineet voivat ymmärtää Koraania ja islamia, ikään kuin Koraania ei voisi kääntää vähemmän tai enemmän onnistuneesti toisille kielille siinä missä muitakin tekstejä (ks. Ali Sina: Why I left Islam ja Ibn Warraq: How to Debate Muslims). Tosiasia joka tapauksessa on se, että monet muslimeiksi identifioituvat henkilöt eivät tiedä todellakaan paljoa siitä, mistä Koraanissa puhutaan ja millainen henkilö Muhammad oli, koska muslimien on rukoiltava ja luettava Koraania arabiaksi, Allahin kielellä, ja suurin osa nykypäivän muslimeista on äidinkieleltään ei-arabiankielisiä (Spencer 2007: 23). Muslimeille Koraanin ymmärtäminen ei suinkaan ole ensisijaista, vaan sen resitoiminen ja ulkoa opettelu arabiaksi: Allah haluaa kuulla Koraania lausuttavan nimenomaan omalla kielellään arabiaksi; rukoileminen muilla kielillä ei käy päinsä. Tämä arabi-imperialismi on johtanut siihen, että monet muslimit eivät aidosti tiedä, millainen henkilö Muhammad oli, ja niinpä he raivostuvat silmittömästi, kun joku islamin omiin lähteisiin perehtynyt kertoo kiusallisia mutta totuudenmukaisia yksityiskohtia Muhammadin elämästä ja hänen sunnastaan.
Tilannetta hämärtää lisäksi islamin sisäinen valheellisuus: monille muslimeille ja islamin puolustelijoille Muhammadin elämä ja sen yksityiskohdat — islamin pyhä ydin, jota ei saa kyseenalaistaa ja josta muslimien oletetaan olevan ylpeitä ja jonka kunniaa he suojelevat kostoiskuillaan, mellakoimisellaan ja muulla riehumisellaan — on yksinkertaisesti liian järkyttävä ja vastenmielinen, jotta he voisivat hyväksyä sen. Harva mieleltään terve ihminen, edes muslimi, haluaisi todella olla sellainen, millaiseksi Muhammad, “täydellinen ihminen”, islamin omissa lähteissä kuvataan.
On ilmeistä, että Muhammad kärsi toistuvista temporaalilohkoepileptisistä kohtauksista (ks. Ali Sina: Muhammad and Temporal Lobe Epilepsy), jotka tuottivat hänelle harha-aistimuksia jumalallisesta läsnäolosta,[24] mikä sai hänet sitten suuruudenhulluuttaan kuvittelemaan olevansa jonkinlainen poikkeuksellinen yli-ihminen: profeetta. Islamin lähteiden perusteella syntyy vaikutelma, että Muhammad oli erittäin huonosta itsetunnosta kärsinyt narsistinen vainoharhainen sosiopaatti, joka omaa profeetallista erikoisasemaansa muille todistaakseen oli valmis kylmästi turvautumaan mihin hyvänsä menetelmiin, kuten valehteluun, manipulointiin, ryöstelyyn, kidutukseen, terroriin, raiskauksiin, vastustajiensa orjuuttamiseen, kunnia- ja joukkomurhiin. Tätä taustaa vasten ei siis ole ihme, että Muhammadin elämästä on laadittu paljon kaunisteltuja ja vääristeltyjä kuvauksia, joissa hänen käyttäytymistään on selitetty parhain päin, monia kiusallisia asioita on “unohdettu” mainita, ja hänestä on pyritty antamaan kuva eräänlaisena oikeudenmukaisena ja Jeesuksen kaltaisena ihanteellisena myötätuntoisena pyhimyksenä (ks. Spencer 2007: 17-26). Samaan aikaan kuitenkin lukemattomat marttyyriudesta haaveilevat mujahidinit, lapset ja nuorukaiset Palestiinassa, Pakistanissa, Iranissa ja kaikkialla maailmassa lukevat ja kuulevat tarinoita Koraanista, Muhammadin elämäkerrasta ja haditheista ja ihannoivat hänen kiistämätöntä taitavuuttaan ovelana ja armottomana sotapäällikkönä, joka osasi motivoida taistelijansa antamaan kaikkensa ja kuolemaan asiansa puolesta. Koska nämä jälkimmäiset nojautuvat islamin alkuperäisiin auktoriteetteihin, Koraanin ja sunnaan, he ovat aina vahvemmassa asemassa kuin asioista tietämättömät ja harhaanjohdetut maltillisemmat muslimit, joiden roolina lännessä on — hyödyllisten idioottien ominaisuudessa — toimia maaperää jihadille pehmentävänä etujoukkona.
Robert Spencer Jihad Watch -järjestöstä kertoo kirjastaan “The Truth about Muhammad”. Ks. Spencerin Heritage-säätiössä pitämä luento Muhammadista sekä muita Youtube-videoita hakusanalla Robert Spencer.
Islamin omat lähteet osoittavat paikkansa pitämättömäksi sen usein toistetun hokeman, että pieni radikaali vähemmistö on kaapannut islamin ja pilannut islamin alkuperäisen rauhan sanoman (Spencer 2007: 17). Yksittäiset muslimit voivat olla rauhanomaisia, ja onneksi valtaosa muslimeiksi identifioituvista on rauhanomaisia, mutta islam ei sitä ole. Jokainen muslimi on potentiaalinen kävelevä aikapommi, mikäli hän ei sanoudu irti islamin uskontunnustuksesta, vaan pitää Koraania ja sunnaa moraalisina ohjenuorinaan. Jotta islam voisi maltillistua, tarvitaan paljon ihmisiä, jotka ovat valmiitta uhraamaan elämänsä sen edestä: tarvitaan ei-muslimeja sekä islamin hylänneitä ja harhaoppisia “muslimeja”, jotka käännyttävät muslimeja massoittain pois islamista osoittamalla, että Koraanilla, Muhammadilla ja hänen sunnallaan ei ole sijaa nykymaailmassa. Ayaan Hirsi Ali toteaa haastattelussaan (lokakuu 2007):
Ei ole maltillista islamia. On muslimeja, jotka ovat passiivisia tai jotka eivät noudata islamin sääntöjä, mutta on todella vain yksi islam, joka määritelmän mukaan on alistumista Jumalan tahdolle. Siinä ei ole mitään maltillista.
Hyödylliset idiootit
Vaikka muslimit kutsuvat islamilaisen maailman ulkopuolista aluetta Dar al-harbiksi, sodan alueeksi, tuon sodan ei kuitenkaan tarvitse välttämättä aktualisoitua (Hämeen-Anttila 2001: 55). Toki kaikkialla maailmassa, missä muslimit kohtaavat muiden uskontojen ja kulttuurien edustajia, on kriisipesäkkeitä, sotia ja väkivaltaisuuksia, mutta islamilainen maailma on viime vuosisatojen aikana ollut liian heikko ja hajanainen aloittaakseen laajamittaisia sotatoimia länttä vastaan, vaikka erään shari’an tulkinnan mukaan islamin yhteisön tulisi suorittaa hyökkäys uskottomia vastaan näiden omalla maaperällä (jihad talab) vähintään kerran vuodessa (toisen tulkinnan mukaan hyökkäykseen on ryhdyttävä aina, kun se on mahdollista).[25] Suoranaisen rintamahyökkäyksen sijaan länsimaat ovat saaneet pysyväksi riesakseen islamilaisen terrorismin, minkä lisäksi väkivaltaisuudet ja mellakat lännen suurkaupunkien muslimighetoissa ovat viime vuosina selvästi lisääntyneet ja voimistuneet. Yksinomaan Ranskassa on tällä hetkellä jo 200-300 esikaupunkialuetta tai kylää, joita hallitaan shari’a-lailla ja joissa poliisilla ei ole lainkaan kontrollia. Hollannissa ja Ruotsissa kymmenet tuhannet kantaväestöön kuuluvat ihmiset pakenevat vuosittain muslimialueilta joko ulkomaille tai muslimivapaille vyöhykkeille maan sisällä. Erään ruotsalaisarvion mukaan white flight alkaa, kun maahanmuuttajien määrä ylittää 20 % paikallisesta väestöstä. Nämä kehitystrendit ovat väistämättömiä myös Suomessa.
Muslimien mielenosoitus Lontoossa (helmikuu, 2006) on tyypillinen esimerkki jihadin “rauhanomaisista” menetelmistä, joilla kaikkinainen vastarinta ja kritiikki islamia kohtaan pyritään kieltämään. Mielenosoitus saa jatkua huolimatta siinä avoimesti harjoitettavasta uhkailusta ja vihan lietsomisesta. Viranomaiset ja poliitikot pyrkivät sitä vastoin aktiivisesti kieltämään shari’an käyttöönottoa vastustavat mielenosoitukset, ja minkäänlaisista journalistisista kriteereistä välittämättä lehdistö leimaa suoralta kädeltä tällaisiin mielenosoituksiin osallistujat äärioikeistolaisiksi kiihkoilijoiksi, ksenofobeiksi ja rasisteiksi.
Avoimen väkivallan sijaan ja sen ohella muslimit ovat turvautuneet globaalissa jihadissa erilaisiin pitkän aikavälin strategioihin. Muslimien väkivallattoman jihadin keskeisiä menetelmiä ovat maahanmuutto länsimaihin ja muslimien korkea syntyvyys. Asiat sujuvat suhteellisen rauhanomaisesti aina siihen asti, kunnes muslimien osuus väestöstä ylittää tietyn prosenttiosuuden. (Ks. No Sharian teoria Euroopan islamisaatiosta: No Sharia: Islamization of Europe and Policies to Prevent It.) Kuten esimerkit Länsi-Euroopan maista osoittavat, muslimiväestön lisääntyminen johtaa väistämättä sosiaalisiin ongelmiin, rikollisuuden kasvuun, mellakointiin ja muusta yhteiskunnasta eristyneiden muslimighettojen muodostumiseen. Näihin sosiaalisiin ongelmiin vedoten ja hyödyntäen juutalais-kristillisen perinteen syyllisyyskulttuuria muslimit ja heidän puolestapuhujansa vaativat yhteiskunnalta lisää “kotouttamis-” ja “integroitumisrahaa” — mikä juurruttaa islamin syvemmälle yhteiskuntaan ja tukee sitä kautta suoraan vapaan demokratian syrjäyttämistä shari’alla. Länsimaihin muuttavat muslimit harjoittavat aktiivisesti da’waa eli islamiin kutsumista, jokaisen muslimin velvollisuutta (ks. Islam Q&A:12913), ja perustavat vilkkaasti uusia moskeijoita ja islamilaisia “kulttuurikeskuksia” — usein rahoituksella, joka on peräisin islamin kovaa, wahhabilaista linjaa edustavasta Saudi-Arabiasta.
Egyptiläinen muslimioppinut sheikki Yousuf Al-Qaradhawi uskoo, että muslimit valloittavat Euroopan ja alistavat sen shari’an alaisuuteen da’wan avulla. (Qatar TV, 28.7.2007)
Muslimit käyttävät häikäilemättä hyväksi länsimaisten yhteiskuntien heikkoja kohtia ajaakseen päämääriään. Eräs menetelmä on perustaa islamilaisia puolueita tai soluttautua päätöksentekoprosesseihin amerikkalais- ja juutalaisvastaisten, tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta ylikorostavien, kulttuurirelativismia ja monikultturismia propagoivien vihreiden tai sosiaalidemokraattisten puolueiden kautta. Näiden ideologioiden kannattajien joukossa on paljon shari’an käyttöönottoa edesauttavia “hyödyllisiä idiootteja“, jotka ajavat islamin asiaa pelkästään vastustaakseen Yhdysvaltojen politiikkaa, romahduttaakseen länsimaisen elämäntavan, jonka he näkevät epäonnistuneen tai jota he — muslimien tavoin — pitävät epämoraalisena, tai ilmaistakseen anarkistien tavoin yleistä nihilististä inhoaan järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan. Nämä hyödylliset idiootit eivät valitettavasti ymmärrä, että shari’an totalitaristinen yhteiskuntajärjestelmä, Allahin laki, ei anna minkäänlaista suojaa vähemmistöille, eikä se kunnioita yksilönvapautta eikä muita perusvapauksia, vaan pakottaa kaikki ihmiset poikkeuksetta, mukaan lukien kapinoivat äärivasemmistolaiset ja anarkistit — niin entiset kommunistit kuin humanistisista arvoista piittaamattomat ja lyhyen tähtäimen voiton maksimointia tavoittelevat kapitalistitkin — alistumaan yksin Allahille ja hänen shari’ansa määräyksille.
Muslimit eivät myöskään epäröi käyttää hyväksi länsimaista suvaitsevaisuutta, sanan- ja uskonnonvapautta lakkauttaakseen ne heti, kun heille tarjoutuu siihen mahdollisuus. Kuten viimeistään Theo van Goghin murha ja Muhammad-pilapiirroskohtu osoittivat, jo nyt länsimaissa asuvat muslimit odottavat, että myös muiden kuin muslimien tulisi suhtautua täysin kritiikittömästi ja kunnioittavasti Muhammadia ja islamia kohtaan. Jos tähän ei suostuta, muslimit alkavat esittää uhkauksia ja turvautuvat tarvittaessa mellakointiin, väkivaltaan ja murhiin kostaakseen “islamin pilkkaajille” ja estääkseen jatkossa kaikenlaisen kriittisen keskustelun islamista. Näiden menetelmien lisäksi muslimit ja islamin puolustelijat pyrkivät leimaamaan islamia vähänkin kritisoivat henkilöt kiihkoilijoiksi, äärioikeistolaisiksi tai rasisteiksi — antaen itse rasistisesti ymmärtää, että islam olisi rotu, vaikka tosiasiassa se on fasismiin verrattavissa oleva kulttijohtaja Muhammadia glorifioiva ja Allah-nimistä jumalolentoa palvova militaristis-ekspansiivinen ja uskonnollis-poliittinen liike (islamin ja fasismin yhteyksistä ks. Obsession — Radical Islam’s War Against the West). Joka tapauksessa kriitikoiden leimaaminen “kiihkoilijoiksi”, “rasisteiksi”, “muukalaisvihamielisiksi” tai “ääriliikkeiden edustajiksi” on länsimaissa tehokas menetelmä keskustelun lopettamiseksi. Muslimit ja islamin puolustelijat pyrkivät tekemään kaikkensa kieltääkseen — shari’an mukaisesti — lainsäädännöllä islamin kritiikin, ja yksi heidän tätä varten lanseeraamista käsitteistään on islamofobia. Henkilöt, jotka ovat perehtyneet liian syvällisesti islamin lähteisiin, Koraaniin ja sunnaan, ja varoittavat islamin tavoitteista ja vaaroista, pyritään leimaamaan islamofobeiksi antamalla samalla ymmärtää, että islamofobia olisi jotain kielteistä. Tosiasiassa islamofobia on välttämätöntä länsimaisen vapaan yhteiskunnan suojelemiseksi, ja SIOE:n verkkosivua lainaten se on “ylintä tervettä maalaisjärjenkäyttöä”. Todellinen ongelma länsimaissa ovat suvaitsevaiset ja poliittisesti korrektit, muslimeja myötäilevät ja islamia puolustavat “dhimmiytyneet” poliitikot ja tutkijat, jotka maanpetturuuteen rinnastettavilla lausunnoillaan ja toimillaan ovat viemässä länsimaista vapaata yhteiskuntaa kovaa vauhtia kohti sen perikatoa. Islamin kritiikin vaientaminen johtaa lopulta todennäköisesti siihen, että äärinationalistiset puolisotilaalliset joukot joutuvat huolehtimaan siitä yhteiskunnan suojeluvelvollisuudesta, joka normaalisti kuuluisi virkavallalle.
“Euroopan on mahdollisesti tehtävä valinta poliittisen korrektiuden ja oma sivilisaationsa säilymisen välillä.” — CBN Newsin reportaasi poliittisen korrektiuden halvaannuttamasta Euroopasta (LiveLeak).
Toki on myös poliitikkoja, jotka tiedostavat hyvin islamin vaarat, mutta länsimaiden riippuvuus muslimimaiden öljystä sekä taloudelliset ja geostrategiset seikat estävät heitä puhumasta asioista niiden oikeilla nimillä, mikä estää tehokkaat vastatoimet nyt, kun asiat ovat vielä jossain määrin kontrolloitavissa. Sen sijaan, että puhutaan “sodasta terrorismia vastaan”, tulisi rehellisesti puhua “sodasta shari’aa vastaan”, ja tässä globaalissa sodassa shari’an torjumiseksi tulisi muslimien tavoin käyttää niin rauhanomaisia, taloudellisia kuin sotilaalliseen voimaankin pohjautuvia menetelmiä. Kaikille muslimeille ja eritoten länteen muuttaville muslimeille tulisi tehdä alusta asti hyvin selväksi, että länsi ei halua shari’aa eikä tule missään tapauksessa ikinä hyväksymään sen käyttöönottoa maaperällään. Jos länteen muuttaneet muslimit eivät hyväksy lännen arvomaailmaa, heitä ei tulisi pitää täällä väkisin vaan heille tulisi tarjota vapaa mahdollisuus palata takaisin islamilaiseen ihannemaahansa. ”Maasta avustaminen” Saudi-Arabiaan, Pakistaniin, Afganistaniin, Iraniin tai Sudaniin tulee huomattavasti edullisemmaksi kuin muslimien täysylläpito ja jatkuva valvonta, ja tällöin kaikki saisivat elää omassa optimaallisessa kulttuurisessa ympäristösssään.
Mujahidinin orgastinen kliimaksi
Maahanmuuton ja syntyvyyden lisäksi muslimit hyödyntävät siis aktiivisesti mm. lännen demokratiaa, suvaitsevaisuutta, uskonnon- ja sananvapautta länttä itseään vastaan, mutta Koraanin (9:41) mukaan aseellinen jihad uskottomia vastaan Allahin tiellä (al-jihad fi sabil Allah) on joka tapauksessa parasta, mitä muslimi voi tehdä, eikä profeetta Muhammadkaan osannut mainita mitään, mikä palkkionsa puolesta vetäisi vertoja sille:
Eivät taistelusta pois jäävät uskovaiset — paitsi ne, joilla on jokin vamma — ole samanveroisia kuin ne, jotka kilvoittelevat Allahin tiellä omaisuutensa ja henkensä uhalla. Allah suosii omaisuutensa ja henkensä uhalla kilvoittelevia enemmän kuin taisteluista pois jääviä. Hän on luvannut molemmille parhaan palkkion, mutta kilvoitteleville Hän antaa suuremman palkan kuin taistelusta pois jääville. (Koraani 4:95)
Kiiruhtakaa kevein tai raskain mielin ja kamppailkaa Allahin tiellä omaisuutenne ja henkenne uhalla. Tämä on teille parasta. Kunpa vain tietäisitte. (Koraani 9:41)
Allah rakastaa niitä, jotka taistelevat Hänen tiellään vierekkäin, aivan kuin he olisivat vankka muuri. (Koraani 61:4)
Mies tuli Allahin lähettilään luo ja sanoi: “Neuvo minulle, onko mitään sellaista tekoa, joka vetää vertoja jihadille?” Hän vastasi: “En tiedä sellaista tekoa.” (Sahih Al-Bukhari 4:52:4)
Profeetta sanoi: “Pienikin pyrkimys taistella Allahin tiellä aamupäivällä tai iltapäivällä on parempi kuin maailma ja kaikki mitä siinä on.” (Sahih Al-Bukhari 4:52:50)
‘Auf b. Harith sanoi: “Oi, Allahin lähettiläs, mikä saa Herran nauramaan ilosta palvelijalleen?” Hän vastasi: “Kun tämä syöksyy vihollisen keskelle ilman panssaria.” ‘Auf veti pois yllään olleen panssariliivinsä ja heitti sen syrjään; sitten hän tarttui miekkaansa ja taisteli vihollista vastaan, kunnes hänet surmattiin. (Ibn Ishaq: 300)
Mutta ei tässä vielä kaikki. Koraani ei lupaa muslimeille mitään muuta niin varmaa taetta pelastumisesta ja pääsystä paratiisiin kuin kuolemisen marttyyrina (Islam 2007, DVD). Toisin kuin kristinuskossa, islamissa marttyyrilla ei tarkoiteta henkilöä, joka kärsii uskonsa puolesta kuolemaansa asti uskottomien käsissä, vaan henkilöä, joka surmatessaan uskottomia tulee surmatuksi (Spencer 2007). Koko islamin uskonharjoituksen absoluuttisena ja ylittämättömänä orgastisena kliimaksina ja kunniakkaimpana tekona niin itselle kuin koko islamin yhteisölle on tulla surmatuksi samalla kun surmaa uskottomia taistelussa Allahin asian puolesta — koko maailman alistamiseksi shari’an alaisuuteen. Marttyyrikuolemaa ei islamin yhteisössä mielletä varsinaiseksi kuolemantapaukseksi, jota olisi aihetta surra. Koraani (3:169) opastaa:
Älä pidä kuolleina niitä, jotka on surmattu Allahin tiellä. He elävät Allahin luona. (Koraani 3:169)
Tässä palestiinalaisessa TV-ohjelmassa lapset vakuuttavat, ettei mikään ole hienompaa kuin marttyyrikuolema (PA TV, kesäkuu, 2002).
Marttyyriutta (shahida) juhlitaan islamissa marttyyrin ja paratiisin taivaallisten neitsyiden hääjuhlana. Samalla kun marttyyri (shahid eli todistaja) pääsee paratiisissa nauttimaan mitä houkuttelevimmista aistinautinnoista, kuten 72 neitsyen seksuaalisista palveluista, hänellä on kunnia päästä todistamaan omin silmin jotain parasta, mitä Muhammad ainakaan pystyi kuvittelemaan, nimittäin että Allah on todellakin ainoa jumala ja Muhammad Hänen profeettansa. Kun otetaan huomioon nuorten seksuaalinen turhautuminen muslimiyhteisöissä sen johdosta, että normaali sukupuolten välinen kanssakäyminen on estetty, ei ole ihme, että marttyyri-iskusta haaveilevia nuoria miehiä on jonossa odottamassa paljon enemmän kuin pommeja on saatavilla. (Islam 2007, DVD)
Marttyyri-iskuun valmistautuvien jihadistien viesti kertoo, miksi muslimit ovat vaarallisia ja miksi heidän kanssaan ei voi käydä kauppaa: heidän mielensä on jo paratiisissa vietettävissä häissä, eivätkä he arvosta tätä elämää.
Lisää bensaa jihadin liekkeihin
Olennaisena elementtinä kunniakoston kulttuureihin liittyy omiin ongelmiin ja ahdinkoon johtavien virheiden pakkomielteinen toistaminen. Häpeän pelosta omia virheitä ei myönnetä eikä käyttäytymistä korjata, vaan ongelmista syytetään joko toista elämäntapaa edustavia ulkopuolisia yhteisöjä ja niiden jäseniä tai sitä, että oma yhteisö ja sen jäsenet eivät ole pitäneet tarpeeksi lujasti kiinni omista kulttuurisista käytännöistään. Ratkaisuna nähdään se, että näistä käytännöistä tulisi pitää vielä aiempaakin tiukemmin kiinni, mikä tosiasiassa vain voimistaa ja luo lisää niitä syitä, josta ongelmat alun perin saaneet alkunsa. Tämä ajattelutapa on syvästi juurtunut islamilaiseen filosofiaan, jossa ajatellaan, että ainoa tie menestykseen on islam ja että kaikki epäonnistumiset puolestaan kumpuavat islamin hylkäämisestä. Kun muslimien asiat menevät huonosti, muslimijohtajat väittävät sen johtuvan siitä, että muslimit eivät ole olleet tarpeeksi islamilaisia. Samalla kun omista sosiaalisista ongelmista ja islamilaisten maiden tosiasiallisesta jälkeenjääneisyydestä syytetään uskottomia, amerikkalaisia, juutalaisia tai ristiretkeläisiä, vakuutetaan, että ainoastaan islamin tiukka seuraaminen — voimallisempi jihad Allahin tiellä “uskottomia” vastaan — voi pitää muslimit “parhaana kansana”. (Spencer 65, 126-127.)
Alla oleva sheikki Muhammed Salih Al-Munajjidin fatwa (Islam Q&A:13759) edustaa monia niistä muslimien ylimielisistä, diskriminoivista, vainoharhaisista ajattelutottumuksista ja asenteista, joita ilman maailma nyt ja tulevaisuudessa olisi huomattavasti miellyttävämpi paikka elää:
Ylistys Allahille!
Muslimit ovat kärsineet vainoamisesta ja vahingonteosta heitä kohtaan tunnettujen ennakkoluulojen ja sen johdosta, että he ovat uskollisia uskonnolleen, mutta vainottiinpa heitä kuinka paljon hyvänsä, heitä on mahdotonta saada nöyrtymään ja vihaamaan islamia; mieluummin he kestävät sen kärsivällisesti Allahin asian puolesta ja etsien palkkiota siitä. Heidän Herransa sanoo:
“Älkää olko heikkoja (vihollisianne vastaan) älkääkä murehtiko, sillä jos te uskotte, te olette ylimmät (voitossa).” (Koraani 3:139)
Mitä tulee tekoihin, joita jotkut kafireista (vääräuskoisista) tekevät muslimeille, niin syynä niihin on jokin seuraavasta kolmesta:
Joko tämä kafiri on tietämätön islamista ja sen suuruudesta ja siitä, että se on totuuden uskonto, joten hän yrittää vahingoittaa muslimeja tuon tietämättömyytensä takia. Tai hän tietää, että islamin uskonto on totuuden uskonto, mutta hän vahingoittaa muslimeja uppiniskaisuuttaan ja ylimielisyyttään. Tai hän tietää islamin ja muslimien ylivertaisuudesta, mutta hän toimii sillä tavoin, koska hän on kateellinen islamia ja sen seuraajia kohtaan.
Kaikesta huolimatta muslimit uskovat, että islam on kunnian ja ylpeyden uskonto ja korkean statuksen uskonto tässä maailmassa ja tuonpuoleisessa; jokaisen sellaisen statusta, joka noudattaa islamia, Allah nostaa ja jokainen, joka kääntyy pois islamista, vahingoittaa vain itseään.
Yksi asioista, joita islam opettaa meille, on olla ylpeä ja vahva. Profeettamme sanoi: “Vahva uskoja on parempi ja rakastetumpi Allahille kuin heikko uskoja, vaikka molemmat ovat hyviä.”
Islam käskee meitä, että vanhempien meistä tulisi osoittaa armoa nuorempia kohtaan. Allahin lähettiläs sanoi: “Se ei ole yksi meistä, joka ei osoita armoa nuoremmille.”
Islam komentaa meitä olemaan armollisia ja myötätuntoisia toinen toisiamme kohtaan ja sitä vastoin ankaria ja julmia kafireita kohtaan. Allah sanoo kuvatessaan profeettamme kumppaneita: “Muhammad on Allahin lähettiläs ja ne, jotka seuraavat häntä, ovat ankaria uskottomille, mutta armeliaita toisilleen.” (Koraani 48:29)
Uskontomme sallii meidän (muslimimiesten) mennä naimisiin juutalaisten tai kristittyjen naisten kanssa. Mutta meidän ei ole luvallista antaa tyttäriemme mennä naimisiin heidän kanssaan, koska juutalaiset ja kristityt ovat arvoasemaltaan meitä alempia ja naisemme ovat heitä ylempiä; ja se, joka on alempi, ei voi pitää vallassaan sellaista, joka on ylempi. Islamin tulisi olla se, joka pitää muita vallassaan, ei se, jota pidetään vallassa. Ja me uskomme heidän profeettoihinsa, mutta he eivät usko meidän profeettaamme.
Uskontomme määrää meidät karkottamaan heidät Arabian niemimaalta sallimatta heidän jäädä sinne, koska Arabian niemimaa on Ilmestyksen maa, eikä ole luvallista, että epäpuhtaiden kafireiden läsnäolo saastuttaa sitä. Allahin lähettiläs sanoi: “Karkottaa mushrikit (monijumalaiset, pakanat) Arabian niemimaalta.” (Sahih Bukhari 4:52:288 ja Sahih Muslim 19:4366)
Uskontomme kieltää meitä syömästä juutalaisen tai kristityn astiasta, paitsi jos emme löydä mitään muuta. Siinä tapauksessa on luvallista syödä siitä sillä ehdolla, että pesemme sen perusteellisesti. Profeetta sanoi, kun häneltä kysyttiin syömisestä Kirjan kansojen ihmisten astioista: “Jos löydätte mitä tahansa muita astioita, niin älkää syökö heidän astioistaan; jos ette löydä mitään muuta, peskää ne ja syökää niistä.” (Sahih Bukhari 7:67:387)
Uskontomme kieltää meitä jäljittelemästä kafireiden pukeutumista, sitä, kuinka he syövät, ja ylipäätään mitään heidän tavoistaan, koska me olemme ylempiä ja kafirit ovat alempia, ja sen, joka on ylempi, ei tulisi jäljitellä sitä, joka on alempi. Profeetta vieläpä varoitti, että se, joka jäljittelee kafireita, tulee kohtaamaan saman kohtalon kuin he Helvetissä. Kuinka kauhistuttava kohtalo! Allahin lähettiläs sanoi: “Joka jäljittelee heitä, on yksi heistä.”
Profeettamme on käskenyt meitä taistelemaan kafireita vastaan, kun kykenemme siihen, ja hyökkäämään heitä vastaan heidän kotimaissaan ja antamaan heille kolme vaihtoehtoa ennen kuin tunkeudumme heidän maihinsa: joko heistä on tultava muslimeja ja heidän on oltava kaltaisiamme jakaen oikeutemme ja velvollisuutemme; tai heidän on maksettava jizyaa (veroa) ja tunnettava itsensä alistuneiksi; tai he taistelevat, jolloin heidän omaisuutensa, vaimonsa, lapsensa ja kotinsa tulevat sallituiksi sotasaaliiksi muslimeille.
Islam on jumalallisesti ilmestynyt uskonto, joka yhdistää uskovan hänen Herraansa ilman välikäsiä. Näin ollen henkilö palvoo Herraansa milloin haluaa ja kutsuu Häntä milloin haluaa. Hän on yhteydessä Herraansa palvonnallisten siteidensä kautta, kääntymällä Hänen puoleensa ja rukoilemalla Häntä. Hän ei tarvitse pappien tai rabbien väliintuloa, vaan hän kääntyy suoraan Allahin, Yhden, Kaikkien Alistajan, puoleen
Se, että näemme tänä päivänä muslimien nöyryyttämistä ja juutalaisten ja kristittyjen herruutta, on seurausta siitä, että muslimit ovat olleet leväperäisiä ja epäonnistuneet noudattamaan uskontoaan, epäonnistuneet valmistautumisessa jihadiin Allahin asian puolesta; he ovat sen sijaan rakastaneet tätä maailmaa, mikä tappaa heidän sydämissään rakkauden Allahia ja tuonpuoleista kohtaan. Sen tähden näette, että muslimien verta vuodatetaan ja siitä on tullut halpaa ja heidän talonsa tuhotaan ja niitä pidetään arvottomina ja heidän elämiään pidetään halpoina heidän heikkoutensa vuoksi. Allah totisesti sanoi totuuden, kun Hän sanoi:
“Jos onnettomuus kohtaa teitä, se tapahtuu tekojenne takia, vaikka Hän antaakin paljon anteeksi.” (Koraani 42:30)
Niinpä nöyryyttämisemme ja heikkoutemme johtuu siitä, mitä me muslimit olemme tehneet; se ei johdu islamista. Mutta kun palaamme takaisin uskontoomme, kunniamme ja ylpeytemme palaavat takaisin meille.
Ja Allah tietää parhaiten.
Islam Q&A
Sheikki Muhammed Salih Al-Munajjid
Lopuksi
Eurabia — sosiaalidemokraattinen-vihreä-antisemitistinen-antiamerikkalainen utopia Euroopan tulevaisuudesta
Länsimaisten arvojen halventamiseksi ja epäonnistuneena pitämänsä länsimaisen kulttuurin luhistamiseksi monikultturistit tähtäävät utopistisen Eurabian muodostamiseen ja rahoittamiseen: siihen, että saisimme kaikki elää “Lähi-idässä” ja nauttia muslimien kulttuurilahjasta kaikelle maailmalle: shari’asta (lue Bat Ye’orin raportti Eurabian nykyvaiheesta). Tällaista visiota ei ole kuitenkaan pakko jakaa. Euroopan islamisaation pysäyttämiseksi on mahdollista tehdä paljon: levittää tietoa islamista, Koraanista ja sunnasta; vedota poliitikkoihin; perustaa kansalaisjärjestöjä, jotka vaativat perustuslain noudattamista — myös muslimeilta; äänestää vaaleissa islamia vastustavia poliitikkoja jne. Muslimeja ei pidä jättää sen harhakäsityksen valtaan, että heillä olisi mitään mahdollisuutta saavuttaa tavoitettaan.
Katkelma elokuvasta Obsession
Lähteet
- Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta. Suom. ja esipuhe: Jaakko Hämeen-Anttila; alkusanat: Ahmad Kuftaro. Helsinki: Basam Books.
- Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A Translation of Ibn Ishaq’s Sirat Rasul Allah. Translated by A. Guillaume. Oxford University Press, 1955.
- Islam 2007, DVD = Islam: What the West Needs to Know, 2007. Starring: Robert Spencer, Walid Shoebat, Bat Ye’or, Serge Trifkovic, Abdullah Al-Araby. Director: Gregory M. Davis. Quixotic Media, DVD. (Tekstitetty suomeksi.)
- Koraani [suom. Jaakko Hämeen-Anttila]. 4. p. Helsinki: Basam Books, 2005.
- Hämeen-Anttila, Jaakko, 2001: Islam-taskusanakirja. Helsinki: Basam Books.
- Hämeen-Anttila, Jaakko, 2004: Islamin käsikirja. Otava.
- Spencer, Robert, 2007: Totuus Muhammadista, maailman suvaitsemattomimman uskonnon perustajasta. Alkuperäisteos: The Truth About Muhammad (2006). Hyvinkää: Cranite.
WWW
- Robert Spencer — The Truth About Muhammad http://europenews.dk/en/node/5435
- The Ruling of Jihad and its Divisions: http://downloads.islambase.co.uk/books/RulingJihad.pdf
- No Sharia: Islamization of Europe and Policies to Prevent It http://www.islam-watch.org/NoSharia/PreventEuropeIslamization1.htm
- STOP! honour killings! http://www.stophonourkillings.com/index.php
- Palestinian Media Watch http://www.pmw.org.il/
- Ayesha Ahmedin satiiri How to Debate and Frustrate Infidels
- Study of the Present Egyptian Constitution and the Law Articles that Conflict with Minority Rights: http://www2.ohchr.org/english/issues/minorities/docs/11/Al-Kalema-3A.pdf
- Obsession Islam http://video.google.com/videoplay?docid=7060896575777864321
[1] Tässä sivusotossa siteerataan A. Guillaumen englanninkielistä käännöstä “The Life of Muhammad” Ibn Hishamin (k. 33) toimittamasta Muhammadin elämäkerrasta, joka on lyhennetty versio Ibn Ishaqin (k. 766) laatimasta Muhammadin auktoritatiivisesta elämäkerrasta. Ibn Hisham (s. 691) sanoo poistaneensa Ibn Ishaqin teoksesta mm. kohtia, “jotka ovat häpeällisiä puhuttavaksi; asioita, jotka voivat ahdistaa tiettyjä ihmisiä.” Ibn Hishamin laitoksen Muhammadin elämäkerrasta on suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila, joka on edelleen lyhentänyt merkittävästi Ibn Hishsamin versiota. Kun tässä sivustossa käytetään em. englanninkielistä lähdettä, siihen viitataan merkinnällä Ibn Ishaq ja Hämeen-Anttilan koostamaan karsittuun käännökseen viitataan puolestaan merkinnällä Ibn Hisham.
[2] Ks. myös: Weir, David: Honour and Shame, Islam Watch, 17 Sep, 2007.
[3] http://www.gendercide.org/case_honour.html
[4] Islamin viisi pilaria ovat: 1) Usko (iman) Allahin ykseyteen ja siihen, että Muhammad on Hänen viimeinen profeettansa siten kuin islamin uskontunnustuksessa (shahada) julistetaan: “Ei ole muuta jumalaa kuin Allah ja Muhammad on Hänen lähettiläänsä.” 2) Rukous (salat), joka on toistettava viisi kertaa päivässä määräaikoina. 3) Almuvero (zakat). 4) Paasto (saum) kerran vuodessa. 5) Pyhiinvaellus (hajj) Mekkaan ainakin kerran elämässä, mikäli mahdollista.
[5] Ks. luettelo Muhammadin tunnetuista vaimoista: http://www.light-of-life.com/eng/reveal/r5405et7.htm#p133
[6] Spencer, Robert: Rape in Islam: Blaming the Victim. FrontPageMagazine.com | Thursday, January 23, 2003
[7] Mainittakoon, että Koraanissa itsessään ei ole käskyä aviorikkojien kivittämisestä, mutta luotettavan hadithin (Sahih Bukhari 8:82:806) mukaan kyseinen ilmestys jäi Koraanista pois vahingossa. Mitä tulee laittomaan sukupuoliyhteyteen syyllistyneisiin aviottomiin henkilöihin, he saavat lievemmän rangaistuksen: 100 raipaniskua ja vuoden kestävän karkotuksen (Sahih Bukhari 8:78:629).
[8] Iranin lainsäädännössä on jopa annettu ohjeita siitä, minkä kokoisia kiviä kivittämisen yhteydessä tulee käyttää.
[9] Shirk tarkoittaa jonkin pitämistä Allahin vertaisena tai Allahia ylempänä, ja sillä viitataan mm. monijumalaisuuteen.
[10] Ks. myös Profeetta Muhammadin elämäkerrassa oleva kappale “Allahin lähettiläs langettaa kuolemantuomioita” (Ibn Hisham: 389-393).
[11] Siteerattu pienin muokkauksin Bat Ye’orin teoksesta “The Decline of Eastern Christianity under Islam”, 361.
[12] Ks. esim: Bostom, Andrew G.: The Legacy of Jihad in Palestine, FrontPageMagazine.com, Tuesday, December 07, 2004. Ks. myös: http://www.jihadwatch.org/dhimmiwatch/archives/009145.php ja http://www.iant.com/imam/multaqa5.txt.
[13] Siteerattu Bat Ye’orin teoksesta “The Decline of Eastern Christianity under Islam”, 382.
[14] Aikoinaan muslimit jopa rukoilivat kohti Jerusalemia ennen kuin Muhammad teki lopullisen välirikon juutalaisten kanssa näiden itsepintaisesti kieltäydyttyä hyväksymästä Muhammadin profeetallista asemaa. Allahin saadun ilmoituksen jälkeen rukoussuunta (qibla) käännettiin kohti Mekkaa. (Spencer 2007:108-110; Ibn Hisham: 208.)
[15] Ks. esim. http://www.iant.com/imam/multaqa5.txt
[16] Ks. esim. http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/id69191.html
[17] Käytännön syistä dhimmin asema on myönnetty myöhemmin myös mm. intialaisille “pakanoille”, kun muslimien aalto tuhosi Pohjois-Intian kulttuuriperinnön noin 1000 vuotta sitten (Spencer 2007: 165-166).
[18] Tapana on myös se, että taistelun yhteydessä harjoitetaan laajamittaista ryöväystä, tuhoa ja riettauksia. Vääräuskoisten temppelit tuhotaan ja häpäistään, vääräuskoiset naiset — ensi sijassa nunnat — raiskataan (ks. Davis: Islam 101)
[19] http://www.iant.com/imam/multaqa4.txt
[20] Fjordman: Muslim Rape Epidemic in Sweden and Norway — Authorities Look the Other Way
[21] Ks. esim. http://www.iant.com/imam/multaqa5.txt
[22] “Harmia estääkseen” ja “rauhaa ylläpitääkseen” muslimin on lupa valehdella monenlaisissa tilanteissa esim. vaimolleen tai yhteisölleen (Abdullah Al-Araby, Islam 2007, DVD).
[23] Sitä paitsi islamin laki kieltää muutenkin sopimukset uskottomien kanssa lukuun ottamatta enintään 10 vuotta kestävää tulitaukoa (hudna), jonka aikana muslimeilla on mahdollisuus kerätä voimia uutta taistelua varten (Spencer 2007: 145).
[24] Ks. esim. http://www.pubmedcentral.nih.gov/articlerender.fcgi?artid=1934374; http://www.springerlink.com/content/ktx4026123vnp222
[25] Yusuf Al Ayyari: The Ruling of Jihad and its Divisions http://downloads.islambase.co.uk/books/RulingJihad.pdf
--------------
Suosittelemme tutustumaan http://tundratabloid.blogspot.com/ blogiin
-----